torstai 24. heinäkuuta 2014

helteisiä kuulumisia (& muutoksen tuulia!)

Huh, hellettä.. Ainakin tarkenee vallan mainiosti! En kyllä valittaisi vaikka olisi pari astetta vähän kylmempikin, tuntuu että ulkona ihan paistuu. No pitää nauttia vielä kun lämmintä on, eipähän ainakaan tarvitse tällä hetkellä palella! Fasukin on päässyt tällä viikolla kaksi kertaa pulikoimaan ja kovasti taasen tykkäsi päästessään viilentymään ja polskimaan. Ei tosin mikään ihmekään näillä helteillä :)

Lauantaina Sanna kävi Fasun kanssa kouluilemassa ja parivaljakolla sujui ihan hyvin! Fasu oli vähän ihmeissään naapurissa olevista "festareista", eikä oikein malttanut keskittyä olennaiseen. Sunnuntaina käytiin Fauskin kanssa vähän maastoilemassa, vajaa tunnin lenkki heitettiin. Alku- ja loppuverkat otin hiekkatiellä ihan vain kaikki askellajit läpi -periaatteella ja poitsu oli vähän samanlainen höseltäjä kuin edellisenäkin päivänä. Festarit näköjään söivät aika paljon meidän keskittymiskykyä, hirveen jännä elämä taas Fasulla! Käytiin sitten baanailemassa muutamisen kerran lähistöllä olevaa hiekkasuoraa ja kylläpä oli poni taas hirveän innoissaan päästessään kunnolla hanattamaan pitkälle suoralle.








Maanantaina toteutin Sannan "pitkäaikaisen toiveen" ja rakenneltiin Hennin kanssa pikku kavalettirata, johon sisältyi myös vaihtoja. Piirsin teille vähän suuntaa antavan kuvan radasta (numeron puolelta tulee siis hyppy) ja tehtävä osoittautui varsin näppäräksi! Alkuverkoiksi kaksikko tuli pääty-ympyrällä yhtä ristikkoa molempiin suuntiin, joka sujui oikein hyvin. Sen jälkeen Sanna tuli radan pari kertaa, jonka jälkeen nostettiin (korkeus jäi kuitenkin matalaksi <60cm) Ainakin tuli hyvin niitä laukanvaihtoja treenattua ja samalla vähän tiukempiakin teitä. Sannalla ja Fasulla meni kaiken kaikkiaan tosi hyvin, vaihdotkin pääosin tulivat esteen päällä ja poni malttoi innostukseltaan hyvin kolmipaloilla.






Lopuksi Sanna hyppäsi pari kertaa vähän isomman n. 85cm pystyn

Hennikin kävi menemässä tehtävän pari kertaa.. :)


Tiistaina Sanna kävi tosiaan Fasun kanssa uimassa ja oli kuulemma onnistunut tippumaankin kahdesti, kun Fasu vähän riehui innostuttuaan.. :D Keskiviikkona kävin itse Fasun kanssa uimassa ja Henni tuli Helkan kanssa meidän mukaan. Oikein innokkaasti poitsu uiskenteli - toiselle taitaa kasvaa evät veteen päästyään!





Nyt torstaina kävin pitkästä pitkästä aikaa hakemassa Ellan kanssani heppailemaan - edellinen kerran Ella taisikin ollut ratsastanut viime vuoden puolella! Ella saikin alkuverkkailla Fasun ja "muistella vähän menneitä" ;D Nimittäin Ellan ja Fasun edellisestä yhteisestä ratsastuksesta taitaakin olla noin 1½v jos oikein laskeskelin! Yllättävän hyvin kaksikolla kuitenkin meni, eikä Ellan ratsastustaidotkaan ihan ruostuneet ole. Kävin lopuksi ottamassa kaikki askellajit läpi ja Fauski oli oikein rento, että tasainen.







Yritin saada aika tiiviin postauksen tehtyä, mutta vähän taisi kyllä venähtää! Päätä särkenyt koko päivän ja muutenkin ollut vähän kipeinen olo, joka näin iltaa kohden on vaan pahentunut.. Joten pahoittelen jos on vähän tokkuraista tekstiä, kun tuntuu ettei ajatus ihan kulje. Eikä oloa ainakaan yhtään helpota huominen viiden herätys, kun olen 06-14 koko viikonlopun töissä. Halusin kuitenkin tulla päivittelemään teille blogin vaikka väkisin, kun eilen se jäi migreenikohtauksen takia kirjoittelematta.

Niin ja viitaten otsikkoon muutamme tosiaan Fasun kanssa nyt sunnuntaina Lappeenrantaan, jossa poitsu pääsee pienehköön yksityistalliin asustelemaan. Vähän nopeasti tää tuli meille kaikille, enkä ehtinyt blogiin muistaakseni mitään aiemmin vihjaamaankaan. Viimeistään elokuun puolivälissä olisi muutto kuitenkin ollut ja nytkun löysin meille hyvän tallin niin päätettiinkin muuttaa vähän etuajassa! Blogin tottakai haluan pitää, jos joku sitä miettii, eihän tästä nyt yli 3v jälkeen voisi mitenkään luopua. Jos joku siis vielä haluaa jatkaa meidän treenailemisen ja kisailemisen seuraamista.. :)

Miten on, laitetaanko sunnuntaista vaikkapa jonkinlaista erikoispostausta sitten kehiin? ;D

22 kommenttia:

  1. Tee sunnuntaina my day! !!!!:)

    VastaaPoista
  2. Ihanan innokkaan näkönen fasu noissa uimakuvissa! Ja kyllä sä taisit aikaisemmin jo tästä muutosta kertoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eikös ookin! F kyllä tykkää hirveästi pulikoida, taitaa toiselle ihan evätkin kasvaa vedessä ;D Kiitokset kommentistasi!

      Poista
  3. Tosi pitkä videopostaus olis tosikiva! :)

    VastaaPoista
  4. En ymmärrä kavaletti treenejä koska kavaletit on max 40 & sit viel meet 85....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääosin oli kavalettitreenit kyseessä, mitä nyt loppujen lopuksi Sanna hyppäsi pari kertaa tuon 85cm, kun oli viimeiset kaksikon hyppelyt.. :D Ei se maailma nyt siihen kaadu.

      Poista
  5. Joo joku spessujuttu olis tosi kiva! :)

    VastaaPoista
  6. Todella ihana blogi. Mukavaa, että vaikka sinulla onkin kisaratsu, niin et mene aina vaan kentällä vaan maastakäsittelet, maastoilet, uitat ja menet ilman varusteita. Hevoselle varmasti paljon mukavempaa :) Kannattaa muuten uittaessa ottaa vaikka turpikset pois, sillä sitten hevonen pystyy hengitämään paremmin. Jatka ihmeessä bloggaamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia siulle kommentistasi ja mukavaa kuulla, että blogi on mieluinen! :) Mielestäni on tärkeää, että liikutus on monipuolista ja vaihtelevaa, eikä kokoajan vaan sitä pelkkää kentällä menoa. Fasulle tekee kyllä hyvää ainakin kerran viikkoon sellainen kunnon "aivot narikkaan" -päivä, ettei tehdä mitään vakavaa. Pyrin maastoilemaan myös säännöllisesti ja näin kuumilla ilmoilla on käyty jonkinverran uimassakin kun hyvä ranta löytyy läheltä ja ponitkin tykkäävät! Lisäksi tykkään tehdä maastakäsin- ja luottamusharjoituksia ja etenkin kun F on niin miellyttävä käsitellä ja ratsastaa vaikkapa pelkällä kaulanarulla niin ilomielin niitä tuleekin tehtyä, korostamatta tietenkään niiden tärkeyttä.

      Kiitokset vinkistä, enpä tullutkaan ajatelleeksi! Ehdottomasti ainakin alaturpis jää seuraavalta uintireissula sitten pois.. :)

      Poista
  7. Tää oli kiva postaus eikä mun mielestä venähtäny, ihan hyvän mittanen :) Ja tee vaan joku erikoispostaus sunnuntaista! Mä ainakin mielellään luen teidän arjesta jatkossakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit! :') Ja suuret kiitokset sinulle kommentistasi!

      Poista
  8. videopostaus sunnuntaista!

    VastaaPoista
  9. Jee! :)) Saanhan tulla joskus teitä sitten moikkaamaan? Missä oot muuten töissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tottakai! :) Ei ole vielä varmuutta työpaikasta, kunhan miulta nyt loppuu eka Kouvolassa työt niin pidän pienen breikin ja jatkan sitten töitä jossakin (tiedä vielä missä!)

      Poista
  10. Jatkaako sanna fasun liikutusta????

    VastaaPoista
  11. Missä se piirustus on siitä radasta, kun kirjoitit et piirsin teille jnejen..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, se on näköjää kokonaan jäänyt pois matkasta.. :D No lisäsin sen nyt sinne.. :)

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)