perjantai 6. joulukuuta 2013

eiliseltä videopostaus & hyvää itsenäisyyspäivää!

Toteutettiin tosiaan eilen torstaina Erikan, Tiian ja Roosan kanssa videopostaus, josta viime postauksessa kyselinkin. Tiialla vaihtui äskettäin jakso ja tässä nykyisessä jaksossa hänellä ei ole torstaina, eikä perjantaina koulua, joten Tiia tuleekin Kouvolaan jo joka keskiviikko. Me päästiin Roosan kanssa ajoissa koulusta ja Erikan bussi oli n. klo 12 Kouvolassa. Tallille lähdettiin joskus puoli 1 maissa, kun Tiia tuli hakemaan. Kolmikko liikuteltiin Erikan ja Tiian kanssa pelloilla ja oli kyllä varsin energistä sakkia! Roosa kuvaili meitä, paljon paljon kiitoksia jälleen ♥ Kerran Erika ja Tiia onnistuivat tippumaankin, kun ponit hiukan innostuivat ojan hypyn jälkeen. Oli kyllä itsellänikin tippuminen aika lähellä, mutta pysyin kuin pysyinkin selässä. Oli kyllä hauska ratsastus varmasti niin kuskien kuin ponienkin mielestä!



Pidemmittä puheitta videosta selviääkin varmaan kaikki oleellinen, toivottavasti se on mieluinen! Karsin aika paljon matskuista pois, ettei video venähtäisi niin pitkäksi ja tylsäksi - oliko ihan sopivan "tiivis paketti" vai olisiko pitänyt vielä enemmän tiivistää? Jaksoiko kukaan edes katsoa? Kaikenlainen palaute on enemmän kuin tervetullutta ja voimme toteuttaa näitä useamminkin mikäli teiltä löytynee kiinnostusta!

Linkki videoon. Mutterista (ainakin tuben kautta) laitelkaahan laatu parhaimmaksi mahdolliseksi :)




Laittelen tähän loppuun vielä muutaman kuvan:










8 kommenttia:

  1. haha tää oli tosi kiva!:)

    VastaaPoista
  2. Toi videopostaus oli tosi hyvä! Siin ei ollu mitää ylimääräst sössötystä ja siit peukkui! Vähä miinust tuli tista videon laadusta .. se oli ulkona ihan hyvä, mut tallissa ei oikei :c Muuten tosi hyvä postaus ja tosi kiva blogi lukea muutenkin! (: Peukkui blogille ja sulle ja poneille ! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset sinulle kommentistasi ja kiva, että pidit! :) Joo, tallissa laatu menee tosiaan vähän huonoksi ja kamera ottaa vielä lampuista häikkää.. :/

      Poista
  3. Tykkäsin videosta ja toi loppu oli hauska :D Eikä ollu ollenkaa liian pitkä.
    Mistä tilaat noit lisäravinteit Fasulle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia ja mukavaa, että video oli mieluinen! :') Tilaan ne Buckskin Storesta, mutta Päivölän tilalta saa myös samoja! Hintaeroa niillä vain pari euroa posteineen (Päivölässä muistaakseni kuitenkin halvempi), jos tilaa yhden pussin MSM & Glukosamiinia.

      Poista
  4. videopostaus oli tosi kiva, lisäälisää! :)

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)