keskiviikko 11. joulukuuta 2013

kuluneiden (talvi)päivien puuhasteluja!

Perjantaina käytiin iltapäivällä Sofian kanssa kahdestaan liikuttelemassa Fasu ja Helka. Otettiin aluksi hiukan käyntiä ja ravia kentällä, jonka jälkeen siirryimme pellolle ottamaan vielä kaikki askellajit läpi ja siitä sitten menimme lumenkaatopaikantielle hetkeksi baanailemaan. Helka pysyi yllättävän hyvin meidän perässä, vaikka ralliteltiin välillä Fasun kanssa ties kuinka kovaa menemään. Ei voinut kuin hämmästellä (jälleen kerran) kuinka kovaa Helka pääseekään noinkin pieneksi poniksi! Sports Trackerinkin mielestä mentiin niin lujaa, että se ihan sekosi maksiminopeuksien kanssa.. Haha :D

26.12.12, Erika&Helka hankilaukkailemassa. Ja Erika on muuten tulossa taas tänne Tapaninpäiväksi - 3 vuotta peräkkäin!


Myöhemmin Tiian tultua tallille päätettiin laittaa Viki ensimmäistä kertaa tänä talvena pulkan eteen. Tiia kävi alkuverryttelemässä tamman kaikissa askellajeissa pellolla, jonka jälkeen laitettiin pulkka kiinni ja suunnattiin lumenkaantopaikantielle, joka olikin erinomaisessa kunnossa pulkkailua varten. Mentiin tietä edestakaisin ja otettiin aluksi rauhallisempaa ravia, jonka jälkeen alettiin ottamaan pikkuhiljaa myös laukkaa mukaan. Ja aina reippaampien pätkien jälkeen Viki sai kävellä jonkin aikaa. Takaisin tallin pihaan päästyämme otettiin hiihtoratsastusvaljaat, että pulkka pois ja Tiia lähti käymään vielä pellolla eteen-alas loppuravailemassa tamman sillä välin kun mie tein iltatallia valmiiksi. Viki oli kyllä niin tyytyväinen pulkan edessä ja käyttäytyi kaikinpuolin oikein mallikkaasti. Pitääkin ottaa tavoitteeksi pulkkailla noin kerran viikkoon, varsinkin kun pulkkatreeni tekee hirveän hyvää lihaksille!


Lyhyt kännykällä kuvattu laukkaklippi pulkan kyydistä:



Lauantaina lähdettiin Roosan kanssa Tiian mukaan Vantaalle, jonne Tiia vei hamstereitaan näyttelyyn. Tulikin käytyä samalla ensimmäistä kertaa hamsterinäyttelyissä, joka oli aika ... erikoista? Vai miksi sitä nyt voisikaan kutsua.. :D Paikan päälle ei kuitenkaan tarvinnut jäädä, joten lähdettiin siitä piakkoin lähikaupan kautta Hööksille, josta lentokentälle vierailemaan Starbucksissa ja sitten suunnattiin Helsinkiin, jossa käytiin Raxissa syömässä. Tuli myös vierailtua "salkkarikadulla", kun seikkailtiin huvikseen keskustan tuntumassa. Ennen Vantaalle paluuta käytiin vielä pyörähtämässä Horzella. Fasulle en ostanut kuin Hööksiltä häntäsuojan kuljetukseen, sekä suitsiin uuden pehmusteen turvanpäälle. Roosa osteli onneksi miun ja Tiiankin edestä tavaroita, ei tosin Vikille, vaan yhdelle toiselle hänen "hoitohevoselle".







Lauantaina vuorostaan Fasu ja Helka pääsivät pulkan eteen. Tiia kävi sitä ennen liikuttelemassa Viksun kevyesti eteen-alas venytellen kentällä edellispäivän hyppelyiden takia. Viki oli kuulemma alusta saakka ollut tosi miellyttävä ja rento ratsastaa ja tamma oli hakenut itseään hyvin pyöreäksi eteen-alas jääden hyvin alle. Kävin Fasun kanssa ottamassa kentällä alkuverkat ennen kuin laitettiin hiihtoratsastusvaljaat ponille ja pulkka perään! Aluksi pulkka oli taas vähän jännä, mutta hetken totuttelun jälkeen pieni jänskääminen vaihtuikin pelkkään intoiluun. Kokonaisuudessaan Fasu oli tosi asiallisesti, vaikkei meinannut oikein nahkoissaan pysyä, kun ponilla oli niin hauskaa. Tiiakin pääsi nyt ensimmäistä kertaa hevosen vetämän pulkan kyytiin ja kuulemma tykkäsi, vaikka sinne nyt lentääkin kivasti lumipalloja päälle.

Minun loppuverkkaillessa Fasua eteen-alas pulkkailun jälkeen Tiia laitteli Helkan sillä välin kuntoon ja kävi sitten alkuverkkailemassa neidin kentällä. Helkan kanssa ei vedetty kovinkaan kauaa pulkkaa, ihan vain muutaman kerran tie edestakaisin. Onhan tuo nyt huomattavasti pienemmälle ponille raskaampaa kuin mitä isommille ja ylipäätänsäkin kun on ratsastaja selässä, sekä pulkka perässä, jossa on vielä joku kyydissä. Muutenkaan kun ei olla pitkään aikoihin pulkkaa vedetty, niin yhtäkkiä ei voi vetästä kovin rankkaa treeniä, ettei lihakset ihan jumiudu. Helka käyttäytyi myöskin tosi esimerkillisesti ja oli mukavan innokas - varsinkin takaisinpäin vedettiin pieni pätkä aikamoista kyytiä! Pulkkailun jälkeen Tiia kävi loppuverkkailemassa Helkan eteen-alas kentällä.

Muutama vanhempi pulkka-aiheinen kuva toissatalvesta!



Pulkkailukomitea vuosimallia 2011 - tyylillä mennään!

Kaivelin tähän youtubesta melkein kaksi vuotta vanhan pulkkailuvideon:



Sunnuntaina Fasulla oli luvassa eteen-alas venyttelypäivä, sen sijaan Viki ja Helka pääsivät vähän pomppimaan kentällä. Vikillä oli viimeeksi hypätty kunnolla melkein parisen viikkoa sitten ja Helkalla vissiinkin lokakuun puolessa välissä(?!) Kentällä ei kuitenkaan mitään kovin ihmeellistä pystynyt hyppäämään, joten tyydyin laittamaan kahdeksikolle kaksi estettä.

Tiia ei saanut aluksi sisäpohjettaan kunnolla läpi Vikin "kantatessa" vahvasti kulmissa. Myöskään lähestymiset eivätkä hypyt alkuun oikein sujuneet, mutta pienen alkujäykkyyden jälkeen alkoikin loppua kohden jo sujua paljon paremmin ja rytmikin, sekä paikat löytyivät paljon helpommin. Sofia otti Helkan kanssa pikkupomppuja hakien ihan vain sujuvuutta ja hyviä hyppyjä. Helka oli ajoittain vähän jästipää, yritti mm. puskea sisälle ja saikin kerran tiputettua Sofian pukittelullaan. Hypyt itsessään sujuivat kuitenkin hyvin, kun löydettiin hyvä, sujuva rytmi. Korkeimmillaan Sofia hyppäsi n. 55cm ja Tiia n. 80cm.


Pahoittelen kovasti laatua.. Alkoi ja ikävästi hämärtymään ja tuo kamera on muutenkin jo aikansa elänyt!











Maanantaina suunnattiin Roosan kanssa suoraan koulun jälkeen tallille tarkoituksena, että hyppäisin Fasulla vielä kun olisi valosaa. Mukavasti alkoi kyllä jo hämärtymään pikkuhiljaa, mutta onneksi ensi viikolla päivät alkavatkin jo pidentyä! Fasun kanssa hypättiin samaa tehtävää kuin mitä Tiia ja Sofia edellisenä päivänä, korkeimmillaan molemmat olivat ehkä 90cm kieppeillä. Kokonaisuudessaan poni oli tosi jees, malttoi pyynnöstä ja hyppäsi hyvin. Muutama pudotus tuli kuskista johtuen, mutta muuten ei sen ihmeempiä. Ei otettu edes kovin montaa hyppyä ja koko ratsastukseen vierähtikin vajaa 45min.







Helka sai pitää maanantaina vapaan ja Vikin kanssa kävin pelloilla kevyesti eteen-alas venyttelemässä kaikissa askellajeissa. Tiistaina Vikillä oli vuorostaan vapaa ja Henni pääsi pitkästä aikaa liikuttelemaan Helkan. Helka oli kuulemma ollut ihan villi tapaus ja oli onnistunut kerran tiputtamaankin Hennin tyylikkäästi. Henniltä oli heilahtanut tasapaino ja poni oli käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja alkanut pukittelemaan. Poni oli päässyt vielä pelloilla vapaaksi, kun Henni ei ollut saanut pidettyä Helkasta kiinni ja siitäkös se riemu vasta repesikin, kun poni rallitteli peltoja pitkin pomppien menemään.. :D Harmi etten päässyt kaksikkoa kuvailemaan, kun miun piti harjoitella teoriakoetta varten (joka muuten meni läpi!) Fasun kanssa kävin illemmalla heittämässä kevyen lenkin ilman satulaa, venyteltiin aika paljon eteen-alas.



Tässä näkyy myös hyvin tuota lumenkaatopaikantietä!

Huomenna Fasu pääsee todennäköisesti taas pulkan eteen, mikäli lumenkaatopaikan tietä ei ole aurattu. Tässä ollaan kauhulla odoteltu milloin tuo tie aurataan ja hiekotetaan, kun sitä käytetään talvisin nimensä mukaisesti lumenkaatopaikkana. Pitää nauttia tuosta ja ottaa kaikki hyöty irti, kun vielä voi! Sunnuntaiksi suunnittelin vähän, jos lähtisi Helkan ja Fasun kanssa maneesille pomppimaan. Vikin kanssa pitää treenailla tosiaan vielä lastausta ym., että neidin kanssa uskaltaa taas johonkin lähteä.

Mukava oli kuulla, että videopostauksesta oli tykätty - paljon kiitoksia kaikille kommentoineille!

4 kommenttia:

  1. Sulle olis haaste mun blogissa :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo eka kuva, mikäs tuollasta lumimäärää odotellessa! Pulkkaratsastus näyttää aika hauskalle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Harmi vain, että vähän huonolta näyttää tuo lumitilanne tällä hetkellä, kun täällä on plussan puolella ja vettä sataa :/ Se on kyllä hirmu mukavaa niin ratsastajasta, hevosesta kuin pulkan kyydissäkin olijasta! Paljon kiitoksia siulle vielä kommentistasi =)

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)