sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

ohjasajoa, vesipetoja ja CR-valkassa pitkästä aikaa + seuraa meitä nyt myös bloglovinissa!

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla!

Perjantaina meillä oli Tiian kanssa CR-valmennus omalla kentällä Vikillä ja Fasulla. Mie olen itse aikaisemmin käynytkin Fasun kanssa CR-valkoissa muutamisen kerran (viimeeksi elokuussa), mutta Tiia oli ihan ensimmäistä kertaa tälläisellä "istuntatunnilla". Uutta asiaa tulikin Tiialle aika melkoisesti, miulle se oli ehkä enemmän vanhojen asioiden palauttelemista mieleen. Valmennus kesti reilun tunnin, mutta hevosten osaltahan tuo ei ollut mitenkään rankka, kun kuskin asentoahan siinä vain korjailtiin, eikä keskitytty niinkään hevoseen. Laukkaakaan ei otettu tällä kertaa yhtään ja alkutunnista pääosin käveltiin.


Tiia kirjoittelikin blogiinsa kattavan selostuksen valmennuksen kulusta, itse en viitsi kaikkia samoja asioita listamaan tähän, joten käykäähän ihmeessä lukaisemassa tuolta! Itse sain huomautuksia eniten alapohkeesta, joka tuppautui välillä nousemaan ja jännittymään, sekä käsien oikeasta asennosta ja paikasta. Varsinkin oikeaan kierrokseen ulkokäteni tuppaa nousemaan aika lailla, vaikka itsestäni tuntuu, että kädet ovat samalla tasolla. Lisäksi miun kanssa kiinnitettiin myös huomiota siihen, että katse olisi menosuuntaan, eikä harhailisi liian alhaalla. Istuntani on muuten suht hyvä ja suora, aavistuksen paino on ehkä enemmän vasemmalla, mutta oikeassa kierroksessa taas istunta tuntuu paljon suoremmalta. Lisäksi alaselässäni on pieni liiallinen notko, mutta se on siinä ja siinä saako sille tehtyä mitään, kun satula pakottaa sellaiseen asentoon. Fasu on kyllä hyvä opettaja, kun siitä huomaa heti milloin teen oikein ja päinvastoin. Pääosin siis pikkuongelmia, joista yksi vaikuttaa toiseen ja niin edespäin. Oli kyllä todella mukava olla pitkästä aikaa CR-valkassa ja Tiia sai kuulemma ensikertalaisena todella paljon irti ja istunta näyttikin hänellä huomattavasti paremmalta lopputunnista kuin mitä se oi aluksi. Tiia varmaan menee ensi viikolla uudestaan, itse en tuskin mene, kun olisi tarkoitus mennä Henkan valkkaan ja yhteen toiseen kouluvalmennukseen.

Jalan asentoa säätämässä



Alaselän jännityksen poistamista

Asennon korjausta (kämmenet pitäisi olla suoraan kohtisuorassa toisiinsa, kun ne asettaa noin)

Mielikuva hiustupsusta nostamisesta


Tainut valkku katsoa juuri Tiiaa, kun kädet päässeet vähän karkaamaan.. :D

Valkan jälkeen otettiin nopsakasti vielä kaikki askellajit läpi ja Henni lähti laittelemaan Helkaa valmiiksi ratsastusta varten. Henni liikutti ponin kevyesti ilman satulaa riimuilla ja meni myös lopuksi hetken pelkällä kaulanauhalla. Poni käyttäytyi mallikkaasti, eikä juurikaan possuillut ja lisäksi liikkui tosi rennosti.











Innokas Fasu-apulainen

Lauantaina mie olin töissä, joten Tiia ja Henni hoitivat iltatallin ja liikuttivat kaikki kolme. Isompien kanssa olivat käyneet uimassa ja Helkan olivat ohjasajaneet. Minulla ei ole harmainta aavistustakaan milloin poni olisi viimeeksi ohjasajettu ja onhan Helkalla ollut joskus kärryt perässä, mutta siitä on ainakin ikuisuus. Kaikesta huolimatta pikkuponi oli käyttäytynyt oikein hyvin ja Henni alkaakin tästä lähtien ohjasajamaan Helkaa kerran viikkoon. Ponille löytyykin sopivat kärryt, niin ehkä me päästään joku kaunis päivä ajamaan Helkalla!








Tänään käyn liikuttelemassa Fasun ennen töihin menoa ja Tiia hoitaa huomenna iltatallin ja Helka saa viettää vapaapäivää. Fasun kanssa keksitään jotain kivaa ja rentoa - suunnataan luultavasti maastoihin, jos ukkoskuurojen takia kentällä ei pysty menemään. Tarkoituksenani oli ratsastaa Fasu kaulanauhalla ja tehdä vähän maastakäsin harjoituksia, mutta sateiden takia joudun luultavemmin siirtämään sitä myöhemmäksi. Ensi viikon ohjelmistossa on siis valmentautumista, sekä sunnuntaina estekisat Helkalla ja Vikillä.

Muutamasta vapaapäivästäni huolimatta en ole kerennyt ollenkaan vielä paneutua linkattujen blogien kimppuun. Siirrän blogeista tulevan postauksen suosiolla ensi viikon alkuun, kun miulla alkaa lomakin nyt sunnuntaina. Ehdin ainakin käymään sitten kaikki blogit kunnolla ajatuksen kanssa läpi :)

4 kommenttia:

  1. Oletko tehnyt postausta Fasun historiasta? :)
    Siis siitä mitä sä siitä tiiät, missä se on syntynyt, kuinka monesti vaihtanut kotia yms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo tehnyt, kun en ole saanut vieläkään kaikkia kuvia/matskuja :/ Pitää katsoa, jos vaikka toteutan sen parissa eri postauksessa niin voisin vaikka lähiaikoina jo tehdä sellaisen!

      Poista
  2. miten pitkä oot kun toi poni näyttää ihan tosi isolta? :) ei uskois että shettis, ulkonäöstä kyllä mutta ei muuten. meidän tallilla on 115cm shettiksiä mutta ne ei näytä noin isoilta :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en siis pahemmin ratsastele Helkalla ja noissakin kuvissa Henni ratsastaa ponilla :) Hennillä on pituutta ~157cm ja Helkalla ~113cm.

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)