maanantai 15. heinäkuuta 2013

viikonlopun saldona kuvailuja, uiskenteluja, estetreenit ym!

Nyt on blogiin vihdoin päivittynyt uusi ulkoasukin, mitäs pidätte? Itse en oikein osaa sanoa pidänkö vai enkö, jotenkin hirveän radikaali muutos siihen tuttuun ja turvalliseen. No ainahan tätä pystyy muuttelemaan suuntaan jos toiseen, joten parannusehdotukset ovat enemmän kuin tervetulleita! :)

Otettiin lauantaina muutamia yhteiskuvia Hennistä, Helkasta ja Kassusta. Huomaa Helkan uudet suitset! (ohjat tulossa)

Perjantaina liikutin Fasun kevyesti palautellen torstain hyppelöiden takia. Ratsastin pitkästä pitkästä aikaa pellolla ja siitäkös jätkä oli vielä tavallista enemmän innoissaan! Fasun mielestä kevyet palauttelutreenit ovat aivan turhanpäiväisiä ja yliarvostettuja - eteen-alas loppuraveista saatiinkin hetki keskustella. Henni ja Tiia kävivät liikuttelemassa Helkan ja Vikin iltatallin jälkeen. Menivät molemmilla ihan kevyesti hetken kentällä ja hetken pellolla, Tiia Viksulla kaulanarulla ja Henni Helkan kanssa riimulla ja narulla. Lauantaina Helkalla oli vapaa ja Tiian kanssa käytiin uittamassa Viki ja Fasu. Uittopaikalla oli ihmisiä laskemassa venettä, joka oli hevosten (etenkin Fasun) mielestä aika hurjaa ja odoteltiin siinä hetki ennen veteen pääsyä. Jouduttiin sitten uimaan myös siinä veneen vieressä, joka oli
ainakin aluksi vähän jännää, mutta loppua kohden se ei menoa enää haitannut! Fasu ja Viki olivat molemmat jälleen kerran ihan innoissaan uimisesta. Fasu tosin muutaman kerran keulasi pelottavasti melkein tikkusuoraksi ja kerran sieltä valahdinkin melkein perseen päälle, jonka seurauksena poni sitten pukitti ja kuski meinasi tippua.

Käytiin lauantai päivällä Anjalan shettisnäyttelyissä ja unohdin tietenkin täyden akun ja tuossa oli jäljellä vain 20%..



Kopiointi kielletty!

Sunnuntaina suunnattiin tuttujemme tallille, Koivurannan ratsutilalle, jonne Tiia pääsi Vikin kanssa hyppäilemään. Alkuperäisen suunnitelman mukaan myös Helkan ja Hennin piti liittyä mukaan hyppyseurueeseen, mutta Henni hyppääkin Helkan vasta huomenna muiden menojensa takia.

Olin suunnitellut kuuden esteen radan, sisältäen sarjan ja yhden kaarevan suhteutetun linjan. Aloitettiin hyppäämään 70cm korkeudesta ja nostettiin siitä pikkuhiljaa estekorkeutta ylöspäin ja korkeimmillaan Tiia ja Viki hyppäsivät 95cm korkuisen radan. Lopuksi tulivat vielä hetken pysty-okseri kaarevaa suhteutettua linjaa, jossa pysty oli kokoajan 80cm ja okseri korkeimmillaan 105cm. Kokonaisuudessaan treenit menivät kaksikolta tosi hyvin, Viki oli paljon varmempi kuin viime kerralla kun oltiin siellä hyppäilemässä - epävarmuudesta ei ollut nyt tietoakaan! Tiiakin kehui, että tamma tuntui älyttömän varmalta, että hyvältä hypätä, eikä yhtäkään kieltoa tullut ja vain pari hassua pudotusta, jotka nekin johtuivat kuskista.



Lisää ja parempia hyppykuvia laittelen sitten seuraavaan postaukseen, jahka saan ne!

En ollut muistanut laittaa HD-videokuvausta takaisin päälle, kun säädin sen yksi päivä pois. Siitä johtuen tulikin ihan muuta kuin HD-videota, mutta mutterista saa laatua edes vähän paremmaksi!




Lopuksi estetreenien jälkeen kävivät vielä pulahtamassa ja kyllä Viki (ja epäilemättä Tiiakin) nautti!





Tallille takaisin päästyämme Tiia venytteli Vikin leivillä ja laitteli tammalle arnikat selkään ja linimentit jalkoihin sillä välin kun mie purin auton tavaroista. Sen jälkeen putsailtiin kaikkien karsinat, laitettiin heinät ja vedet valmiiksi ja haettiin Fasu ja Helka tarhasta sisälle. Helka sai nyt toisen vapaan, toivon mukaan neidiltä irtoaa nyt energiaa tämän päivän estetreenejä ajatellen!

Mie laittelin Fasun kuntoon ratsastusta varten ja siirryttiin puoli 8 aikoihin kentälle. Käyntityöskentelyissä oli hirveästi ötököitä kiusana ja ponin kaikki keskittyminen meni niiden hätyyttämiseen, joten loppupeleissä ei hirveän kauaa kävelty. Käynnissä tein hetken avoa molemmille pitkille sivuille, sekä muutaman väistön ja vastataivuttelua. Sen jälkeen otin hetken kevyttä ravia molempiin suuntiin vähän pidemmällä ohjalla ja myös hetken laukkaa kevyessä istunnassa tehden paljon kaarevia uria. Siirryttiin hetken käveltyämme ravityöskentelyyn ja jatkoin väistöjen ja taivutusten merkeissä jonkin aikaa, jonka jälkeen siirryttiin keskiympyrälle ottamaan muutamat hyvät pätkät ja vaihdettiin sitten suuntaa. Laukoissa tein muutamia siirtymisiä askellajin sisällä, sekä parit vastalaukkakiemurat, poni oli oikein jees. Vielä hetken ravityöskentelyt ja sen jälkeen venyteltiin eteen-alas. Kokonaisuudessaan meni ihan hyvin, mitä nyt poni oli välillä vähän turhankin innokas ja malttamaton, mutta ainakin kulki hyvin omalla moottorillaan eteenpäin ja oli herkkä avuille! Ja Tiia tosiaan räpsi meistä joitakin kuvia.








Maanantaina tai tiistaina ajattelin Fasun kanssa hypätä muutaman kerran jotain pientä rataa, kun viime kunnon estetreeneistä on reilu parisen viikkoa, ellei viime torstain jumpparia lasketa. Ja keskiviikkona näillä näkymin Ella tulee ratsastamaan Viksun. Itse olen to-pe reissussa, joten Fasun liikutus ja iltatallit jää sitten Hennille ja Tiialle. Sunnuntaiksi olen vähän kaavaillut estevalkkaa Fasun kanssa, saas nähdä!

PS. Muistakaahan myös vastailla sivupalkissa olevaan kyselyyn, kiitos paljon! :)

10 kommenttia:

  1. Onko Hennillä blogia? :)
    Sun blogissas on kyllä kivan paljon hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  2. En tiiä kiinnostaako sua yleensäkään ht.netissä olevat asiat, mut tällasen löysin tänää sitä selaillessani : http://forum.hevostalli.net/read.php?f=2&i=4108094&t=4108094

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei kyllä mie ihan mielelläni otan vastaan kaikki mihin meidät on linkattu.. :) Tähän voin vielä kommentoida, että satula on kyllä Fasulle täysin sopiva, huopa saattaa tietenkin hämätä, kun on aika reilu tuohon penkkiin. Satula ei jää lapojen päälle, eikä myöskään mene viimeisen kylkiluun yli, eikä kertaakaan ole ollut selkä kipeänä. Itse tarkistan selän päivittäin ennen ja jälkeen ratsastuksen, rankempien treenien jälkeen laitan vielä arnikaa. Fasulla on ollut nuoruudessa tosi epäsopivia satuloita (meille annettiin mm. mukaan epäsopiva satula ponin mukana) ja itse olenkin näiden asioiden kanssa tarkkana. Hevosen ehdoilla ja sitä kuunnellen mennään, jos tarve vaatii niin satula sitten vain vaihtoon :) Eihän sitä itsekkään pystyisi esim. kävelemään epäsopivilla kengillä..

      Poista
    2. :)

      Mullakin on epäsopivia satuloita ollut omillani ja nyt on kumpikin hevonen ilman satulaa. Toivon, et löytyis sopivat satulat niille, jotta pääsis kunnolla ratsastamaa. Tamma on etenkin erittäin herkkä ja kertoo kyllä heti, jos satula on epäsopiva.

      Poista
  3. toi oli arttu toi mistä olit ottanu ton pääskuvan sen mikä oli se ruskee ja vaalee harja. Arttu on niin söpö ♥

    VastaaPoista
  4. ''Perjantaina liikutin Fasun kevyesti palautellen torstain hyppelöiden takia.'' Oon menossa huomenna ratsastamaan taas mun vuokrahevosella, ja luin tätä postausta ja päätin nyt kysyä: Hepalla oli siis tänään aika rankka estevalmennus, mikä olisi paras tyyli palautella esteiden jälkeen sun mielestä ? :) Toivottavasti vastaat ennen kuin lähden huomenna tallille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ratsastan hiukan pidemmällä ohjalla ja annan Fasun myös mennä hiukan pidemmässä ja matalemmassa muodossa. Ratsastan ihan kevyesti helppoja tehtäviä, taivuttelen huolellisesti molemmat kyljet ja teen paljon kaarevia uria. Niin, että hevonen on letkeä ja rento. Ravit voisi mieluiten vaikka kevennellä, niin selkä saa enemmän vapautta.

      Venytellään myös paljon eteen-alas ja loppuravit venytellään aina eteen-alas, kuten joka ratsastuksenkin jälkeen. Laukoissa usein otan vähän tavallista isompaa laukkaa eteen-alas venyttäen kevyessä istunnassa, että saadaan paikkoja auki. Ja aluksi saatan Fasun kanssa tehdä joitakin avoja, sekä ympyrällä taivutteluja niin, että taivutan vuorotellen liioitellusti sisään ja ulos ja välissä suoristus. Tarkoituksena ei ole mennä kauan, joku ~20min riittää hyvin, jos hevonen on hyväntuntuinen. Toivottavasti tästä oli edes vähän apua :)

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)