torstai 29. marraskuuta 2012

pari videokoostetta viikolta ja reippaita poneja!

Näin koeviikkoisin on kyllä niin hyvää ylimääräistä aikaa lukea tehdä kaikkea ylimääräistä! Ainoan vapaapäivänikin käytin erittäin fiksusti heräämällä klo 5.00 töihin.. Lukeminen on jäänyt ihan päivän vikaksi asiaksi sinne (puoli)yöhön, saas nähän miten kostautuu numeroissa. Vielä pitäisi jaksaa rutistaa huomiseen yhteiskuntaopin kokeeseen, jonka koealueesta on lukematta vielä reilu 70 sivua.. Ja tietysti mie täällä innokkaana hyvien univelkojen kera bloggailen ;D No asiat tärkeysjärjestykseen - ainakin melkein.

Käytiin keskiviikkona ostamassa Fasulle oma joulukalenteri!

Maanantaina
oli tuttuun tapaan ihan perus, rento palauttelupäivä. Alkukäynnit kävin kävelemässä "lumenkaatopaikan tiellä", joka on siis
tallille vievä moottoriliikenteeltä suljettu hiekkatie. Nimensä mukaisesti tien varrella on lumienkaatopaikka talvisin. Alkukäyntien jälkeen otin kaikki askellajit kevyesti tallin viereisellä hiekkatiellä puolipitkällä ohjalla, niin että poni sai venytellä eteen-alas. Kävin myös juoksuttamassa liinassa Viksun kevyesti pellolla.




Lumenkaatopaikasta pari vanhaa kuvaa vuodelta yks ja kaks

Tiistaina ajattelin pitää ponille toisen rennon päivän ja päädyin lopulta kävelemään lähimaastoihin riimuilla ~20min. Teppo taas vilisti yhdessä vaiheessa jossain puskissa ja Fasu olikin aivan kauhusta jäykkä ja pari kertaa säpsähti ihan kunnolla. Se siitä rennosta ja rauhallisesta kävelystä.. Keskiviikkona käytiin Roosan kanssa päivällä liikuttamassa Fasu ja saattekin videokoosteen päivästä. Fasu oli ihan pörheä ja "aropupu" fiiliksissä ja jouduinkin välissä käymään tallissa vaihtamassa estesuitsiin, jossa on vahvemmat kuolaimet. Otin pellolla muutaman hypyn korkeimmillaan metrin pystylle ja poni oli aivan innoissaan! Toivottavasti nyt pysyy paremmin nahkoissaan sunnuntain kisoissa.. :D




Torstaina Erika tuli pitkästä aikaa Helkailemaan, mutta epäonneksemme oikein missään ei pystynyt menemään, kun oli sen verran kovaa miltein kaikkialla :/ Roosa tuli taas auttelemaan ja kuvailemaan (tack så mycket ♥) muttei tosin mitään ihmeellisempiä matskuja päivästä saatu. Kokosin nyt kuitenkin pienen videokoosteen tästäkin päivästä:





Ella ja Erika kävivät tekemässä iltatallin, että mie sain edes päntättyä jonkinverran noihin YH'n kokeisiin. Olivat kuulemma juoksuttaneet Vikin pellolla ja tamma oli muutamat pomputkin innostuessaan vetänyt - höpsö Viksu!

Sunnuntaina tuleekin sitten seuraava postaus - kisojen merkeissä :) Cya!

14 kommenttia:

  1. Ihana toi kalenteri ! Mistä tommosia saa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Mie ostin tuon paikallisesta hevostarvikkeesta, mutta esim. jostain nettikaupoista saa tilattua :)

      Poista
  2. Minkälainen tuo fasun joulukalenteri on? onko siellä jotain heppanameja:D vai pelkkä kuvakalenteri?

    VastaaPoista
  3. Kivat videot :) Fasulla oli pikkusen virtaa,hauska poni :D

    VastaaPoista
  4. No herranjestas Fasulla ollu hauskaa! :D Siitä kyllä lähtee,heh

    VastaaPoista
  5. millä toi kuvaaja tos tokas videos on tuol maastos mukana ku menee tos hevosten vierel?:D

    VastaaPoista
  6. oioi super kivat koosteet ja ai että ku fasu on symppis ku seisoo vaan nätisti ja oottaa et hoidat sen! oioi olispa täälläki päi ponit tollasia XD hehe! ja kivat noi temput hyvin oot opettanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset kommentistasi ja kiva kuulla, että pidit! Se seisoo kyllä aina ku tatti paikoillaan vaikka poistuisin näkyvistä :D

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)