keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

hyvää vuotispäivää poni!


You're the reason why I'm smiling at the start of the day.






Fasun ja miun yhteistä taipaletta on tullut nyt jo vuosi täyteen! Tarkalleen ottaen eilen oli meitin "vuosipäivä", mutten kokeisiin luvultani ehtinyt kirjoittelemaan tänne. Niin ja en ole tainnut aikaisemmin mainita, että Vikillä ja Ellalla tuli helmikuussa 4 vuotta täyteen.

03.04.2011 lähdettiin aamupäivällä viemään entistä ylläpitohevostani Fillyä takaisin omistajalleen, josta ajettiin sitten suoraan Fasua hakemaan. Alunperinhän poni tuli minulle vuoden ylläpitosopimuksella, mutta talli, josta Fasu oli tullut meni konkurssiin, jonka takia kaikki irtaimisto piti myydä. Konkurssipesän hoitaja toivoi kovasti, että voisimme ostaa Fasun - muutoin se olisi lähtenyt muualle myyntiin. Ostoehdotus tuli ihan yllättäen, muttei sitä kauaa kyllä jääty miettimään. Kesäkuun alussa tuli sitten tehtyä kaupat pilkkahintaan kaupat, enkä ole kyllä katunut hetkeäkään :') ♥ Fasun välilehdestä löytyykin meistä pidempi tarina.

Ois pikkasen ärsyttänyt, jos poni ois pitänyt eilen palauttaa :/






Laitan tähän nyt meijän puolvuotisvideon, jonka tein lokakuussa. Lisää videoita miusta ja Fasusta löytyy jenna1penna-tubekanavaltani ja tietysti nämä kaikki blogivideot yms. Uutta ihan editoitua videota Fasusta tulossa heti kunhan meijän kenttä ensin sulaa niin päästään kuvaamaan koulupätkiäkin. Samalla tulossa myös vuotisvideo :)




Maanantaina juoksutin Helkaa liinassa kentällä reilu puolituntia. Poni käyttäytyi yllättävän asiallisesti, millohan viimeeksi se on juoksutettu! Ei yrittänyt kertaakaan häipyä ympyrältä ulos, mitä on joskus tehnyt ja juoksi muutenkin nätisti, hieno tyttö! Vikillä oli vapaa ja Fasun kanssa kävin ilman satulaa kentällä kevyesti hölkkäilemässä.

Eilen Erika tuli Helkailemaan ja ratsastettiin kaikki kolme ilman satuloita. Mentiin aluksi kentällä, jossa alkuverkkattiin ja mentiin hetki puomeja. Tehtiin samaa tehtävää, kuin mitä mie tein viimeeksi valmennuksessa, eli uralta väistettiin puomille ja puomin jälkeen väistettiin takaisin uralle. Käynnissä ja ravissa onnistui tosi hyvin, laukassa vähän niin ja näin, mutta poni ainakin yritti parhaansa! Vikikin meni tosi hienosti ja hallitsi jopa paremmin laukkaväistöt kuin Fasu, Helkalle pitää taas vähän palautella väistöjä mieleen. Sulaispa nyt kenttä vain äkkiä kun pää pursuaa ideoita mitä pitäisi päästä toteuttamaan!

Mentiin kentälle sitten pellolle hyppimään ~50cm pikkupystyä. Fasu oli vähän hupsu, tuntui kuin se olisi yrittänyt seilailla tolpista ohi, vaikkei siis menty kertaakaan ohi. Kontrolli oli aika nollassa, kun poni tajusi ettei hänellä ole martingaalia ja pää nousi ihan kiitettävästi! Hypyt itsessään oli kuitenkin tosi hyviä. Vaihdettiin Ellan kanssa ratsuja ja mie hyppelin sitten jonkun aikaa Vikillä. Siitä vaihdettiin sitten niin, että Erika tuli Vikille ja Ella meni Helkalle. Niin ja harjoiteltiin myös kivoja lauluja samalla kuin pompittiin! ;D

Vuosipäivän kunniaksi herkkuomena pojulle!

Tuli sitten Vikillekin tilattua tuollainen kyltti kylttipuoti.netistä!

Ja loppuun tämmöinen sekalainen video eilisestä :D



Huomenna oisi tarkoitus pitää vielä viimeiset kisatreenit ennen maanantaisia kilpailuja. Toivottavasti saisimme jonkun kuvaamaan niin saataisiin koostetta blogiinkin!

14 kommenttia:

  1. Luulis ponin olevan ainankii tyytyväinen ku hyvä omistaja sillä :) Kuvittele jos se ois ollu vaaa yp ja ois eilen lähteny :'< Hieno toi omenaherkku! ;)
    Ps. Helkal on söpö parta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha Fabiolle ofc vaan parasta ♥ No joo-o :'< Helka onki tommoin Helka :D ♥

      Poista
  2. Oikeestaan kävi hyvä tuuri ku se talli meni konkurssiin, koska tosiaan olis ollu ikävää jos se ois eilen jouduttu palauttaa! Vielä ku teil on ollu kaikenlaista kuten se kaatuminen ettette oo koko vuotta pystyny menemään "täysillä" tai silleen, jos tajusit :D Mut ootte tosi hieno pari, onnea vielä vuosipäivästä ja tsemppiä jatkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jep! Joo kyl mie tajusin ja sitä ollaan Ellankin kanssa joskus pohdittu :D Vuosi meni kyl ihan hurjan nopeesti, et huhhuh! Mut suurkiitokset siulle kommentistasi :')

      Poista
  3. miten toi ylähuulen nostaminen opetetaan hevosella tai ponille? voisitko tehä sellaen videon jos kerrot miten se opetetaan hevosille? ku haluisin opettaa ton mun vuokraponille mut en ymmärrä miten .. Tää sun blogi on mahtava. Mut se opetuspostaus olis toooooosi kiva:D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fasu irvistelee niin herkästi kaikesta, että se oppi tuon ihan päivässä. Vähän kun tökkii sitä nenään tai vaikkapa puhaltaa turvalle ni se alkaa heti irvistämään.. :D Aluksi opetin sen ihan vain käskyyn 'irvistä', jonka yhdistin sitten tuohon sormeen. Ei välttämättä tarvitse ollenkaan sanalliseen käskyyn opettaa, en miekään sitä oo pitkään aikaan enään käyttänyt. Itse aluksi opetin irvistä-käskyyn vain sen takia, kun en ollut keksinyt tarpeeksi hyvää "merkkiä", jolla pyytää irvistämään (u know?)

      Vikin opettamisessa meni vähän kauemmin. En tarkalleen muista miten Ella sen opetti, mutta kehuttiin aina kun Viki irvisti :D Ja Ella yhdisti sen "huuli"-käskyyn aluksi. Pikkuhiljaa Viki tajusi jutun juonen ja Ella yhdisti sen sitten tuohon sormimerkkiin.

      Poista
  4. Mä tuun katsomaan kisoja ma ja jos ehdin niin koitan napsia kaikista luokista kuvia :)

    VastaaPoista
  5. hahha nauroin tolle videolle iha vääränäxDDDDDDD tosi seksikkäät partakarvat helkalla <3 :D ja onnee teille ootte ihana pari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :DD Joo ne Helkan partakarvat on aika söpöt ♥ Ja kiitokset!

      Poista
  6. Iha unelma toi talli ku pääsee hyppää,uittaa,maastoilee ja kouluilemaan. ja ihan unelma monitoimiheppa toi Fasu:))
    toi Fasu on sun,nii miten nää Helka ja Viki onks ne vuokraponei vai omii?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps! :) Ja tallikaan ei oo ku reilun kilsan päässä, vaikka me asutaan Ellan kanssa melkein keskustassa! Juu Fasu on miun, Helka ja Viki on yhden Juhan omistamia :) Ella liikuttaa Vikiä, Erika/Elina Helkaa. Juhalla ei ole juuri ollenkaan päätösvaltaa (:D), joten melkein kuin omia Viki ja Helkakin.

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)