sunnuntai 2. joulukuuta 2012

kisakausi saatu päätökseen!

Viime talven riehumisia

Otsikosta voikin jo päätellä, että meidän osalta tämä kisakausi on saatu nyt päätökseen. Käytiin tänään lähitallin seuraestekisoissa hyppäämässä Ellan kanssa ja siitä alempana lisää!

Perjantaina
Ella hoiti iltatallin, kun mie olin kaverini synttäreillä, enkä päässyt tallille. Vikin liikutuksesta ei kuulemma tullut oikein mitään, kun tuuli niin kauheasti, että meinasivat molemmat lähteä tuulen mukaan. Fasu ja Helka saivatkin kauhean ilman johdosta vapaapäivän. Lauantaina kävin hölkkäilemässä Fasun kanssa ilman satulaa lähimaastoissa. Ponin mielestä aluksi jokainen kivi ja kanto olivat aivan hurrjan pelottavia, mutta vähän töihin joutuessaan unohtui kaikki turhat "kummitukset". Fasun liikutuksen jälkeen kävin pellolla juoksuttamassa Viksun liinassa ~20min.



Tänään oltiinkin siis lähitallin kisoissa hyppäämässä Vikin ja Fasun kanssa. Ella hyppäsi Viksulla 70 & 80cm luokat "pitkän" (4kk) kisatauon jäljiltä. Ella otti molemmat luokat ihan rauhassa, 70cm tuli puhdas rata ja parivaljakko oli vissiinkin ensimmäinen ei sijoittunut. 80cm perusradalla tuli hiukan hassu hyppy sarjan ekalle (okserille), jonka seurauksena Viki meni toisesta osasta ohi. Loppurata oli kuitenkin super!



Fasu tuntui molempien luokkien verkassa tosi kivalta ja jopa rauhalliseltakin ja lähdin kyllä hyvin mielin radoille. 80cm'n perusrata ja uusinta menivät kokonaisuudessaan hyvin, uusinnassa vähän hanateltiinkin ja lopulta napattiinkin luokan voitto! 90-100cm rata alkoi vähän kankeasti, sekä kuski alkoi liikaa säätämään ihan omiaan ponnistuspaikkojen kanssa(?!), jonka takia kaksi keppiä tuli perusradalta alas. Poniin olen kuitenkin vähintäänkin nääääin tyytyväinen! Fasu teki oikein hyvät hypyt, mutta kuski se sitten osaakin sössiä.. No ryhdistäydyin loppua kohden ja loppurata olikin ihan jees :)




Tämä kausi onkin sitten purkissa ja näihin tunnelmiin on ihan hyvä päättää kisakausi - ainakin hengissä ollaan selvitty! Miulla ja Fasulla on tältä vuodelta takana yhteensä 19 starttia, joista 11 sijoitusta & 4 voittoa ja mukaan mahtuu myös 5 aluestarttia harjoitus- ja seurakisojen lisäksi. Ensi kaudella olisi tarkoitus jättää pikkuhiljaa 80cm luokat pois ja siirtyä hyppäämään 90cm & 100cm'ä, kunhan tässä nyt ensin talvi treenaillaan. Ellan tämänvuotinen kisakausi jäikin aika lyhyeksi mm. elokuun kisojen tippumisen takia, jossa Ellan polvi otti nokkiinsa. Ensi kaudelle Vikillekin olisi kuitenkin tavoitteena hommata alueluvat.

Fasu & joulukalenteri (kännykällä hetken mielijohteesta kuvattu "ei-mitään-ideaa" -video) Toinen on aina huuli rutussa kun ruokaa jaetaan, höpsö poni!




Loppuun vielä parisen kuukautta sitten väsäämäni video:

12 kommenttia:

  1. Aaaaaa, hyvät ponit <3 Toi Fasun joulukalenteri :D:D: ja toi video on ihana, toi fasun laukanvaihto ilman varusteita <3

    VastaaPoista
  2. Hyvinhän teillä oli kisat menneet :) Mul ois tarkotus viel mennä yksiin estekisoihi ruunani kanssa. Sit ois luultavast meidänki estekisat tält vuodelt käyty.
    En voinu olla nauramatta tolle teidän esteen kaadolle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps :) Joo ei oikein käynyt paikka ja kuski oli ihan hukassa... :D

      Poista
  3. mitenn tolla vikille kehtaa ella ees mennä kisoihin? Tommosta räpellystä ja eihän toi osaa ees hypätä kunnol :oo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöisiin pikkukisoihin voi ihan hyvin mennä vielä ihan omaksi iloksi, väliäkös sillä mitä muut ajattelee :) Vikillä ja Ellalla on ollut nyt aika paljon paussia, eikä hirveästi hyppykertojakaan takana viime "onnettomuuden" jälkeen.

      Poista
  4. Ihan sika hyvä toi vika video ja hauska toi joulukalenteri ! Hyvin näytti ratakin menevän! (:

    VastaaPoista
  5. Onnea hienosta kisakauden päätöksestä! Fasu on vaa niin ihana. c:

    VastaaPoista
  6. Blogissa olis sulle haaste.
    http://www.emsjavoku.blogspot.fi/2012/12/itsenaisyyspaivan-haaste.html

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)