perjantai 9. elokuuta 2013

"ihanku Fasu hymyilis silmillään aina kun kehut sitä"

^Roosan hassu kommentti kentän laidalta tiistailta, kun hän seuraili meidän ratsasteluja.

Maanantaina
Fasu pääsi vuorostaan alkukäyntien ajaksi talutusponiksi, kun Sera tuli ratsastamaan. Tiia Vikin, sekä Henni Helkan ja koiransa Kassun kanssa lähtivät mukaan maastoon heittämään n. puolen tunnin kävelylenkin. Maaston jälkeen suunnattiin Tiian kanssa kentälle ja ratsastettiin palauttelevasti Viki ja Fasu edellispäivän kisojen jäljiltä. Fasulla tuntui olevan vielä älyttömästi virtaa, joten jouduttiinkin välillä keskustelemaan eteen-alas venyttelystä ja keskittymisestä juoksemisen sijaan. Henni sen sijaan lähti Helkan kanssa pyörähtämään lähimaastoihin ja juuri sopivasti satuttiinkin samaan aikaan tallille takaisin.




Muutama julkaisematon kisakuva © Moona Espo

Tiistaina
suunnattiin Roosan, Tiian ja Hennin kanssa Linnanmäelle ja reissussa vierähtikin melkein koko päivä. Mutta oli kyllä mukava reissu pienistä sattumuksista huolimatta! Kouvolassa oltiin joskus 8 maissa ja lähdettiinkin aika pian ratsastamaan ponskit, sillä välin kun Roosa jäi siivoilemaan mökkejä. Ratsastin Fasun suhteellisen kevyesti, mutta laitoin kuitenkin ponia enemmän töihin kuin mitä edellisenä päivänä. Tein paljon väistöjä, avoja, vastataivutuksia, siirtymisiä, temponmuutoksia jne. ja loppua kohti poni oli super! Mukavan eteenpäinpyrkiväinen (liikkui ainakin hyvin omalla moottorillaan), sekä kevyt ja herkkä ratsastaa.







Keskiviikkona lähdettiin Fasun kanssa läheiselle tallille Miljan seuraksi hyppäämään - pidettiin tälläiset pienet kenraaliharjoitukset ennen sunnuntain kisoja. Aluksi tultiin muutamaa pikkutehtävää pienemmillä esteillä, jonka jälkeen nostettiin esteet 80cm. Tulin sen korkeuden kaksi kertaa, jonka jälkeen nostettiin vielä 90cm, jonka radan tulin kerran. Lopuksi hyppäsin muutaman kerran vähän "uusintafiiliksellä" muutamaa estettä ja metrin okseria yksittäisenä. Mitään ihmeellisempiä ei ollut tarkoituskaan hypätä, sen verran, että saadaan ylimääräisiä höyryjä/intoja pois ja ponin pysymään sunnuntaina nahkoissaan. Toisekseen oli aivan tajuttoman kuuma, joka ei tosin Fasun menoa näyttänyt haittaavan yhtään. Kohtalaisen tyytyväinen olen kuitenkin treeneihin, mitä nyt vauhtia oli vähän liikaa ja poni oli paikoitellen hirveän vahva ratsastaa. Mistä lie muuttunutkin yht'äkkiä noin innokkaaksi?!

Fasusta on kyllä kuoriutunut lähiviikkoina oikea duracell-poni (mitä se nyt muutenkin on, mutta vielä tavallista enemmän) Ihmettelen vaan mistä se tuota energiaa itseensä repii. Toisaalta syötin juuri ponille yhden purkin Criollo GluKoMix'ä niveliä varten - saattaisiko se olla osasyy tähän energiapommiin? Turvotus ainakin vähentyi hyvin jaloissa, ettei tainnut ihan turha purkki olla. Lisäksi ponilla on nyt popotkin alla, jollain pohjillahan Fasu saattoi ennen vähän arkoa - nyt voi vaan painaa menemään.. :D




Vähän myöhemmin otettiin suunnaksi Kiviharjun tila, jonne Tiia lähti Vikin kanssa maastoestekurssille. Kurssi sisälsi yhden teoriatunnin, sekä kahtena päivänä 1-1,5h ratsastusta (Tiian blogista kannattaa käydä lukemassa tarkempia analysointeja!) Keskiviikkona hyppäsivät muutamaa tukkia ja porttia, jota ennen kellottivat aikoja 450m matkalla. Lopuksi kävivät vielä pyörähtämässä vesiestellä ja tulivat myös kerran ylös- ja alashypyt. Tälläinen suht kevyt aloitus, torstaina olikin tarkoituksena hyppäillä vähän enemmän.









Tallille takaisin päästyämme purkailtiin auto tavaroista, Tiia hoiti Vikin pois (mm. kylmäsi jalat, venytteli, laittoi arnikaa selkään) ja Henni laitteli Helkan valmiiksi ratsastusta varten. Tarkoituksena oli jumppailla ponia kaikenmaailman innareilla ym, mutta jouduttiin muuttamaan suunnitelmaa, kun Helka tuntui tavallista huonommalta ratsastaa. Ravi ja käynti oli vielä ihan ok, mutta laukka ei ottanut pyöriäkseen ja takapää vaikutti muutenkin aika jumiselta, eikä vertynyt juurikaan. Henni venytteli Helkan eteen-alas ja tallissa tutkittiin ponin korvista häntään, muttei löydetty mitään normaalista poikkeavaa.


Torstaina suunnattiin iltapäivästä Vikin ja Tiian kanssa taas Kiviharjuun, jossa oli nyt vuorossa maastoestekurssin toinen ja viimeinen osuus. Alkuverkkojen jälkeen siirtyivät pellolle hyppäämään muutamaa samaa estettä kuin mitä edellisenä päivänä olivat hyppäilleet, sekä hyppäsivät nyt myös koffinia. Koffinin jälkeen tulivat pienen haudan kerran molempiin suuntiin, jonka jälkeen hyppäsivät kerran radan. Kokonaisuudessaan kurssi meni kyllä oikein (Tiian mielestä yllättävänkin) hyvin, yhtäkään kieltoa ei (suoranaisesti) tullut ja Viki hyppäsi kaiken mitä eteen laitettiin. Estekorkeushan ei ollut mitenkään huima, mutta ennen kaikkea tämä oli hyvää harjoitusta kummallekin!









Myöhemmin illemmalla Hennin tultua tallille lähdettiin juoksuttamaan Helka kentälle, jotta nähdään miten poni liikkuu. Helka vaikutti normaalille, laukatkin pyöri hyvin molempiin suuntiin - ei mitään sen kummempia. Juoksutettiin lopuksi hetki sivareilla, joiden kanssa Helka juoksi myös hyvin. Käytiin tallissa vähän vaihtamassa varusteita ja napattiin Fasukin mukaan, jonka jälkeen suunnattiin tallin viereiselle hiekkatielle. Otettiin siinä kevyesti kaikki askellajit läpi ja lähdettiin sitten seikkailemaan maastoihin, jossa vierähtikin reilu tunti. Pääosin käveltiin, mitä nyt muutama hassu ravi- ja laukkapätkä mahtui mukaan. Käytiin ihan keskustan tuntumassakin pyörähtämässä ja aiheutettiinkin pientä hämmennystä, kun oltiin niin epätavallinen näky vissiinkin.. :D Tallissa oltiin vasta joskus puoli 11 maissa ja yritettiin vielä käydä pellolla ottamassa hienoja usvakuvia, muttei niistä kyllä mitään tullut. Yritykseksi jäi tällä kertaa!




Hahaha, valotusaikakin oli varmaan puoli minuuttia..

Sunnuntaina tosiaan lähitallilla seuraestekisat, jossa skabaillaan taas Fasun ja Vikin kanssa. Muutoin loppuviikko rento näiden kahden isomman kanssa ja Helkan kanssa riippuen ihan millaiselta poni nyt vaikuttaakaan. Toivottavasti selvittiin pelkällä säikähdyksellä, ettei mitään sen vakavempaa..!

14 kommenttia:

  1. Oon täällä blogissa vieraillu ennenki ja seuraillukkin joskus (en muista oonko tällä käyttäjällä lukijoissa, mutta toisella ainakin)

    Hirveen kivasti kirjotat. Mielenkiintosta ja hyvää tekstiä! Myös blogin hepat ja tottakai kirjottaja, vaikuttaa mukavilta :)

    Ulkoasuki on muuten kivan rauhallinen ja banneri hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia siulle mukavasta kommentistasi! :) Ihana kuulla, että blogi on mieluinen!

      Poista
  2. Vähän toi Fasu on söpö ku se on niin innoissaa! :p

    VastaaPoista
  3. Kivan näköne ratsu sulla!:) Ulkoasukin blogissa on hieno.

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva blogi sulla, tekstiä oli mukavan paljon ja kuvia myös, kuvat olivat myös hyvä laatuisia ja teksti kiinnostavaa. Etenkin toi Helka on supersöpö :3 Tykkään myös sun bannerista ja taustakin on tosi kiva ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia kivasta kommentistasi! Mukavaa, että pidät ja Helka kiittää! :')

      Poista
  5. Ihana blogi! Oon joskus ennenkin vieraillut täällä ja ihastuin tuohon pieneen mustaan poniin kun se on niin taitava pikku poniksi! :) Ulkoasu ja banneri on hyvät eivätkä hypi silmille.

    http://persilponi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset siulle! :) Helka on joo yllättävän taitava pikkuponiksi!

      Poista
  6. Kuinka monta kertaa viikossa hyppäätte? Kiva blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleisesti ollaan pidetty kerran viikossa estepäivä ja jos kisat olleet samalla viikolla ei olla välttämättä hypätty kotona ollenkaan. Kesällä tulee enemmän hyppäiltyä, kun on kenttäkin kunnossa, sekä kisoja ym., talvisin saattaa olla sitten viikkojakin ettei hypätä kunnolla tai edes ollenkaan. Fasulla olen hypännyt nyt lähiaikoina kisojen lisäksi kerran aiemmin, kun herra ei muuten pysyisi millään nahkoissaan, kun innostuu esteistä niin paljon. Muutenkin pysyy hyppyrutiini paremmin yllä.. :) Mutta talvea kohden taas tulee vähentymään.

      Poista
  7. Eikö se ella käy enään ollenkaan ratsastaan vikiä vai oliko ella:D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli Ella :) Ja Ella alkaa taas liikuttelemaan Vikiä, kun koulut alkaa.

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)