tiistai 23. helmikuuta 2016

katsaus kuvien muodossa meidän alkuviikkoon

Lunta tulikin sitten ihan reippaasti (ainakin tänne Etelä-Suomeen) viikonlopun aikana ja kenttä on ollut taas erinomainen. Lauantaina yritettiin kouluilla kentällä, mutta meille tuli niin järkyttävät tilsat vähän väliä, että suunnattiin suosiolla maastoon. Fasulla on tällä hetkellä pohjalliset etusissa ja takasissa pelkät kengät kun unohdin tosiaan viime kengityksessä pyytää tilsakumit.. No mitäpä tästä taas opimme ja onneksi maanantaina on kengitys, että siihen asti pitää enää kestää! Ja en muuten ollut edes ainoa, joka unohti pyytää kengittäjältä tilsakumit.. :D

Sunnuntaina käytiin Erikan kanssa tallilla ja käytiin käppäilemässä maastakäsin reilu puolen tunnin lenkki lähimaastossa. Poni oli vaihteeksi taas aika pörhäkällä tuulella, hyvä että malttoi välillä ollenkaan kävellä. Eilen, maanantaina päästiin vihdoin taas ihan kunnolla liikkeelle kun kenttä oli aurattu ja etenkin uran kohta oli tamppaantunut hyväksi, ettei tilsojakaan tullut ollenkaan. Fasulla on kyllä työskentelymotivaatio ihan kohdallaan - toinen lähtee aina ihan innoissaan lenkille ja tekee hyvällä asenteella töitä. Eihän myö oltu viime vuodesta kuin n. 5kk pelkällä kävelylinjalla, että ihmekin jos ei motivaatiota nytten löytyisi. Mutta kuinka ihanaa onkaan harrastaa tuollaisen nelijalkaisen ystävän kanssa :)








Henni taas käväisi lopuksi selässä vähän hölkkäilemässä ja loppuverkkailemassa


Tänään jatkettiin kouluilujen parissa ja pitkästä aikaa otettiin mukaan myös muutama ravipuomikin. Alusta alkaen Fasu oli kivantuntuinen, mukavan energinen ja herkkä avuille. Tehtiin käynnissä ja ravissa muutamia avo- ja sulkutaivutuksia, sekä väistöjä - ihan perusjumppailua, joilla sain selkää paremmin käyttöön ja ponia paremmin avuille.

Fasu oli ihan intopinkeänä nähdessään puomit, muistaakseni ei olla nimittäin puomeja selästäkäsin mentykään tapaturman jälkeen eli lähes 10kk. Mukavaa mielenvirkistystä molemmille ja varmasti teki hyvää jumppaa ponin selällekin - maapuomeja voitaisiinkin ottaa nyt ihan viikottain käyttöön. Henni pääsi taas lopuksi käymään Fasun kyydissä ja tekivät hetken ravityöskentelyä, jonka jälkeen venyttelivät eteen-alas loppuravit ja käytiin vielä hetki kävelemässä sen jälkeen maastossa. Kokonaisuudessaan taas oikein onnistunut tallipäivä!












Sunnuntaina ponia tulee kokeilemaan yksi vuokraajaehdokas, pidetääs peukut pystyssä, että saataisiin Fasulle uusi hyvä vuokraaja! Tai jos itse etsitte/tiedätte jonkun kuka etsii Kouvolan keskustan seudulta liikutusponia niin heitelkäähän sähköpostia miulle päin :) Etsinnässä miel. täysikäinen, luotettava, maalaisjärjen omaava vuokraaja n. 2x/vk.

Ja muistakaahan seurailla myös snäppiä: jennnulii, jos kiinnostaa - sitä päivittelen päivittäin!

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

tää on kaunis päivä, mä oon sopivasti onnellinen

Ollaan pikkuhiljaa päästy enemmän treenailemaan nyt kun pohjat ovat taas suosineet. Viime viikko oli liikutuksen osalta vähän kevyempi (kiitos jääteiden), mutta nyt ollaan päästy taas tekemisen makuun - ja kyllä on poni ollut tyytyväinen päästessään enemmän liikkeelle. Uutta matskua on kertynyt viime postauksen jälkeen ihan mukavasti, nytkin kolmelta peräkkäiseltä päivältä kun Erika on maanantaista asti ollut meillä. Pidemmittä puheitta siirrytään hetkeksi kuvien pariin.


Fasu auttoi päiväkirjan täyttämisessä



Maanantaina mentiin Erikan ja Ellan kanssa Fasuilemaan, pitkästä aikaa vanha porukka koossa! Erika ja Ella jäivät laittamaan ponia kuntoon sillä välin kun kävin putsailemassa Fasun tarhan. Päädyttiin kouluilemaan ilman satulaa kentällä - pohjakin oli nyt hyvässä kunnossa kun viikonlopun aikana oli tullut mukavasti lisää lunta.

Poni tuntui jo alusta alkaen yllättävän hyvälle, vaikka ajattelin kevyemmän viikon vaikuttaneen ratsastettavuuteen radikaalimmin. Tehtiin muutamia avoja ja väistöjä käynnissä, sekä ravissa ja 3 viikon laukkatauon jälkeen otettiin muutamat laukannostotkin. F liikkui hyvin omalla moottorillaan ja oli miellyttävän kevyt avuille. Ja voi sitä riemun (ja örinän) määrää kun Fasu sai hetken laukkailla isolla ympyrällä kenttää ympäri, toinen oli niin onneissaan. Lopuksi Erika pääsi vielä hetkeksi ponin kyytiin ottamaan hiukan käyntiä ja ravia.










Tiistaina eli eilen käytiin vierailemassa Erikan kanssa neljällä eri tallilla. Tallikierros alkoi Fasun entiseltä Kouvolan tallilta, jossa käytiin moikkaamassa Helka-ponia. Siitä jatkettiin Fasun luokse ja poni pääsi vuorostaan hölkkäilemään liinassa. Loppukäynnit käytiin käppäilemässä lähimaastossa ja eiliseltä tulikin tosi kivoja kuvia kun aurinko paistoi.

Fasuilun jälkeen suunnattiin Ummeljoelle moikkaamaan Erikan vanhaa hoitoponia Hemmoa, josta matka jatkui vielä viimeiselle tallille Ellan hevosia liikuttamaan. Ei ollenkaan hullumpi hevostäytteinen tiistai!








Näin meillä.. :D Toinen tosin meinasi enemmänkin nukahtaa pystyyn kun lähteä lipettiin!




Tänään poni sai pitkästä aikaa koulupenkin selkään, turhan paljon on taas (vaihteeksi) tullut mentyä ilman satulaa. Aloitettiin alkukäyntien jälkeen taivuttelemalla volteilla ja tehtiin muutamia loivia kiemurauria, väistöjä ja avoja, jonka jälkeen hölkkäiltiin hetken aikaa eteen-alas venytellen. Poni tuntui taas alusta alkaen todella miellyttävälle ratsastaa, oli sopivan energinen ja herkkä - Fasulla on ainakin ollut nyt motivaatio 10+. Erika pääsi taas lopuksi käymään selässä ravailemassa ja loppuverkkailemassa, kaksikolla sujuikin oikein kivasti!










 
Nyt oli ainakin kuvia runsaasti, toivottavasti piditte postauksesta! :)

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Mitä meille kuuluu? (muutoksen tuulia)


Viimeiset pari viikkoa on ollut kyllä sellaista hullunmyllyä etten ole koneella ehtinyt ollenkaan käymään, pahoittelut kovasti siitä! Muutettiin tosiaan viime sunnuntaina Fasun kanssa takaisin Kouvolaan ja aloitin työtkin jo ennen muuttoa Kouvolassa, joten Lpr - Kvl väliä on tullut muutamaan otteeseen nyt ahkerasti sahattua. Niin miun kuin ponin tavarat ovat vielä aika pitkälti purkamatta - suurin osa Fasun tavaroista on edelleen miun autossa kun tallin yksityisten satulahuone ei ole vielä valmistunut. Mutta eiköhän sekin piakkoin valmistu, eipä meillä mikään hengenhätä ole!

Muutto stressasi kieltämättä ihan mukavasti, etenkin Fasun puolesta stressasin miten F tulee matkustamaan ja miten poni tulisi kotiutumaan uuteen talliin jnejne. Muuttopäivänä pikkutiet olivat ihan peilijäässä, vetoautokin ehti olla muutaman kerran jumissa (onneksi ilman hevosta) ja jouduttiin lastaamaan Fasu isomman tien laidassa bussipysäkillä kun tallin lähistölle ei päässyt yhdistelmän kanssa. Heh ja arvatkaa kuka oli jättänyt suurimman pakkaamisen muuttopäivään - siitä ei tosin voi syyttää kuin itseään. Poni käveli kuitenkin suoraan koppiin, matkusti asiallisesti ja on kaikinpuolin kotiutunut nyt oikein hyvin. Muutto suoritettiin siis ihan kunnialla loppuun ja Fasu on ottanut yllättävän lungisti muutoksen (nimimerkillä en suinkaan kehitellyt kaikenmaailman kauhuskenaarioita meidän muutosta..)



Meiltä tallille on vajaa 7km matkaa, eli tallimatkoihin ei kyllä paljoa aikaa kulu. Tallilta löytyy tuntitoimintaa, joten päästään varmasti jossain vaiheessa osallistumaan Fasun kanssa myös tunneille. Maneesista jouduttiin valitettavasti nyt muuton yhteydessä luopumaan ja ensimmäinen viikko on menikin aika pitkälti kävellessä kun kenttä oli aika huonossa kunnossa/tilsoja kerääntyi ihan älyttömästi. Mutta onneksi ollaan kesää kohti kokoajan menossa!

Ollaan päästy jo kolmena päivänä tutkimaan lähialueen maastoja ja pitkästä aikaa myös "cityponeilemaan". Blogin pitkäaikaisemmat lukijat saattavat muistaa meidän vanhat seikkailut Kouvolan keskustassa - nyt ei tosin ihan niin lähelle keskustaa päästä, mutta ainakin läheiselle huoltsikalle! Lenkkeiltiin torstaina Hennan kanssa huoltsikalle, parkkeerattiin Fasun kanssa ovien eteen ja Henna kävi hakemassa meille ruokaa (=lue lettua). Kyseisen paikan muutama työntekijä oli nähnyt Fasun ikkunasta ja tuli rapsuttelemaan ponia ja tuomaan herkkuja. Eipä sitä kovin usein kesken lenkkiä käydäkään syömässä.. :D Uskon, että F ajattelee nyt viimeistään tämän uuden asuinalueen olevan loppujen lopuksi ihan nasta mesta - ruokaa saa nimittäin kesken lenkkeilynkin.



Perjantaina käytiin Hennin kanssa Fasuilemassa ja päästiin onneksi kentälle vähän kouluilemaan kun pohja alkoi olemaan jo paremmassa kunnossa. Alkuun poni vähän kyttäili, eikä olisi oikein malttanut keskittyä työntekoon. Pientä alkujäykkyyttä oli myös havaittavissa, mikä ei tosin ollut mikään ihmekään, mutta loppua kohden poitsu vertyi, sekä keskittyi tosi kivasti! Ei tehty mitään järin ihmeellistä, ihan perus taivutteluja, muutamia avoja ja väistöjä, että poni joutui keskittymään olennaiseen ja saatiin vähän jumppailtua. Fasu oli kyllä niin mielissään päästessään töihin ja tämän päivän (la) ratsastuksessa vielä eilistäkin paljon parempi (ja vetreämpi). Toivotaan, että kenttä pysyisi nyt hyvänä niin päästäisiin treenailemaan enemmän, ettei turhaan tarvisisi kävelylinjalla pysyä kun 2015 oli niin käyntipainoitteinen.





Tämän enempää en kerkeä valitettavasti tähän väliin tarinoimaan, nukkumassakin piti olla jo monia tunteja sitten, että jaksaa aamulla taas heräillä. Oli kuitenkin pakko tulla päivittelemään blogi ajantasalle - hengissä ollaan! Uskon, että blogi tulee taas aktiivisoitumaan enemmän, etenkin kun päästään kunnolla asettumaan aloilleen ja kelit paranevat :)

Fasu oli selkeästi tätä mieltä miun ja Hennin kuvausyrityksistä...