sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

tapahtumarikas viikko! (mm. estevalmentautumista)

Pahoittelen taas pitkää postausväliä, mutta tämäkin viikko on ollut niin kiireinen, etten ole millään aikaisemmin kerennyt päivittelemään blogia. Onneksi miulla on enää kuusi päivää töitä, jonka jälkeen alkaakin puolentoista kuukauden kauan odotettu loma - kyllä kelpaa!

Muutama julkaisematon kuva tiistailta, kun Sanna oli ollut kuvailemassa Henniä ja Tiiaa




Keskiviikkona
Erika kävi Kouvolassa pikavisiitillä liikuttelemassa Helkan sillä välin kun mie olin töissä. Erikan oli tarkoitus kouluilla ponin kanssa ilman satulaa, mutta suunnitelmat eivät pitäneet kovinkaan kauaa, koska Helka oli ollut harvinaisen huono ratsastaa. Erika olikin kirjoittanut blogiinsa, ettei ollut saanut poniin minkäänlaista tuntumaa ja kaikenlisäksi Helka oli ollut vielä patalaiska. Lopulta Erika ratsasti pelkällä kaulanauhalla, jolloin Helka oli paljon parempi ja reippaampi. Kunnes poni oli yht'äkkiä päättänyt jyrätä lankojen ali kentän toiselle puolelle ja Erika oli samalla jäänyt kiinni lankoihin ja aidat oli mennyt rikki. Suitset ponille takaisin päähän ja hyvän pätkän jälkeen talliin. On meillä sitten ihastuttava pieni poni, vai mitä?



Myöhemmin iltapäivällä liikuteltiin Tiian kanssa Viki ja Fasu kentällä. Tehtiin kunnon käyntityöskentelyt alkuun, kun ei ollut pahemmin ötököitäkään riesana. Fasun kanssa tein paljon väistöjä, taivutuksia, kaarevia uria ja jumppailtiin molempia kylkiä tasaisesti. Poni olikin tosi vetreä ja miellyttävä ratsastaa. Käväisin myös Vikin selässä nopeasti ottamassa kaikki askellajit läpi, kun Tiia ei saanut tammaan oikein minkäänlaista tuntumaa ja kuulemma tamma oli paljon parempi sen jälkeen kun olin käynyt kyydissä, hyvä että auttoi :) Loppua kohden Viki oli kuulemma ollut tosi hyväntuntuinen ja kevyt ratsastaa ja siltä se kyllä miusta ulospäin näyttikin!

Torstaina oltiin tosiaan päiväristeilyllä Tiian, Hennan ja mummin kanssa ja lupailinkin teille mydaytä, mutta se jäisi hiukan vajaaksi, joten tyydyn tähän väliin laittelemaan joitakin kuvia reissusta.

Pahoittelen kuvien (mahdollista) huonoa laatua - osa on otettu pokkarilla ja osa kännykällä.

Kello 6 aamulla, puoli tuntia oltu jo autossa, eikä parin tunnin yöunien jälkeen ole väsymyksestä tietoakaan!

Vähän ennen 7 pysähdyttiin Kuninkaantien ABC'lle aamupalalle

Hennan kanssa pelaamassa - Magic House on parhautta!

Kohta laivassa!

Tiia virittelee meille pelikortteja valmiiksi, miekin oon oppinut pitkän tauon jälkeen pelaamaan korttia!

Käytiin puoli 12 aikoihin syömässä välipalaa ja huomatkaa meidän hienot nimetyt Trip-mehut!

Tää oli kyl aika pelottava härveli.. :D

Pakollinen edustava yhteiskuva, pari ylimäärästäkin ilmestyi näköjään mukaan

Matkalla takaisin laivalle, tätä ennen käytiin kylläkin terassilla istumassa ja mäkkärissä syömässä

Henna rakenteli hienon korttitalon ;D

Auto pakattu, nyt kotia kohti!

Henni teki torstaina siis iltatallin kaverinsa Vilman kanssa ja hoitivat samalla myös kaikkien ponskien liikutuksen. Ensimmäiseksi he juoksuttivat Viksun irtona kentällä, jonka jälkeen liikuttivat Helkan ilman satulaa ja Vilmakin meni hetken ponilla. Fasun kanssa Henni hölkötteli aluksi kevyesti riimuilla, jonka jälkeen kaksikko juoksutti vielä hetken pojua irtona kentällä. Fasusta oli kuulemma ollut tosi hauskaa spurttailla ja poni oli jopa pukitellutkin innosta, mitä F tekee oikeastaan aika harvoin!






Perjantaina Helka saikin viettää vapaapäivää. Tiia hyppäsi Vikin kanssa ja tällä kertaa estetehtävänä toimi jumppis: innari - 1 laukka - pysty - 2 laukkaa - okseri. Kokonaisuudessaan meni ihan hyvin ja reiluun metriin asti Viki hyppäsi ihan varmasti, kympissä tuli muutama kielto, mutta lopulta kaksikko pääsi sen puhtaasti pariinkin otteeseen. Viki hyppää vähän vaihtelevalla menestyksellä jumppiksia ja esimerkiksi viime hyppytreeneissäkin leiskautti monta kertaa kympin okserin yksittäisenä ilman mitään ongelmia. Lopuksi Tiia tuli vielä esteitä hieman pienempänä, jotta saatiin varmasti hyviä ja varmoja hyppyjä loppuun.





Fasun kanssa menin rennosti ilman satulaa kaikki askellajit läpi ja poni oli hyvä ratsastaa, mitä nyt vähän liian innokas! Ei tehty tosiaan mitään sen ihmeellisempiä, muutaman kerran tulin loivalla kiemurauralla puomia ja siitäkös poni innostui (ja kuumuikin) Laukkojen jälkeen otin pari ympyrää ravia molempiin suuntiin ja hyvän pätkän jälkeen venyteltiin eteen-alas.


Joku Fasu niminen kimo poni pääseekin lähiaikoina pesuun!

Tänään päästiin Fasun kanssa pitkästä aikaa estevalmennukseen, viime valkasta ehtikin kulua jo reilu 3kk. Huh, olikin jo korkea aika päästä ratsastamaan valvovan silmän alle! Tehtäviä en ala tähän tarkemmin selittämään, ne näkyy sitten videolla ja kokonaisuudessaan olen kyllä valkkaan tyytyväinen. Meno alkaa olemaan paljon hallitumpaa ja jonkunlainen rytmikin on havaittavissa, tästä on hyvä jatkaa! Poni suoritti kyllä tosi hyvin, kuski oli välillä ihan omilla teillään ja lopun okserihypylle en voi kun nauraa - ai kamala, mitenhän mahdoin onnistua tuossakin.. :D Jätin videoon nyt äänetkin, enkä ihan kaikkia klippejä kokonaisuudessaan laittanut, tai tuo kooste olisi varmaan venähtänyt vielä parilla minuutilla. Olisi mukava kuulla katsooko edes kukaan noita valkkakoosteita - ja äänillä on vissiin parempi kuin musiikilla? :)



Tallille takaisin päästyämme Tiia alkoi laittelemaan Viksua valmiiksi ja lähti kentälle ratsastamaan tamman palauttelevasti eteen-alas venytellen eilisen jäljiltä. Mie kävin juoksuttamassa Helkaa hetken liinassa pellolla, jonka jälkeen siirryttiin kentälle, jossa ratsastin ponilla pikaisesti ilman satulaa vajaa 10min pääosin ravia ja laukkaa, kun mäkäräisiä oli meidän kimpussa ihan älyttömästi. Siitä on varmaan ikuisuus, kun olen viimeeksi ponilla mennyt, mutta Helka yllätti kyllä kovin positiivisesti! Poni liikkui energisesti omalla moottorillaan ja oli pehmeä, että kevyt ratsastaa ja oikein yritteliäs, eikä possuillut edes yhtään - ponihan yllätti! Loppuravit otin liinan päässä ja lopuksi tein vielä muutamia kunnioitusharjoituksia - hyvä nimittäin vähän palautella mieleen kuka väistää tai liikuttaa ketäkin, kun tuppaa tuolta pikkuponilta välillä unohtumaan.. ;D


Muutama julkaisematon kisakuva vielä loppuun


© Sandra Dyster

© Sandra Dyster

© Sandra Dyster

Ensi viikon suunnitelmista sanottakoon sen verran, että maanantaina käydään luultavemmin heittämässä suht pitkä maasto ponskien kanssa, kun tällä viikolta jäi maastoilu aika vähäiselle. Keskiviikkona suuntaamme Tiian kanssa Neean tallille hyppäilemään Vikin ja Fasun kanssa ja tarkoituksena on rakentaa ihan kunnon "kisatyyppinen" rata. Neeakin tulee samaan aikaan hyppäämään omalla ponillaan, joten skabaillaan siellä sitten kolmestaan! ;D 7.7. on tiedossa seuraavat seuraestekilpailut lähistöllä, mutta tuskin jaksan Fasua sinne ottaa yhden 80cm takia (Juhakin joutuisi vain ajelemaan ees takaisin), joten Viki ja Helka osallistuvat vain niihin. Ensi perjantaille kaavailin alustavasti kouluvalkkaa, pitääkin kysellä onnistuisiko sellainen.

Mutta nyt on pakko lähteä nukkumaan - kellokin lähestyy puoli kolmea ja aamulla herätys taas töihin!

HOX. Käykäähän linkkaamassa blogejanne tänne, ellette ole kerinneet jo. Huominen enää aikaa!

8 kommenttia:

  1. Katson aina kaikki koosteet (: valmennus-koosteita tykkään katsoa äänien kanssa mutta teidän omalta kentältä (itsenäiset ratsastelut) otetut koosteet on mielestäni parempia musiikin kanssa. Kisaradat on parhaita ilman musiikkia!! :D
    tähän tuli nyt vähän ylimääräistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja paljon kiitoksia siulle kommentistasi ja mielipiteestäsi! :)

      Poista
  2. mäkin katon aina noi kaikki valkkakoosteet! :)

    VastaaPoista
  3. Mie katon aina kaikki valkkakoosteet ja mun mielest on kivempi äänillä,ku musiikil :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että edes jotkut katsovat niitä! :) Ja paljon kiitoksia siulle kommentistasi!

      Poista
  4. Kiva postaus ja kivoja kuvia ja videoita! Minä ainakin katson noi valkkavideot, ja ne on kivempia äänillä kun oppii itsekin samalla ja pääsee paremmin "juoneen mukaan" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus oli mieluinen ja suuret kiitokset siulle kommentistasi! :)

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)