maanantai 1. huhtikuuta 2013

like gon' speed me up (kisapäivä&vkl)

Lähdin siis perjantai iltapäivällä iskälle ja palailin sieltä sunnuntaina kuuden aikoihin. Perjantaina kävin liikuttelemassa Fasun ennen lähtöä ja meninkin ponilla pitkästä aikaa koulupenkin kera kentällä. Kenttä on nyt ollut lähiaikoina pitkästä aikaa ihan hyvässä kunnossa, että on saanut otettua kaikki askellajit läpi (tosin keskiympyrällä). Fasu oli ihan super ratsastaa, aika energinen, mutta kevyt ja herkkä. Viimeeksi olin laukannut Fasun kanssa selästä käsin vajaa kuukausi sitten Henkan valkassa, joten olin ihan varma, että poni "räjähtäisi" käsiin.. :D Mutta ei, herra laukkasi niin kuuliaisesti, että mie suorastaan ihan häkellyin! Tiia ja Henni tekivät iltatallin ja Viki ja Helka saivat perjantaina viettää vapaapäivää.

Lauantaina Helkalla pääsi pari pienempää tyttöä talutusratsastukseen, eli poni sai viettää rennon päivän. Helkan jälkeen Henni ja Tiia laittelivat Viksun kuntoon ja lähtivät tamman kanssa kentälle. Henni kuvaili, kun Tiia meni Vikillä ja samalla huuteli ohjeita Tiialle.





Pieni ravipätkä lauantailta:



Vikin jälkeen Tiia ja Henni liikuttelivat Fasun kentällä. Fasu oli ollut kuulemma tosi reipas ratsastaa ja laukoissa oli ollut turhankin innostunut. Henni oli joutunut sitten laittamaan ponia kuulolle käynti- ja raviväistöillä. Muuten poika oli kuulemma ollut oikein kiva!

Tiia&Fasu

Sunnuntaina Tiia kävi liikuttelemassa Viksun kevyesti tämän päivän kisoja ajatellen. Aluksi tamma oli ollut jäykkä, mutta pikkuhiljaa notkistunut ja loppua kohti ollut tosi kivan rento. Kannattaa tosiaan käydä kurkkimassa Tiian blogista tarkempia analyysejä ratsastuksista yms, kun en viitsisi tähän kaikkea kopioida. Sieltä löytyy myös enemmän matskua parivaljakosta.



Miun palattua iskältä lähdettiin Erikan kanssa melkein heti tallille. Erika oli tullut päivällä bussilla Kouvolaan, kun jäi meille yöksi maanantain kisojen takia.

Tallilla ratsastettiin Helka ja Fasu kevyesti kentällä ilman satuloita. Tehtiin molemmat aika paljon siirtymisiä, sekä temponmuutoksia kaikissa askellajeissa. Fasu oli ihan meno päällä ja mukavasti kuumuikin laukka-ravi-laukka -siirtymisistä - no ainakin ponilla oli hauskaa! Helka oli kuulemma ollut vähän laiska pohkeelle varsinkin loppua kohti, mutta muuten jees.

Henni oli unohtanut muovipussin kentän aidantolppaan ja Fasu ottikin siitä aluksi hyvät fibat. Ennen kuin ehdin edes tajuamaan poni oli hypännyt 180 astetta ympäri ja matkalla kentältä ulos. Onneksi oli ohjat puoliksi tuntumalla, muuten oisin muksahtanut samantien alas.. :D Lopulta Fasu uskaltautui nuuhkimaan pelottavaa lihansyöjä-pussia, joka osoittautuikin loppupeleissä sitten täysin vaarattomaksi! Fasun hurja elämä..

Paistateltiin Fasun kanssa päivää ♥


Tänään olikin Vikillä ja Helkalla estekisakauden avajaiset Kuukson seuraestekisoissa ja matkaan lähdettiin ennen 10. Tiia meni Vikillä 50cm & 70cm ja Erikan piti alunperin mennä vain 50cm, mutta ilmottautui jälkkärinä vielä 70cm, kun 50cm'n radalla poni oli tosi hyväntuntuinen.

50cm radalla Helka oli ihmeellisen reipas, vaikka verkassa vähän laiskottelikin. Harmillisesti uusinnan ensimmäinen este kuitenkin tippui ponin ampaistua niin kovaa eteenpäin, ettei kerennyt edes jalkojaan nostamaan.. Ilman tiputusta Helka olisikin voittanut luokan. Vikillä ja Tiialla meni 50cm myöskin hyvin, puhtaat radat molemmista vaiheista ja he voittivatkin sitten koko luokan!


Helka kuvat © Taru Saarela




Erika siis jälki-ilmottautui Helkan kanssa 70cm'n, kun poni oli ihan super aiemmassa luokassa. Verkassa poni oli kuitenkin tosi tahmea ja muutama kieltokin tuli. Itse rata alkoi kuitenkin hyvin, mutta Erika sitten meni ja unohti radan. Hän sai kuitenkin jatkaa loppuun asti, muttei mennyt koko rataa, vaan hyppäsi muutaman esteen, jotka sujuivat vähän vaihtelevalla menestyksellä. No treeniä vaan lisää niin jatketaan 70cm luokista - onhan Helkalla jo puhdas 70cm takana, eikä tuo ole korkeus eikä mikään kotioloissa!




Tiian blogista: "
70cm verkassa Viki toimi hyvin, kunnes meidän oli tarkoitus alkaa hyppäämään. En osannut yhtään varautua, ja kun Viki kielsi pystylle, tulin aika kauniisti päälleni sieltä alas. No ei muuta, kuin takaisin kyytiin ja hypättiin pysty uudelleen 3krt ja hyvin meni :)

Vaihdettiin suuntaa ja epäonni senkun jatkui. Kiellettiin vasemmassa kierroksessa okserille ja tulin taas alas. Juttelin siinä hetken tuomarin kanssa onko minun järkevää edes mennä koko rataa, koska tänään Viki vaikutti tuomarin mukaan todella hermostuneelta ja radastamme olisi saattanut tulla vaarallinen. Kokeilin kerran vielä okseria ja kieltohan siihen tuli, pysyin kuitenkin kyydissä. En siis mennyt tätä rataa ollenkaan. Hyppäsin loppuun vielä yhden pystyn joka sujui täydellisesti!"

Käykäähän lukemassa Erikan & Tiian blogeista molempien omat (kattavemmat) selitykset kisoista!



Hitsi, alkoi kyllä vähän kaduttamaan kun en Fasun kanssa mennyt mukaan kisaamaan! Poni oli tänään niin nätisti kopissakin, että sitä olisi jopa uskaltanut lähteä liikuttamaankin kotipihasta pidemmälle. No onneksi tälle kuulle on jo tiedossa kahdet estekisat, että päästään mekin pian jo skabailemaan!

Tallille takaisin päästyämme Ella tuli moikkaamaan pitkästä aikaa heppoja ja kävi Viksun kanssa kentällä hetken maastakäsin pyörähtämässä. Miun oli tarkoitus kouluilla Fasun kanssa kentällä, mutta ponilla oli ihan järkyttävästi patoutunutta energiaa ja keskittyminen ihan nollassa. Ella ehdottikin, että päästetään Fasu itsenäisesti spurttailemaan ja se teki kyllä hyvää tuolle ponin viikareelle - virtaa nimittäin piisasi! Fasu ei ole kuukauteen päässyt hyppäämään, joten rakensin kentälle esteen ja siitäkös poni innostui entisestään.








~110cm






Lauantaina onkin heppamessut, jonne lähtään Roosan kanssa! Mitään suurempaa tarvetta ei millekään ole, mutta sen voin jo nyt luvata etten pysty olemaan ostamatta yhtäkään huopaa.. Tällä viikolla olisi mukava päästä Fasunkin kanssa selästä käsin hyppäämään, kun siitä Henkan valkastakin on jo aikaa. Pitää katsella, jos vaikka päästäisiin perjantaina maneesille pomppimaan, jos saan vain kyytiasiat jotenkin järjestymään.

Uusi banneri tulossa joku päivä, koittakaahan kestää siihen asti! ;D
Ja onko blogi nyt parempi näin leveämpänä, jolloin kuvatkin ovat isompia?

11 kommenttia:

  1. höpsöt ponit <3 Paljon paljon kivempia tällein isoina nää kuvat ! ;)

    VastaaPoista
  2. mulla on nyt mennyt ihan ohi että miksei ella (?) enää ratsasta vikillä tai mikset sinä käy itse ratsastamassa fasua, vai onko se vaan ajanpuutteesta kiinni?:) teille on tullu niin paljon eri ratsastajia että menee ihan sekaisin :D olisi kiva jos siitä tulis vähän tarkempaa postausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ella ei pysty/saa selkänsä takia ratsastaa. Itse pyrin liikuttelemaan Fasun, mutta välillä saatan pyytää jonkun muun sen liikuttamaan, jos en vaikka itse kerkeä. Helkaa liikuttelee Erika ja Henni, Vikiä pääsääntöisesti Tiia ja Roosa. Tulossa on kuitenkin vähän kattavempi postaus joku päivä! :)

      Poista
  3. Fasu hymyilee joka kuvassa! :D

    VastaaPoista
  4. Voi vitsi ku noi sun videot on tosi mahtavia!!!♥♥ mä tykkään noista sun fasu videoista :) tai niistä mihin olet laittanut hienot rytmitykset ja biisin sanat :3♥ millä ohjelmalla olet tenhyt niitä videlita? :]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia ja mukava kuulla, että videot on mieluisia! :') Vegasilla olen tehnyt.

      Poista
  5. Kiva postaus :) Mun on nyt pakko kysyä, että ratsastaako Ella enään Vikillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset kommentistasi! Ella ei pysty/saa ratsastaa selkänsä takia ja hänellä on ihan fysioterapeutilta ratsastuskielto..

      Poista
    2. Aa, okei :/ No mutta paranemisia hänelle :)

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)