sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

lomalla viimeinkin!

Kesäfiilistelyit!

Perjantaina
meillä lukion kakkosilla oli luokkaretki Helsinkiin, jossa kävimme tutustumassa Kiasmaan ja eduskuntataloon, jonka jälkeen oli vapaa-aikaa. Henni ja Tiia kävivät tallilla tekemässä iltatallin ja liikuttelivat myös ponskit. Tiia oli käynyt päivemmällä tekemässä Vikin kanssa maastakäsin harjoituksia, lähinnä kaikenlaisia kunnioitusharjoituksia, seurailuja, väistämistä ym. Helkan Henni oli ratsastanut kentällä/pelloilla ja poni oli kuulemma ollut vähän ADHD.. :D Helka ei oikein kentällä ollut malttanut keskittyä mihinkään, joten Henni kävi sitten pelloilla baanailemassa ja siitäkös Helka oli ollut ihan innoissaan! Myöhemmin Henni ja Tiia kävivät vielä Vikin ja Fasun kanssa uimassa ja olivat ihan vain kävelleet uittopaikalle ja takaisin.


Miten niin tylsää bussissa?


Oli kyllä aika pelottavan näköinen hissi!

Timo Soini check!


Lauantaina Hennin oli tarkoitus mennä Helkan kanssa valkkaan, mutta kysyi saako sittenkin lainata Fasua, joten Henni siis liikutti poitsun lauantaina. Tiia oli kuvailemassa, kun itse en päässyt, kun jouduin menemään vielä lauantaina kouluun. Valkkakoostetta ei tosin ole vielä tehty, joten linkkailen sen sitten ensi postaukseen, kunhan Tiia saa sen ensin tehtyä. Helkan kanssa Henni hömpsötteli aika kevyesti ilman satulaa pääosin kentällä, mutta kävi myös hetken lähimaastoissa kääntymässä. Helka oli kuulemma ollut vähän rasittava maastossa ja muutaman kerran iskenyt täysstopinkin ja kerran Hennin oli joutunut tulemaan selästäkin alas, että sai ojaan peruuttaneen ponin eteenpäin.. :D Voi Helka meidän jästipää!




Koulusta (tai no ylioppilasjuhlasta) päästyäni suunnistin melkein heti tallille hypyttämään Tiian ja Vikin. Sää oli painostava ja kuuma, joten ei mikään paras hypytyksen kannalta ja se näkyi vähän myös hevosessa, ainakin aluksi. Aina ratojen välissä Tiia käveli pitkään ja ei muutenkaan hypytetty mitenkään kovin paljoa. Rakensin kentälle 5 esteen (7 hypyn) radan ja aloitettiin ihan pikkukorkeuksista. Sen jälkeen nostin suoraan ~75cm radaksi (lukuunottamatta sarjan ekaa), jonka jälkeen nostin vielä kerran 10cm'llä. Lopuksi Tiia tuli vielä yksittäistä okseria, joka oli korkeimmillaan metrin ja se sujui kyllä tosi hyvin. Viki terävöityi huomattavasti loppua kohden ja kokonaisuudessaan oli Tiian mielestä kuitenkin tosi kiva. Muutama hassu pudotus tuli, muttei yhtään kieltoa ja loppuraveissa tamma oli mukavan tasainen ja rento.






Tänään
käytiin Tiian ja Hennin kanssa uimassa Fasulla, Vikillä ja Helkalla, kun sääkin oikein suosi meitä. Menomatkalla mentiin yhden kiertotien kautta, jossa pääsi ihan kunnolla laukkaamaan. Harmiksemme (tai no Hennin harmiksi) siellä oli jossain kohdin aika paljon nokkosia, joten jätettiin se reitti sitten suosiolla välistä tulomatkalla. Uittaminen ja matkat meni kokonaisuudessaan kyllä tosi hyvin, hauskaa ainakin oli, vesikään ei ollut yhtään kylmäntuntuista ja kyllä ponskitkin nauttivat päästessään vilvoittelemaan!








Helkasta ei valitettavasti ollut uittokuvia, kun poni oli aina kuvaajalla :/



Huomenna saan tietää milloin kengittäjä pääsee käymään ja sen jälkeen saan suunniteltua seuraavat koulu- ja estevalkat. Ollaan tosiaan Tiian kanssa menossa nyt kahden viikon päästä estekisoihin, jossa Tiia hyppää Vikin kanssa seura 70cm ja minä Fasun kanssa alue 80 & 90cm. Päästään Fasunkin kanssa toivottavasti vihdoin ja viimein korkkaamaan tämä kisakausi, kun on ollut kaikenlaisia esteitä matkan varrella.

Mutta nyt toivotan kaikille erittäin hyvää kesää/lomaa! :) Nauttikaahan hyvistä säistä!

4 kommenttia:

  1. Viki menee kivan näkösest nykyää :) Onko tos uittopaikal äkkisyvää vai onko siin loiva ranta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps! :) On tuossa aika nopeasti äkkisyvää. Ollaan välillä käyty vähän kauempana uittamassa, jossa on kyllä mukavan loiva ranta :)

      Poista
  2. Okei. Itseäni ärsyttää,kun meillä siirrettii rantaa joitain metrejä ja siinä on niin upottavaa,kun on aivan mutanen pohja ettei voi enää uittaa hevosia. Ihanaa,kun teillä on hyvän näköiset paikat uittaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan :/ Jeps, ollaan kyllä niin iloisia noista uittopaikoista :')

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)