torstai 27. lokakuuta 2011

I'll do what it takes till I touch the sky

Tämä viikko on alkanut kaikkien hevosten kohdalta vähän rennommin. Mie tulin iskältä tiistaina ja Fasulla (sekä Vikillä) oli maanantaina vapaapäivä. Ella kävi silloin Helkan kanssa maastoilemassa lähimaastoissa selästä käsin. Elina tuli mökiltä tiistaina ja lähdettiinkin sitten samaisena päivänä kaikki kolme ilman satuloita lähimaastoon jölköttelemään. Ei menty mitenkään raskaasti tai kauaakaan, kun oli aika pimeää jo silloin kun lähdettiin. Ja Viki pääsi tiistaina kentälle hetkeksi juoksentelemaan ennen maastoilua!





Eilen mie olin kaverini kanssa Helsingissä ja päivä hurahti pääosin Korkeasaaressa :D Siitä olikin tosi pitkä aika kun viimeeksi olin siellä käynyt, mut kiva reissu kyllä oli! Eilenä Ella meni Vikillä kentällä hetken aikaa käyntiä, sekä ravia, jonka jälkeen lähti Fasulla lähimaastoihin ilman satulaa ja Elinan ja Helkan kanssa.












Elina lähti tänään Turkkiin, jonka seurauksena tehdään Ellan kanssa kahdestaan loppuviikon iltatallit! :) Tänään kaikki kolme pääsivätkin sitten kentälle riehumaan. Ensimmäiseksi Fasu yksin ja sen jälkeen Viki ja Helka. Helka tosin laitettiin liinan jatkoksi tai muuten poni olisi ottanut hatkat aika nopeasti, kun kentällä ei ole vasta kuin ylälanka ja sekin 140cm'ssä.. :D

Ilmoitin Fasun Villivarsan vuoden hevonen 2011 -kilpailuun ja poika pääsi mukaan finaaliin, vähänkö siistiä! Tältä sivulta löytyvät finalistit, sekä äänestysohjeet ja mie olisin todella kiitollinen, jos viitsisitte Fasulle äänenne antaa :') Mutta nyt lyhyt videokooste!




Menemme siis Ellan kanssa Vikillä ja Fasulla viikonloppuna estevalmennukseen ja saatiin sinne meille kuvaajakin! Sunnuntaina siitä sitten tod. näköisesti postausta kehiin ja odotan innolla miun ja Fasun ensimmäistä (este)valmennusta. Ja jos tällä kertaa muistaisin vaikka sen martsarinkin niin jarrut voisi toimia paremmin.. :D

Blogillamme on jo 155 lukijaa, wow! Ihan mielettömästi kiitoksia jokaiselle lukijalle, teitä on jo iso kasa! :') Miusta on tosin viime aikoina alkanut tuntua, ettei bloggauksiamme lue kuin kymmenesosa lukijoistamme, ainakin mitä tykkäykset puhuvat puolestaan :/

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

If you want to live your life, live it all the way

Ja kuten olette varmaan huomanneetkin niin blogipäivitykset harvenevat vähän talvea kohti, kun pimeä alkaa tulemaan jo niin aikaisin, ettei ehditä kuvailemaan :/ Ja en viitsi tehdä "turhan päivän" -postauksia, kun tallillakaan ei ole mitään ihmeellisempempiä tapahtunut. Mutta onneksi käydään kerran viikkoon maneesilla, josta saadaan sitten matskua!

Ollaan pääosin menty taas koirankoulutuskentällä, kun tuo meidän oma kenttä ei ole ihan käyttökelvollinen. Kävin tosin yhtenä päivänä ilman satulaa hetken maastoilemassa Fasun kanssa, jonka jälkeen tosin menin hetkeksi vielä koirankoulutuskentälle kouluilemaan. Pitääpi muuten mainita, että oltiin Ellan kanssa yhtenä päivänä reippaita ja käytiin laittamassa kentän ylälanka jo paikoilleen - tai no lanka loppui vähän kesken.. :D Meillä oli siis jo aikaisemmin kentällä tolpat ja langat, mutta päätettiin uusia ne tänä vuonna.

Siinä tänä kesänä otettu kuva meidän kentästä :)

Käytiin taas eilen (lauantaina) maneesilla Vikin ja Fasun kanssa, tällä kertaa tosin ihan hyppäilyn merkeissä. Ihan mukava reissu oli, ottaen huomioon kuitenkin sen, ettei Viki ole hypännyt kunnolla (pari kertaa kavaletin viime viikolla) yli kuukauteen ja mie en ole hypännyt Fasulla lähes 3kk, mitä nyt kerran pari viikkoa sitten hyppäsin ilman satulaa pikkuestettä. Energiaa siis kaksikolla piisasi ihan mukavasti! Mie unohdin vielä laittaa Fasulle martingaalin, jonka seurauksena hallittavuus ei ollut ehkä mikään parhain. Lisäksi unohdin vielä alkuverkkojen jäljiltä lyhentää jalkat.. :D Pikkuvikoja, ehkä ens kerralla sitten muistan!

Alkuverkkojen jälkeen tultiin muutama verkkahyppy, jonka jälkeen tultiin muutama pikku ratatehtävä. Esteet olivat ~70-80cm. Lopuksi tultiin vielä 90cm pystyä yksittäisenä muutaman kerran. Yleisesti meni ihan hyvin, vieläkun mie oisin saanut pidätteet ennen estettä läpi niin ois mennyt ehkä vähän paremminkin. Fasua ei oikein ristikot kiinnostaneet, vaan herra keskittyi enemmänkin sähläämiseen ja meillä olikin Fasun kanssa esteväleissä vähän erimielisyyksiä siitä pitääkö hidastaa laukkaa vai rikkoa raville.. :D No joo, loppua kohti kyllä parani ja saatiin ainakin muutama onnistunut hyppy! :)


Hikipeikko!

Viki oli Ellan mukaan kiva, itseasiassa jopa yllättävänkin järkevä! Teki näppäriä vaihtoja, jotka tosin eivät aina ihan onnistuneet ensimmäisellä yrittämällä. Näillä eväillä on ihan hyvä lähteä ensi viikonloppuna olevaan Sanna Ylösmäen -estevalmennukseen, sitä innolla odottaen!

Sitten oli ylienergisen Helkan vuoro, jolla eilen oli ollut vapaapäivä ja tänään oli vielä seisonut koko päivän sisällä, sekä takana oli ollut kevyt viikko liikutuksen suhteen. Tallin pihalla Helka teki ninjapotkun Juhaa kohti (jota Juha ei edes tajunnut) jolloin Ella näpäytti Helkaa raipalla, että ei, niin siitäkös poni pistikin sitten ranttaliksi. Sen jälkeen ei suostunut seisomaan aloillaan vaan oli niin meno päällä, että kun sitä pyysi seisomaan aloillaan poni alkoi pomppimaan. Huomasi kyllä hyvin, että jollain oli vähän patoutunutta energiaa..

Ella meni Helkalla reilu puolituntia koirankoulutuskentällä. Aluksi Helka oli vähän jästipää, eikä olisi malttanut oikein keskittyä työntekoon, mutta pikkuhiljaa homma alkoi sujumaan. Helka rentoutui mukavasti ja keskittyi hyvin. Loppujen lopuksi Helka oli siis kiva! :) Ella siis liikuttaa Helkaa sen aikaa, kun Elina on mökillään.








Helka näki jotain järkyttävää! :')


Kasasin pienen videokoosteen tästä päivästä (sisältää loppukevennyksen :D)

maanantai 17. lokakuuta 2011

Oh, sometimes I gotta get a good feeling, yeah

Huh, edellisestä postauksesta onkin jo huimat 4 päivää! Meinasin viikonloppuna jo päivitellä blogin, mutta se vähän jäi puolitiehen ja tänään saatiin vielä vähän lisää matskuakin blogiin tulevaan videoon, sekä parempi myöhään kun ei milloinkaan! ;D

Vikikin on palaillut nyt saikulta ja on kohta samassa kunnossa kuin mitä ennen saikkua. Pientä (ja vähän isompaakin) kiimakiukkuilua on tosin neidillä ollut viimepäivinä!


Vikin "iloiset" viestit Juhalle.. :D

Ollaan muuten ihan tuupiskeltu kaikki kolme lähistöllä olevalla "koirankoulutuskentällä", joka on siis
vanha koirien agilitykenttä ihan tuossa tallin lähellä ja on nykyään siis ihan tarpeeton. Me evakoidumme yleensä sinne, jos kenttä tai pellot ovat käyttökelvottomat, kun se pysyy huonoillakin keleillä hyvänä :) Laukanvaihtoja ollaan parina päivänä menty, muuten ihan perustyöskentelyä. Mie oon nyt melkein kaksi viikkoa mennyt Fasulla ja pikkuhiljaa ollaan päästy kiinni normaali rytmiin, miun jalkakaan ei pahemmin kiukuttele enää!

Torstaina tosin käytiin maastoilemassa lähimaastoissa pitkästä aikaa kolmestaan ja oli mukavaa! Ponitkin oli innoissaan, mutta pysyivät kyllä nahkoissaan. Mentiin lähistöllä olevaa pidempää hiekkasuoraa, joka loppua kohti pikkuhiljaa nousee ja lopuksi on vähän jyrkempi pikkumäki - oikein hyvää treeniä! Fasukin sai jopa ihan vähän hikeä pintaan, mitä nyt klippauksen jälkeen ei olekkaan tapahtunut :D

Yks päivä oli nätti satenkaari! Tää on otettu Ratsukeltissä =)

Mutanaama!

Lauantaina mentiin sitten maneesiin Ellan ja Vikin kanssa, minä tietysti Fasulla. Mentiin pääosin sileällä, alkuverkkojen jälkeen mentiin muutaman kerran ravi- ja laukkapuomit ja lopuksi laukkapuomeista keskimmäinen korotettiin kavaletiksi. Yleisesti meni molemmilla hyvin, oli niin kiva tuuppailla maneesissa! Ja tää oli vasta miun toinen kerta Fasulla maneesissa, aika jännä sinänsä. No Ella on käynyt Fasun kanssa maneesissa sitten miunki edestä! Ravipuomit ei meiltä Fasun kanssa sujuneet oikein mallikkaasti, mutta saatiin me jotenkin jalat taiteiltua sinne väleihin. Laukassa oli vähän pidättelemistä, etenkin lopuksi kun siellä oli vielä kavaletti. Pidätteet ei ihan noilla kolmipaloilla menneet läpi.. :D Viki oli myös innokkaasti menossa, eikä ihmekkään, kun ei ole melkein kuukauteen päässyt hyppäilemään.


Hennille suurkiitokset maneesikuvailusta! ;D

Tänään Vikillä oli vapaapäivä ja Ella harjoitteli Vikin kanssa muutamia temppuja! Ilma pitkästä aikaa nätti niin mie päätin valjastaa kameran jalustaan ja ottaa muutaman videon Fasusta ja miusta tulevaa Fasu-videota varten, pieni maistiainen näistä ao. videossa ;D Mentiin tänään noin puolituntia koirankoulutuskentällä, mie Fasulla ilman satulaa ja Ella Helkalla satulan kanssa. Elina otti Fasusta muutaman videon, joista laitoin muutaman ao. videoon =)





Ääni mykistetty =( Koettakaa jaksaa!

torstai 13. lokakuuta 2011

varustepostaus osa 1

Noniin, nyt ois sitten vihdoin ja viimein sen ensimmäisen varustepostauksen aika! Ja ensimmäiseksi onkin vuorossa Vikin varusteet. Isommaksi klikkaamalla.





7 suojasettiä + 2 kpl ej. suojia + 2 kpl tj. + 4 paria bootseja






+ chambot



Plus molemmissa suitsissa olevat kolmipalat









Ja tästä eteenpäin alkaa kouluhuovat


















Kaulakappaleeton fleece

Fullneck fleece

Kaulakappaleettomat verkkoloimi & fleece


Lisäksi löytyy vielä näiden loimien lisäksi ulko- ja sisätoppis, sekä kaulakappaleeton sadeloimi ja full neck -sadeloimi.



Henri de Rivel "Samara" Event -estepenkki, 16.5", leveys 3

Synteettinen Harry's Horsen koulupenkki 16,5" punainen kaari



Lisäksi löytyy kaikenlaista pikkukrääsää, joista Ella ei napannut kuvia, mm.

- iso kasa eri värisiä pinteleitä
- ajovarusteet Vikille
- karvapehmusteita, riimuja, satulavöitä jne.

Ja meillä on vielä pari laatikollista yhteisiä varusteita/tarvikkeita, joista ei ole kuvia :D

Mennään lauantaina Ellan kanssa maneesiin Vikillä ja Fasulla ja tänne blogiin on tulossa siitä jotain matskua, mikäli saadaan sinne joku kuvaamaan! Jossain välissä tulossa myös Helkan ja Fasun varustepostaukset ;D