lauantai 18. toukokuuta 2013

up get up and move it (perjantain hyppäilyt)

Väsäilin meille eilen illalla kentälle jonkun näköisen radan lauantain estetreenejä varten. Itse olin töissä puoli kuuteen, mutta Tiia ja Erika menivät tallille aiemmin hypyttämään Vikin ja Helkan. Alunperin oli lauantaiksi pitkään luvattu aurinkoa ja +23, mutta kuinka ollakkaan jo aamusta näytti aika synkältä ja välillä satoi vettä.. Onneksi suuremmilta sateilta vältyttiin ja päästiin hyppäämään, varsinkin kun kenttä on nyt hyvässä kunnossa!

Ensimmäiseksi Erika hyppäsi Helkan kanssa. Aloittivat alkuverkkojen jälkeen hyppäämään ihan pikku korkeudesta ja esteitä nostettiin vähitellen aina hyvien hyppyjen jälkeen. Korkeimmillaan kaksikko hyppäsi n. 80cm ja Helka oli kokonaisuudessaan kuulemma mukava! Paikoitellen vähän laiska, muttei onneksi niin tahmatassu kuin mitä viime hyppykerralla. Itse hypyt sujuivat kuitenkin hyvin. Henni tuli käväisemään nopsakasti tallilla ja pääsikin hetkeksi Helkan selkään ottamaan muutamat hypyt.





Helkan jälkeen oli vuorossa Vikin ja Tiian hypytys. Samalla kaavalla mentiin, eli pikkukorkeuksista aloittivat ja hyvien hyppyjen mukaan nostettiin aina vähän. Viki oli Tiian mukaan ollut tosi hyvä ja varma ratsastaa, eikä epävarmuudesta ollut juuri tietoakaan. Korkeimmillaan rata oli n. 80-85cm ja lopuksi Tiia teki vielä hetken ns. "kääntämistehtävää" kahdella ristikolla, jota Erikakin oli tullut Helkan kanssa aiemmin. Tiia onnistui kerran myös tyylikkäästi tippumaan ekalle ristikolle, mutta onneksi ei sattunut pahemmin!






Suuntasin itse tallille miltein heti kotiin päästyäni ja hain tallille päästyäni heti Fasun tarhasta ja aloin laittamaan poitsua kuntoon, jonka jälkeen siirryttiin kentälle. Alkuverkaksi hyppäsin yksittäistä pystyä, jonka jälkeen tulin muutaman kerran ihan minimaalisen radan ja sitten rata nostettiin ~80cm korkeudelle. Fasu oli jälleen tosi kiva hypätä ja poni olikin ihan innoissaan päästessään taas pomppimaan! Tietää ainakin mistä poni tykkää.. ;D Muutama lähestymisvirhe kuskin puolesta, mutta poni kiltisti pelasteli. Tultiin muutaman kerran sarja vähän isompana (molemmat osat 105cm) ja viimeinen rata oli korkeudeltaan ~85-105cm. Super F ♥


Onpas kuski saanut itsensä väännettyä hienoon asentoon...!



Lähiseudulla ei näytä olevan kisojakaan nyt hetkeen - niitä tässä on kovasti jo odoteltu! Viki ja Helka ovat päässetkin jo korkkaamaan tämän vuoden kisakauden, mutta Fasun kanssa aloitus venyy vain venymistään.. Ensi viikolla suunnitelmissa kouluvalmennusta, mikäli kenttä ei ota liiaksi nokkiinsa sateista (jos nyt sääennusteet pitävät edes paikkaansa..) ja estevalmennustakin voisi ensi viikonlopulle funtsia. Olisi kyllä mukava päästä pitkästä aikaa hyppäämään valvovan silmän alle :) Tämän viikon sunnuntaina Helkalla on tosiaan ne mätsärit, jossa Helka menee Hennin kanssa sekä ratsastusluokan, että perinteisen match show-luokan. Joten sunnuntaina tulossa sitten taas uutta postausta. Mie oonkin nyt vielä lauantain ja sunnuntain töissä, enkä tallille kerkiä ollenkaan, mutta onneksi on hyvät tuuraajat!

((Myynnissä Medilambin pony-kokoinen romaani etu- ja takakarvalla + avoin selkärangan tila, Tipperary Eventer tummansininen turvaliivi (XXS/32), 45cm USG-kouluvyö, 5-piste martsari pony-kokoisena UUSI (sama mikä Fasulla, mutta koon pienempi > meille liian pieni)
) Yhteydenotot @ jennan[miukumauku]tuulilakki.org

Tiian muutama päivä sitten tekemä 3kk video Vikistä:



Loppuun on pakko vielä ihmetellä, että kuinka moni edes lukee tätä blogia? :( Katsoja/kommentti/tykkäysmäärään vedoten ei juuri kukaan, vaikka rekisteröityneitä lukijoitakin näyttää olevan päälle 600.. Näen kuitenkin aika paljon vaivaa blogin eteen ja yritän tehdä postauksista mahdollisimman mieluisia kuvilla ja videoilla, sekä käytän aina useita tunteja yhden postauksen eteen. Harmittaa ja turhauttaa vain, kun en tunnu saavan juuri minkäänlaista vastakaikua tälle. Teidän aktiivisuutenne motivoi kuitenkin minua pitämään tätä blogia aktiivisena ja ylipäätänsä postailemaan tänne. Joten heitelkääpäs nyt ihmeessä sitä kommenttia, tai klikatkaa edes "tykkäsin" nappia - pieni vaiva teille mutta tosi iso asia minulle :) Kiitos! Kaikenlaisia toiveita ja parannusehdotuksia otan enemmän kuin mielelläni vastaan, saapi ehdotella!

PS. Uusi banneri/ulkoasun päivitys tulossa ensi viikolla!

41 kommenttia:

  1. Kyllä mä luen, mutta sun postaukset on vaan niin kattavia, että harvoin jää mitään kysyttävää, tmv. :)
    Mun mielestä vaan on niin tylsä joka kerta kirjottaa jotai 'Hyvä postaus, kivoja kuvia' tms.
    Ja iteltä jää yleensä tuo tykkäys palkki kokonaan huimioimatta, en mää ees aina tollasta satu huomaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset sinulle kommentistasi! Sitä on aika moni sanonnutkin, että harvoin kyllä jää mitään kyseltävää, kun niin kattavasti kirjoittelen.. :) Mutta kiitokset vielä kerran!

      Poista
  2. Minä ainakin luen!!! Ja painelen tuota tykkää nappulaakin, eli oo ihan huoletta mun suhteen xDD

    VastaaPoista
  3. Tää oli kiva postaus ja ponit näytti hyppäävän kivasti! :)

    VastaaPoista
  4. superponit eilen ;) Mä luen joka päivä, koska paras blogi <3

    VastaaPoista
  5. Mä oon tosi laiska kommentoija, ja harvemmin tulee kommentoitua! Joka postauksen kuitenkin luen, ja tykkäys nappia en voi painaa sillä mobiiliversiossa se ei näy.
    Mutta älä vaan ajattele lopettamista, nämä sun postaukset on kaikin puolin parhaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että blogi on mieluinen! :) Joo mobiiliversiossahan tuo tykkäysnappi ei näykään, mikä on vähän harmi, mutta sanoittaisiinko että pikkuvikoja! Ihan ajatustasolla blogin lopettaminen on käynyt, mutta myönnettäköön ettei minua kovin helposti tästä irti saisi.. Toimii niin kätevästi päiväkirjanakin - on mukava myöhemmin seurailla mitä on tullut joskus puuhasteltua! Mutta suurkiitokset siulle kommentistasi!

      Poista
  6. Mie luen ahkerasti, mutta harvoin keksin kommentoitavaa. Tykkään-nappiakin unohdan painella.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, miulla kyllä vähän sama vika kommentoinnin suhteen.. :D Mutta paljon kiitoksia siulle kommentistasi! :)

      Poista
  7. Mä ainakin luen aina postaukset kunnolla ja tykkään blogistas paljon! Mun tulee vaan kommentoitua niin harvoin mihkään blogiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidät :) Ja suurkiitokset kommentistasi!

      Poista
  8. Tosi kivoja kuvia ja muutenkin kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  9. Minä luen ainakin! Ja voisitko tehdä varustepostauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! :) Juu on heti tulossa kun aikaa likenee tarpeeksi, eli valitettavasti taitaa mennä kesäkuun alkuun. Mutta kiitokset kommentistasi!

      Poista
  10. Luen ja tykkään superisti:)

    VastaaPoista
  11. mä luen! :D kommailisin useemmin mut luen kaikki postaukset aina kännykäl ja se ei anna mun lähettää kommenttei ni en voi kirjottaa mihinkää, mut sun blogii on kiva lukee ja huomaa että sä panostat näihin postauksiin! :) Ja ratsastat Fasulla tosi hyvin! :) +++ hehhehhee oonki nähny Fasun ku olin siel tallil kerran Hennin ja Tiian kans xDD :D xD

    Ja älä vaiha bannerii, toi nykynen on ihana! :3 :O

    http://esteitatiella.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset siulle kommentistasi ja kiva kuulla, että blogi on mieluisa :) Haha, joo Henni vissiin jotain joskus sanoikin että olit ollut kuvailemassa/mukana. Miekin kyllä tykkään tästä nykyisestä banneristakin, mutta nyt on jo korkea aika vähän päivitellä.. ;D

      Poista
  12. Tosi kiva postaus :) ! Ssöpöö Helka ja Fasu. Ootte nii hyvii ratsastakii :D !

    VastaaPoista
  13. Tää blogi on just kiva, vaikka lyhyet postaukset useammin olisikin kivempia, niin kyllä sen ymmärtää jos et ehdi! :) Kannatusta täältä myös uudelle bannerille, ja olisi kiva jos tausta olisi saman sävyinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidät! :) Kesää kohden postausväli tiheneekin ja kesälomalla pääsen sitten päivittelemään vieläkin useammin. Itse en myöskään henk. kohtaisesti tykkää niinkään kirjoitella ellei mukana ole ajankohtaista matskua, mutta onneksi noita kuvaajia on käytettävissä aika hyvin! Jees, suunnitelmissa olisikin.. :) Mutta suurkiitokset siulle!

      Poista
  14. Ite käyn kahtoo tän blogin joka päivä että oisko tullu uutta postauta ja ainakun se tulee, se miellyttää minua:) eniten odotan ellan sitä selkäpostausta jonka olet(?) luvannut. Jatka toki tätä kirjoittamista, minä ainakin luen joka postauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että blogi on mieluinen! :) Juu, on sellainen postaus tulossa! Paljon kiitoksia siulle kommentistasi :)

      Poista
  15. Minäkin luen :D Aina bloggerissa käydessäni nään ketkä lukemistani blogeista on postaunnut ja sitä kautta :) Hienosti menitte!

    VastaaPoista
  16. Risut: Henni ja Erika rupee olee aika isoja Helkalle, vaikkei tytöillä painoo paljon olekkaa.. Helka menee vaa jumii siitä (?) kun on noin pitkät ratsastajat, jolloin paino menee väärään kohtaan ponin selkää.

    Ruusut: sulla on ihan sikamagee istunta! :) Ohjaat Fasua tosi pienillä liikkeillä :) tykkäsin tälläsestä postauksesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helkalla ei ole koskaan ollut yhtään minkäänlaisia selkävaivoja, eikä se ole myöskään ollut jumissakaan *koputtaa puuta* Helka ja Henni ovat kuitenkin molemmat alle 160cm ja ponillakin tuota korkeutta on ~113cm, eikä ponia ole mitenkään haitannut. Eipä ole kovin helppoa löytää täsmälleen sopivaa ratsastajaa ponille, koska Helka ei ole ratsastettavuudeltaan mistään helpoimmasta päästä.

      Mutta kiva, että tykkäsit postauksesta ja paljon kiitoksia kommentistasi! :)

      Poista
  17. tee sellanen banneri, (jos kyllästyt tähän, vaikka tääki on hieno ;) ) jossa on sinä&f, henni&helka, erika&helka ja tiia&viki :) samantyylinen kun tämä ;) estekuvat tonne taakse ja sitte vaikka ilman satulaa laukkakuvat toho etee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, miulla itseasiassa onkin jo jonkinlainen suunnitelma.. ;D Mutta ei toki huono tämä siunkaan! Suurkiitokset kommentistasi :)

      Poista
    2. Tuo oli itseasiassa tosi kiva idea! Voisit Jenna joskus toteutellakki sen :)

      Poista
  18. minä ainakin luen aina innoissaini kaikki postaukset nenä ruudussa! :-)

    VastaaPoista
  19. heh, aktiivisesti luen mutta tykkäis- nappia en ole edes aiemmi huomannut! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, aika hyvin tuo tykkäysnappi kyllä piiloutuu tuonne! Mutta paljon kiitoksia siulle! :)

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)