keskiviikko 27. helmikuuta 2013

alkanut viikko (mm. esteitä ja paljon kuvia!)


Maanantaina ratsastin Fasun palauttelevasti eteen-alas ilman satulaa edellisen päivän estevalmennuksen takia. Viki ja Helka saivat viettää vapaapäivää. Tiistaina Erika tuli aamupäivällä Kouvolaan ja jäi samalla meille yöksi. Tallille lähdettiin joskus puoli kolmen aikoihin ja heti ensimmäiseksi Erika liikutti Helkan kentällä. Erika teki ponin kanssa aika paljon temponmuutoksia ja pyrki saamaan Helkan liikkumaan aktiivisesti eteenpäin omalla moottorillaan. Lopuksi otettiin pari pikkuhyppyä, jotka sujuivat siihen asti hyvin, kunnes mie kävin heittämässä Erikan takin siihen päälle.. :D Poni pääsikin yllättämään Erikan ja tuloksena olikin tämän vuoden 2 ekaa tippumista! Kannattaa tosiaan käydä lukaisemassa Erikan blogista tarkemmin selityksiä ym, jos kiinnostaa, kun en viitsi tähän kaikkea kopioida.









Tippuminen 1 ...


... ja tippuminen 2 :D



Erikan loppuverkkaillessa Helkaa lähdin laittamaan Fasua valmiiksi ratsastusta varten. Menin ponilla aika kevyesti ilman satulaa ~40min. En aluksi oikein tiennyt miten päin olisi pitänyt istua, että se olisi tuntunut tai edes näyttänyt järkevälle.. :D Mutta kyllä se tästä! Nyt keskityin heti alusta asti oikeassa kierroksessa ulkokäteeni, joka nousee heti ellen oikeasti keskity siihen. Siltikin se pääsi hetkittäin unohtumaan, mutta onneksi Erika siitä välillä miulle muistutteli! Poni oli oikein miellyttävä ratsastaa; sopivan energinen, kevyt edestä ja muutenkin herkkä avuille. Oikean laukan kanssa tosin painittiin tovi, että saatiin se kunnolla rullaamaan, mutta loppua kohti se olikin jo tosi hyvä.









Onnistuinpas muuten myös tippumaan pitkästä pitkästä aikaa! Oltiin jo kävelemässä pitkin ohjin tallia kohti, kun Fasu säikähti yhtä risua (jota tuijotteli kauhuissaan jo menomatkalla) ja teki jonkun ihme loikan ja mie pahaa aavistamattomana sieltä sitten tupsahdin selälteni. Kyllä taas pisti jälleen kerran mietityttämään tuo ponin järjenjuoksu..

Että tälläinen hurja lihansyöjäkeppi sitten tällä kertaa..

Fasun liikutuksen jälkeen Erika liikutti vielä Viksun satulan kanssa kentällä. Erika otti kaikki askellajit läpi ja tuli lopuksi myös muutamaa puomia. Valitettavasti kello oli jo sen verran, että oli ehtinyt alkaa hämärtyä, joten kuvamatskua ei enää Vikistä saatu.

Tänään lähdettiin aamupäivällä maneesille, tällä kertaa oli tosin vuorossa Helkan ja Erikan hypytystä. Tein parivaljakolle 3 esteen tehtävän ja alkuverkkojen jälkeen Erika alkoi tulemaan pientä 4 esteen rataa. Korkeimmillaan okseri ja toinen pysty olivat ~85cm ja Helka vain liiteli kevyesti yli. En viitsinyt nostaa esteitä enempää, kun poni ei lähiaikoina ole kunnolla hyppäillyt ja on kuitenkin ihan esteen kokoinenkin tuo jo Helkalle. Kokonaisuudessaan treenit menivät siis todella hyvin, ei yhtään pudotuksia tmv ja kuskikin oli kuulemma erittäin tyytyväinen! Erikan blogista löytynee vielä tarkemmat analyysit.


On se kyllä hieno :')



Takaisin tallille päästyämme laitoin Fasun hetkeksi koppiin ihmettelemään sillä välin kun Erika laittoi Helkaa pois. Fasu tosiaan riehuu välillä jotain omiaan kopissa, joten pieni koppitreeni ei ole pahitteeksi. Saatan silloin tällöin lastata Fasun ihan huvinvuoksi, vaikkemme mihinkään olisi matkallakaan - ihan hyvää harjoitusta.

Seuraavaksi olikin Fasun liikutuksen vuoro. Löysin miun saappaanvarret, joiden piti olla rikki (tilasin alkuviikosta uudetkin), mutta jalkaan ne menivät ihan ongelmitta. Päätin siis liikuttaa ponin tänään koulupenkin kera kun löytyi sopivat jalkineetkin. Olipas muuten outoa mennä satulalla pitkästä aikaa, kun olen hömpsötellyt nyt ilman satulaa ratsastustauon jälkeen.

Poni tuntui tänään taas tosi hyvältä ja oikea laukkakin rullasi jo alusta asti. Mitään ihmeellisempää tuossa meidän kentällä ei pysty tekemään mitä nyt keskiympyrä painoitteisesti, joten treeni koostui lähinnä temponmuutoksista, siirtymisistä ja muutamista avotaivutuksista. Otin myös lopuksi mukaan muutaman puominkin mielenvirkistykseksi ja Fasu innostui heti! Voi meidän pikku kierroskonetta - mistähän voisi ostaa vähän malttia toiselle..? Poni kuitenkin tajusi pian, että ennen puomeja piti jäädä kiltisti odottamaan ja kiitokseksi sai sitten laukka taas sujua hetken reippaammin. Tuolla koulusatulalla on kyllä ihan hirveä tehdä mitään puomitehtäviäkään, mutta ihan hyvin selviydyttiin!















Hahah, Fasu näyttää tässä kuvassa ihan oudolle.. :D

Hurja rekka oli syynä pienen ponin maailman järkkymiseen!

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä oli vielä Vikin liikutuksen vuoro. Tamma pääsi pitkästä aikaa vähän pomppimaankin, edellinen kerta taitaa mennä ihan viime vuoden puolelle..? Alkuverkkojen jälkeen Erika tuli Viksun kanssa muutaman kerran puomeja, jonka jälkeen kyhäsin kaksikolle pikkuisen pystyn. Aina muutaman hyvän hypyn jälkeen nostettiin vähän ja korkeimmillaan este oli ~85cm. Hypyt menivät kokonaisuudessaan tosi hyvin - yhtään pudotusta ei tullut, vaikka muutamia huonoja paikkoja, sekä hyppyjä tuli. Tein teille muutamasta hyppyklipistä myös pienen videokoosteen.





















Tosiaan tiistaina sain tietää verikokeiden tulokset ja kuulemma siellä oli vielä joku arvo koholla, mutta sain luvan aloitella pikkuhiljaa ratsastusta. Kuukauden päästä olisi vielä kontrollikäynti. Mutta sunnuntaina miun oisi tarkoitus päästä Fasun kanssa pitkästä aikaa valmentautumaan! Can't wait! Huomenna Henni käy liikuttelemassa Helkan ja Viksun palauttelevasti - muuta loppuviikosta en vielä oikein osaa sanoa.

Mitäs piditte postauksesta? Oliko liikaa kuvia? :)

10 kommenttia:

  1. TÄmä oli Jenna oikein hyvä postaus, eikä ollut yhtään iikaa kuvia :)! Kaikki ponit näyttävät menevän oikein hyvin. Varsinkin tuo musta pieni karvapallo on erittäin suloinen ♥

    VastaaPoista
  2. Tää postaus oli ihanan pitkä ja tosi kiva kun oli paljon kuvia! Voihan Fasua, lihansyöjäkeppi oli vissiin aika kauhee.. :D Ja Helka hyppää kyllä niin hyvin!

    Oltiin muuten sunnuntaina irtohypyttämässä yhtä hepoa tolla samalla maneesilla missä te kävitte Helkalla hyppimässä, oli pakko sanoa :DDd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että postaus oli mieluinen! Joo Fasu osaa kyllä olla yksi pöhelö välillä.. :D Aijaa - miekin aattelin, että ois kiva käydä irtohypyttämässä Fasu siellä joku sunnuntai :) Mutta paljon kiitoksia kommentistasi!

      Poista
  3. Ei ollut liikaa kuvia!:) ja varmaan ihanaa päästä taas kunnolla oman hevosen selkään! kivoja kuvia ja videoita ja postaus oli superkiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit ja suurkiitokset kommentistasi! :) Jep, oli kyllä ihanaa - oikein kotoisa tunne :')

      Poista
  4. kiva postaus ja ei haitannut vaikka oli paljon kuvia!:) meette kaikki niin hienosti!

    VastaaPoista
  5. miksei ella ratsasta enään vikillä? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkänsä takia :/ Siitä tulossa jossain välissä postausta.

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)