maanantai 23. huhtikuuta 2012

I'm gonna live my life

Perjantaina menin Fasulla koulupenkillä läheisellä koirankoulutuskentällä (vanha hiekkakenttä, jota ei nykyään käytetä mihinkään) Vikillä ja Helkalla oli vielä vapaat. Perjantai-iltapäiväksi oli luvattu sadetta ja juuri miun tuurilla alkoi just silloin satamaan kun lähdin ratsastamaan.. :D Sade vieläpä yltyi pikkuhiljaa, joten ei kauaa lenkillä viivytty (~½h) Työskentelin pääosin käynnissä, taivuttelin Fasua hyvin (välillä myös vähän liioiteltusti) ja kun käynnissä sujui hyvin molempiin suuntiin siirryin raviin. Lopuksi venyteltiin eteen-alas ja sitten talliin läpimärkinä.


Hienot viime hetken kuvat ennen tallia.. :D

Lauantaina lähdettiin aamulla 9 maissa ajelemaan kohti Tampereen hevosmessuja. Käytiin nappaamassa Peppi mukaan ja paikan päällä oltiin joskus 12 aikoihin. Messuilla
kierreltiin eri kauppoja jonkun kolmisen tuntia, josta suunnattiin sitten lähistöllä olevaan heseen syömään. Kouvolassa oltiin takaisin joskus kuuden aikaan. Lähdettiin jonkun ajan päästä siitä tallille ja liikutettiin kaikki kolme ponskia "koirankoulutuskentällä". Peppi ratsasti siis Helkan ja kehui ponin olleen kiva ja kuuntelevainen! Automatkoilta löytyy pieni videokooste, joka on ao. Helka-videon alussa. Kaikkia ostettuja tavaroita ei olla vielä ehditty kuvata :/


Peppi ja meijän ostokset :D

Sunnuntaina Peppi joutui lähtemään jo aamupäivästä, joten soittelin Erikalle ja ehdotin, että josko hän tulisi miun ja Ellan kanssa tallille. Erika sattui olemaan juuri sopivasti Kouvolassa ja tulikin sitten meijän kanssa tallille. Pidettiin kaikille ponskeille hyppypäivä ja Erika hyppäsi Helkan aluksi. Poni oli ihan ADHD laitettaessakin - kävin sitten juoksemassa tallin edustalla olevan hiekkatien edestakaisin ja Helka vähän innostui siinä!

Alkuverkkailujen jälkeen Erika aloitti hyppäämällä muutaman kerran yhden laukan välillä kahta pikkuristikkoa. Nostettiin esteitä pikkuhiljaa sitä mukaan kun sujui hyvin ja pidennettiin lopulta väli kahteen laukkaan ja Erika sai tulla toista estettä vähän isompana. Korkeimmillaan sarjan jälkimmäinen este olikin ~95cm! Helka meni tosi hyvin, lukuunottamatta muutamaa kommellusta. Videokoosteessa muuten mukana myös yksi hieno tippuminen! :D


Tämmöisen söpön loimen Helka sai messuilta! :')








Helkan jälkeen oli vuorossa miun ja Fasun vuoro! Videolta voi bongata Fasun uuden estehuovan, sekä söpöt tummansiniset bootsit (+ miun uudet ridahousut) Fasu tuntui tosi kivalta, sekä napakalta ja oli kerrassaan tosi mukava hyppykerta! Pojullakin oli tosi hauskaa aina esteen jälkeen ja varsinkin isommilla esteillä F innostui nakkelemaan päätään esteen jälkeen.. :D Se näkyykin muutamissa videoissa missä Erika on kuvannut esteen jälkeen meitä vähän pidempään. Nostettiin estettä aina hyvien hyppyjen jälkeen ja korkeimmillaan jälkimmäinen este olikin reilu 120cm. Loppuverkkojen jälkeen kävin omilla pelloilla olevassa ns. ojassa (josta selitinkin viime postauksessa) kylmäämässä Fasun jalat. Seistiinkin siellä reilu 20min, jonka jälkeen laitoin tallissa vielä mömmöt jalkoihin.

Laitan tähän muutaman videolta otetun kuvan!



Siellä me Fasun kanssa seisoskeltiin! (Tai tarkemmin F seisoi)

Jaksan aika harvoin ladata nuo blogikoosteet HD-laatuisina, jonka takia laatu on vähän ja vähän enemmänkin rakeinen, vaikka video onkin koko näytöllä. Se menee vaan niin helposti, kun lataan Vegasilta suoraan Youtubeen ilman mitään välitallennuksia etc. Ja ainakin yli puolet nopeemmin! Mutta mitä mieltä TE olette, että lataanko blogikoosteet jatkossa HD-laatuisina, jolloin ne olisivat paaaljon parempilaatuisia vai kelpaako näin?

Fasun jälkeen olikin sitten Vikin ja Ellan vuoro hypätä. Itse olin siivoilemassa tallia, joten en pahemmin pysty tähän selostamaan mitään ihmeempiä, mutta videoltahan kaikki näkyykin. Ellan mukaan Viki hyppäsi mukavan innoissaan ja energiaa kyllä piisasi! Ravipuomit olivat kuulemma vähän haastavia ja muutamaa hassua hyppyä lukuunottamatta Viki meni hyvin. Ella tuuppaili lopuksi myös hetken Vikillä ja tyttö liikkui Ellan mukaan tosi kivan tuntuisesti :)







Vikiltä voi bongata uuden huovan, suojat ja jalustimet! Ellalta taas uuden hupparin ja uudet ratsastushousut ;D Kaikista tulossa kuitenkin paremmat kuvat lähiaikoina.



Tänään pidetään aika palautteleva päivä kaikille. Ella on jo käynyt liikuttamassa Vikin ja lähtee Helkan kanssa samaan aikaan lenkille miun ja Fasun kanssa. Ella lähtee kaverilleen pe-ti ja Erika tulee meille yöksi ainakin viikonlopuksi! Helka pääseekin sitten maneesiin hyppimään viikonloppuna ja itse lähden puomipirkoksi/kuvaajaksi. Fasulla hyppään sitten lauantaina tai sunnuntaina jotenkin kotona ja Vikillä on ehkäpä pikkuloma tuon ajan mitä Ella on poissa. Fasun varustepostausta en saa vielä valmiiksi, kun messuilta jäi pari tavaraa ostettua (kun en löytänyt kivoja) ja ne pitää tilata jälkeenpäin netistä.

Ostin messuilta uuden sadeloimen Fasulle!

9 kommenttia:

  1. Hahaa näin ainaki tuo punatukkasen ku erottu hiukset sielt joukost :D Tosin itelläki punaset hiukset.. :D

    VastaaPoista
  2. hehe :) kyl mulle kelpaa ainankii tää laatu mitä nyt on ;D söpöjä poneja, hyppää hyvin ;)♥

    VastaaPoista
  3. Video laatu on vallan mainio! :D

    VastaaPoista
  4. mistä noi helkan suojat on ostettu? näytti aivan ihanilta!:D

    VastaaPoista
  5. Teillä oli paljon pusseja ja nyssyköitä, kun teidät näin.. Oli harvinaisen hupaisan näköstä. :D

    VastaaPoista
  6. Tooosi kiva tää teijän blogi ;) jäin lukijaks ;)



    http://mmyddream.blogspot.com/ ?

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)