sunnuntai 8. tammikuuta 2012

feel the rhythm, take control

Oltiin tänään maneesilla hyppäilemässä Elinan kanssa Fasulla ja Helkalla. Erika oli kuvailemassa ja puomipirkkona! Alkuverkkojen jälkeen mie menin muutamisen kerran ravipuomeja ja sitten aloitettiin ottamaan verkkahyppyjä pikkuristikolla. Sen jälkeen mentiin suhteutettua pikkuristikoin, jonka väliin tehtiin ympyrä ja hypättiin ympyrällä pikkuristikko. Sitten mentiin pelkkää suhteutettua pystyinä. Helka hyppäsi muutaman kerran, jonka jälkeen Erika nosti miulle ja Fasulle muutaman kerran. Vikalla kerralla okseri oli 90cm.

Fasu meni yleisesti ihan hyvin, vaikkakin oli vähän turhan energinen varsinkin aluksi, enkä saanut kaikkia apuja läpi. Hyppäsi kuitenkin hyvin ja loppua kohti parani. Helka oli Elinan mielestä myös mukava, vaikkakin aluksi oli hiukan ongelmia yhden kulman kanssa (jonka kanssa Helkalla on ennenkin ollut ongelmia..) Sitä lukuunottamatta poni oli kiva, kulki omalla moottorillaan ja hyppäsi hyvin. Kokonaisuudessaan ihan onnistunut reissu!


Loppuun vielä pikkuvideokooste meidän hyppäilystämme! :)



PS. Osallistuin Janitan blogissa arvontaan, käykää kurkkaamassa! ;D 
Mekin ollaan kehitelty pientä arvontaa ja ajattelin, että jos joskus saadaan pyöreät 300 täyteen niin sellainen ehdottomasti sitten järkätään!

7 kommenttia:

  1. minkä korkunen Helka on? se on kyllä iha sika luttana ja onha fasuki! (=

    VastaaPoista
  2. Ratsastatte iha sairaan hyvin :) !

    VastaaPoista
  3. rösäy, ~115cm :) Ohan ne!
    petra, Kiitän! =)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva video :)

    http://team-n-l.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. sun ja Fasun meno on niin ihanan siistin näköstä ! :)

    VastaaPoista
  6. toi helka muistuttaa tosi paljon mun edellistä ponia (myrzin fridolf) ja kattoin ton videon ella ja viki 3-years together ja huhhuijjaa kuinka hevonen oli kolmessa vuodessa muuttunut parempaan suuntaan! mulla on ittellä nytten 5v lv ruuna suunnilleen samassa pisteeessä missä tua viki on joskus ollut.. mutta teidän video toi vähän toivoa meidän tilanteeseen:) jään seurailemaan teidän blogia
    http://stayweirdd.blogspot.com/

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)