keskiviikko 29. helmikuuta 2012

feed the fire, break your vision

Eilen päivällä käytiin Ellan kanssa läheisellä yksityistallilla Ratsukeltissä. Ilma oli muuten ihan hirveä, mutta onneksi Keltistä löytyy maneesi ja saatiin autokyyti ♥ Ella ratsasti pitkästä aikaa Empulla ja mie olin tietysti mukana kuvailemassa. Edellisestä ratsastuskerrasta oli ainakin yli puoli vuotta ja yhteensä Ella on varmaan noin kymmenisen kertaa (?) ratsastellut tammalla. Päästettiin Emppu maneesiin itsenäisesti spurttailemaan joksikin aikaa ennen ratsastusta.

Lisäilin muutamia vanhoja -10 otettuja kuvia :D






Omistajakin ihan varoitti, että Emppu voi olla aikas mielenkiintoinen, kun ei ole hetkeen saanut kunnolla liikuntaa. Tamma osaa nimittäin ties mitä kujeita ja sen tietää jokainen, joka Empulla on ratsastanut.. :D Käytiin katsomassa viime vuonna, kun Empulla kävi yksi vuokraehdokas, joka tosin 5 min sisällä tuli sieltä kerran alas ja piti sitten lähteä käymään terveyskeskuksessa... Turbomummo jaksoi kuitenkin yllättää eilen positiivisesti ja Ellan mukaan koskaan ei ole sujunut näin hyvin! Poni joutui kunnolla töihin, eikä saanut missään vaiheessa mitään 'säväreitä' ja oli ihan hikinenkin lopuksi :')

Ao. videosta löytyy muutama pätkä Empun sekoiluista :D



Helkalla oli eilen vapaa,
Ellan kanssa käytiin Vikillä ja Fasulla ~½h käppäilemässä hangessa ilman satuloita riimuilla. Muutama lyhyt ravipätkäkin otettiin. Tallin pihalla oli jätti-iso traktori paikallaan (ajaja jutteli Juhan kanssa), kun palattiin pelloilta. Fasuhan pelkää siis traktoreita, mutta uskaltauduttiin viimein aika lähelle ja oltiin jäämässä siihen hetkeksi tuijottamaan tuota hurjaa lihansyöjätraktoria, MUTTA.. :D Se kuski luuli ettei mahduta menemään ohi, kun jäätiin siihen, joten päätti sitten pakittaa ja kauhakin tais samalla vähä nousta. Tehtiin sitten hieno täyskäännös ja sännättiin kauhulla Vikin syliin. Päästiin onneksi lopulta traktorin ohi, mutta aika vapisten ja mahdollisimman kaukaa.


Hieno "kartta" tuli eilisestä käppäilystä :D

Tänään lähdettiin Ellan kanssa 11 jälkeen bussilla kohti Jaalaa Tokkolan tallille. Ratsastettiin siellä kaksi ponia, Eppu ja Minni. Ella meni siis Minnillä (pienemmällä & vaaleammalla ponilla) ja mie menin Epulla. Molemmilla ei oltu pitkään aikaan kunnolla hypätty ja Ellaa oli jo Minnistä varoiteltu pariin otteeseen.. :D Minni oli kuitenkin ihmeellisen kiltisti, eikä järjestänyt mitään hämminkiä! Korkeimmillaan pompittiin ~70cm pysty. Eppu oli ihan jees, vaikka miun kädet vähän kuoli.. :D Aluksi oli hirveän etupainoinen, hyvä ettei oltu nenällään moneen otteeseen ja lisäksi ei liikkunut, eikä taipunut mihkään. Ja hidastuksissa valahti niin etupainoiseksi kuin olla ja voi, oikein lysähti käsille kaikella massalla ja nykäisi vielä sen kaulansa alas... Loppua kohti sujui kuitenkin paremmin ja käytiin lopuksi vähän hangessa käymässä.





Matkalla kohti hankea !

Voi apua mikä kuva.. :D

Tänään oli niiin ihana sää ♥

Niin ja Erikalle suurkiitokset kuvailusta! Ella ei tullut tänään tallille, joten mie tein tänään iltatallin siis yksin :) Vikillä ja Helkalla oli vapaapäivä, saivat molemmat tarhailla siihen puol 7 asti. Fasu sen sijaan pääsi koulusatulan kanssa kentälle touhuamaan. Tosin poni omalta osaltaan pääsi aika helpolla, kun mie rääkkäsin itseäni harjoitusravissa. Jaksoinpas nyt pitkästä aikaa palata tappelemaan harjoitusravin kanssa ja tää ei muuten jäänyt vielä tähän... :) Harjoittelua ei helpottanut yhtään muhkurainen kenttä, aika jees... Harmittaa kun CR-valmentajamme on kipeä, kun hinkuaisin kovasti jo tunneille!

Fasulla ratsastelusta tuommoinen harjoituksen yhteenveto :D





Kooste tiistaista ja keskiviikosta. Fasukin jopa vilahtaa ihan lopussa :D

12 kommenttia:

  1. onpas emppu söpö x) ....mut minni ei.. no okei kyl se tänää näytti aika kivalta :) eppu the sotanorsu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! No ohan ny Minniki ;D Varsinainen sotanorsu kylläkin, oksat pois :D

      Poista
  2. Tulin kerran alas :)jonka jälkeen lähdettiin sinne terveys keskukseen :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho joo niimpä olikin! :D Pitääkin korjata. Sekotin varmaan siihen, kun Ella taisi tulla sieltä kerran sinä päivänä alas.

      Poista
  3. Tosi kiva postaus :) Mikä Empun koko nimi oikein on?

    VastaaPoista
  4. oon miettiny monta kertaa et kesällä vois käydä jaalas siel tokkolantallil! minkälaine paikka se oli? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se ihan kiva paikka! :) Ollaan käyty siellä Ellan kanssa kaksi kertaa ratsastamassa itsenäisesti, kun päästään sillee Erikan kautta :D Tunneista/opetuksesta en osaa mitään sanoa, kun ei ole kokemusta.

      Poista
  5. voi että ihana empste♥♥

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)