torstai 19. huhtikuuta 2012

torstaipäivitys

Viki ja Helka rokotettiin siis maanantaina ja molemmat ponskit lomailevat vielä lauantaihin asti. Maanantaina pidin palauttelevan ja rennon päivän Fasulle. Hölkkäiltiin läheisellä hiekkatiellä ilman satulaa reilu puolisen tuntia.

Tiistaina
Ella oli laittanut joskus aamupäivällä miulle viestiä, että Fasun kieli pitäisi mahdollisesti tikata. Viestin huomaamiseen meni miulta tosin reilu tunti, jonka jälkeen soitinkin nopeasti Ellalle. Lähdin puhelun jälkeen heti koulusta ja poljin suoraan tallille katsomaan pojun kieltä ja soitin sitten tallilta ell'lle. Sanoivat, etteivät paikkaa yleensä suun haavoja, joten pitää vaan seurailla. Ihan mukavan reiän Fasu oli kyllä kieleensä saanut ja koko toinen puoli kielestä oli turvonnut. Heinä maistui kuitenkin ihan tavalliseen tapaan, eikä mitään muutakaan poikkeavaa käytöksessä ollut - vaikka varmasti kieli kipeä olikin!

Aamulla oli siis ollut ihan kauhea ilma, jonka takia Juha oli jättänyt hevoset sisälle, enkä usko, että Fasu olisi karsinassa saanut kieltään mihinkään telottua. Poju oli siis puraissut todennäköisesti kieleensä. Käytiin Ellan kanssa iltapäivällä heinien hakureissun jälkeen Fasun kanssa tuolla samaisella hiekkatiellä ilman satulaa. Tein aika samanlaisen treenin kuin mitä edellisenä päivänä ja pääosin hölkkäilin Fasun kanssa puolipitkällä ohjalla. Niin ja vaihdoin Fasulle hackamoret
siihen asti takaisin, kunnes kieli on parempi :)

Oltiin takastulomatkalla Ellan kanssa traikussa :D



Eilen Ella liikutti Fasun ja teki kuulemma aika rankan treenin hiekkatiellä. Meni estekamoilla (+ hackamoreilla) Sen jälkeen kävi omilla pellolla olevassa ns. ojassa (alla kuva) kylmäilemässä F'n jalat. Tänään Fasulla oli taas suht rento päivä ilman satulaa. Lenkki meni pääosin kävelyksi, kun jouduin koko ajan soittelemaan johonkin suuntaan :/ Juhalle tuli nimittäin joku töihin liittyvä juttu lauantaiksi, jonka takia emme pääsisi heppamessuille. Kauhean hämmingin jälkeen Ellan pappa onneksi suostui lähtemään meille kuskiksi, jes! Tosiaan lauantaina messuilta voi bongata miut, Ellan ja Pepin ja saapi tulla moikkaamaan! ;D


Viime vuoden keväällä kuvattu :D

Julkaisin viime postauksessa muutaman kuvan kentästä/pelloista, jotka oli otettu 14.4. Laitan alle nyt ensin muutaman 17.4. otetun kuvan ja sitten tänään (19.4.) otettuja.




Tämä ja ao. tänään otettu.



Tuo yo. kuva (tai no video) unohtui viime maneesikoosteesta kokonaan. Ella siis meni Fasulla normaalisti sitä meidän jumppistehtävää, mutta poju päättikin yht'äkkiä hypätä molemmat innarit kerrallaan.. :D Mie olin ehtinyt nuo ties kuinka monta kertaa jo aiemmin hypätä ja Ellakin oli ehtinyt ottaa tuota ennen muutaman hypyn ja Fasu oli mennyt ihan normaalisti. Eivätkä tulleet edes normaalia kovempaa tuolle tehtävälle sisään.

Äh, miul on jo niiin kova hinku treenaamaan, mutta eiköhän tuo kenttä vapuksi tuosta kuivu! Ainakin jos on aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä, eikä sada vettä/räntää niin kuin tässä lähipäivinä.. Lauantaina tosiaan siis hevosmessut ja Peppi tulee meille yöksi. Sunnuntaista en oikein osaa sanoa, että mitä suunnitelmissa. Maneesi muuten unohtui varata, joka pitäisi varata 3pv ennen varauspäivää, joten ei nyt tänä vkl maneesille päästä :/ Katsoo pystyisikö hiekkatiellä jtn. hyppäämään, hope so. Ja unohdin laittaa kuvia siitä autiotalosta, jota käytiin joskus pari viikkoa sitten katsomassa, joten laitetaas nyt vielä tähän loppuun!







2 kommenttia:

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)