maanantai 27. toukokuuta 2013

katsaus kuluneeseen viikonloppuun!

Perjantaina ratsastettiin Tiian kanssa Vikillä ja Fasulla samaan aikaan kentällä, kun Tiian kaveri Sanna oli meitä kuvailemassa. Mentiin kylläkin aika kevyesti, ettei tehty mitään sen ihmeempiä. Aluksi otettiin kaikki askellajit läpi suitsien kanssa, jonka jälkeen mentiin kaulanarulla. Tein Fasun kanssa paljon siirtymisiä, peruutuksia, sekä kaikenlaisia koukeroita kentälle ja poni toimi kyllä oikein hyvin pelkällä kaulanarullakin. On se kyllä mukavaa vaihtelua meille molemmille, ponikin oli kyllä niin tyytyväisen oloinen! Henni tuli vähän myöhemmin kentälle Helkan kanssa hölkkäilemään riimuilla, eli Helkallakin oli ihan kevyt liikutus.







Lauantaina Hennillä oli Helkan kanssa ensimmäinen yhteinen (este)valmennus. Tehtäviä en jaksa alkaa tähän tarkemmin selittämään - videostahan ne sitten näkee! Mutta aluksi tekivät verryttelyjen jälkeen vähän puomityöskentelyä, jonka jälkeen kahdella miniristikolla kahdeksikkoa ja lopuksi hyppäsivät vielä pikkurataa. Kokonaisuudessaan valmennus meni ihan mukavasti, Helka hyppäsi hyvin ja poni liikkui paikoitellen suht reippaastikin eteen! Kerran Helka yht'äkkiä rykäisi menemään jopa sarjan kahden laukan välin yhdellä laukalla. Ja ensi lauantaina on Hennillä ja Helkalla vuorostaan kouluvalmennus omalla kentällä.





Helkan valmennuksen jälkeen hypytin Tiian ja Vikin kentällä. Olin itseasiassa edellisenä päivänä suunnitellut tekeväni saman tehtävän Tiialle kuin mitä Henni menikin yllättäen valkassa. Aluksi Tiia tuli kahdella pikkuristikolla kahdeksikkoa, jonka jälkeen alkoi hyppäämään pientä 4 esteen rataa (eli sama tehtävä kuin mitä Hennilläkin) Nostettiin vähitellen hyvien hyppyjen jälkeen ja korkeimmillaan rata oli ~90cm paikkeilla. Lopuksi Tiia tuli muutaman kerran kolmoissarjan, jonka jälkeen teki ristikoilla hetken kääntymisharjoituksia. Treenit menivät kyllä hyvin, mitä nyt "verhoesteellä" oli vähän hankaluuksia hyvän paikan ja rytmin löytämisessä, siihen tuli kerran siitä syystä kieltokin. Mutta meno on jo kokonaisuudessaan paljon varmempaa kuin mitä se on aikaisemmin ollut ja tästä on kyllä hyvä taas jatkaa!





Kävin vielä irtojuoksuttamassa Fasun kentällä ennen kuin piti lähteä toiselle tallille, kun olin lupautunut Kialle kuvaajaksi. Huomasi kyllä, että Fasu oli kerännyt taas ylimääräistä virtaa, kun poni rallitteli kauheata kyytiä menemään korvat ja häntä tötteröllä. Tällä viikolla ei päästy siis hyppäämään, joten väsäsin toiselle pitkälle sivulle yhden pystyn, jota Fasu loikki muutamisen kerran molempiin suuntiin. Olin onnistunut hienosti sössimään hyppyvideoiden kanssa - niistä suurinosa loppui ennenkuin Fasu ehti edes laskeutua esteeltä.. Tuo kamera kun syö välillä osan videon lopusta kokonaan pois kun sen pysäyttää.





Kia & Grivis


Sunnuntaina lähdettiin 11 maissa ajelemaan kohti Kiviharjun tilaa, jossa järjestettiin seurakoulukilpailut. Helka starttasi siellä kaksi kertaa raviohjelman, toisen kerran Hennin kanssa ja toisen kerran Erikan kanssa. Henni lähti neljäntenä ja Erika viidentenätoista. Yleisesti molemmilla meni hyvin - ei lähdetty tavoittelemaan mitään sen ihmeellisempiä, kunhan vain kokemusta hakemaan, mutta loppupeleissä Erika sijoittuikin Helkan kanssa toiselle sijalle 22'sta osallistujasta 77,50%! Hennin ja Helkan lopullista sijaa en tiedä, muttei Hennilläkään huonosti mennyt (prosentteja 66,43%) eli parannusta edelliseen rataan tuli.



Hennin ja Helkan suoritus:






Erikan ja Helkan suoritus:




Myöhemmin iltapäivällä liikuteltiin Erikan kanssa Viki ja Fasu kentällä. Fasun kanssa tein eilistä kahdeksikko -tehtävää puomeina niin, että puomin päällä tuli aina vaihto. Yllättävän hyvin poni malttoi ennen puomeja ja saatiin hyviä vaihtojakin aikaiseksi. Käväistiin vielä lopuksi lähimaastoissa hetken aikaa kiipeilemässä, jonka jälkeen loppuverkkailtiin ponskit tallin viereisellä hiekkatiellä.

Tilattiin Helkalle uudet meksikolaiset - eikös olekkin ihanat!

Eli kengittäjä tulee tiistaina käymään ja pitää katsoa saako Fasu nyt pitkästä aikaa kengät jalkaan. Torstaina miulle ja Fasulle tulee kouluvalmentaja omalle kentälle pitämään tunnin ja hän myös itse ratsastaa ponilla aluksi - mielenkiinnolla odotellen! Sunnuntaina päästäänkin sitten taas Fasun kanssa Henkan estevalkkaan hyppimään, joten pitää siis alkaa metsästämään jostain innokkaita kuvaajia.. ;D

Huh, kellokin lähestyy jo uhkaavasti puolta kolmea ja pakko saada vähän univelkoja kuitattua, että jaksaa lukea vielä neljään kokeeseen tällä viikolla! No onneksi kesäloma on jo ihan lähettyvillä ♥

6 kommenttia:

  1. kuka omistaa Helkan ja Vikin? sori oon vähän kujalla vielä kun alotin vasta lukeen tätä blogia :)

    VastaaPoista
  2. Aivan järjettömän ihanat suitset, mitkä tilasitte Helkalle! ♥

    Mun on jo pitkään pitäny kysyä, että voisinko käyttää tätä kuvaa minusta ja Helkasta? ;) http://1.bp.blogspot.com/-KJsgCrJtiw8/T_NZpGWY7xI/AAAAAAAADQU/VrOPEHYo85M/s1600/kk5.jpg

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)