sunnuntai 12. toukokuuta 2013

hyvän mielen hyppäilyjä ja sen sellaista!

Perjantaina ehdotin ihan extempore Erikalle, että tulisi Kouvolaan pikavisiitille, eikä mennyt kauaakaan kun oltiin lähdössä jo tallille. Alunperin miun piti lauantaina mennä Fasun kanssa estevalkkaan, mutta sen peruuntuessa päätin hypätä perjantaina kotona. Ilmakin suosi, kenttä oli hyvässä kunnossa, kuvaaja oli paikalla ja Erikakin pääsi pitkästä aikaa ottamaan muutaman hypyn poitsun kanssa. Joten tallille mentyämme laittelimme Fasun kuntoon ja sitten siirryimmekin kentälle rakentelemaan meille pientä tehtävää.


Alkuverkkojen jälkeen otin muutaman yksittäisen hypyn ristikolle, jonka jälkeen tulin pari kertaa erikseen suoran ja kaarevan linjan ja sen jälkeen aloin tulemaan suoraa linjaa kolmella laukalla, jonka perään tuli kaareva linja neljällä laukalla. Eniten hankaluuksia tuotti kaareva linja, joka jäi meille helposti lyhkäseksi.. :D Korkeimmillaan esteet olivat metrisiä ja tulin vielä lopuksi muutaman kerran pelkän suoran linjan, jonka okseri oli korkeimmillaan 115cm. Poni hyppäsi kyllä kokonaisuudessaan tosi hyvin, oli jopa suhteellisen rauhallinen ja malttavainenkin! Kuski muutaman kerran tosin töppäili ja toi huonoihin paikkoihin, jonka seurauksena pari puomia tuli ales, mutta sekään ei ollut ollenkaan ponin vika. Tästä on hyvä jatkaa!



Erika tuli käymään selässä ja pääsi ottamaan muutaman hypyn Fasulla. Okseri oli kokoajan jossain metrin paikkeilla, mutta nostin sitä muutaman kerran ja korkeimmillaan kaksikko pomppasikin 120cm. Fasu vaan innostui esteen noustessa, eikä tuollainen pikkukirppu nimeltä Erika missään edes tunnukkaan! Lopuksi Erika tuli vielä koko tehtävää vähän pienempänä, jonka jälkeen mie menin (rauhoittelemaan ja) loppuverkkailemaan poitsun. Erika oli blogiansa varten tehnytkin koosteen, joten linkkailen sen tähän.



Tiia oli aikaisemmin käynyt ratsastamassa Vikin ja oli kouluillut tamman kanssa kentällä. Kannattaa käydä Tiian blogista lukemassa ja katsomassa perjantain kooste, jos kiinnostaa! Henni olikin kentällä Helkan kanssa hömpsöttelemässä silloin kun Erikan kanssa tallille saavuttiin. Henni oli mennyt ihan kevyesti riimuilla kaikki askellajit läpi ja poni oli kuulemma ollut oikein yllättävän hyvä ja rento. Hieno Helksu!

Tänään Tiia ja Henni pääsivät hyppimään Vikillä ja Helkalla ja tehtävänä oli sama kuin mitä eilen hyppäsin Fasun kanssa. Yleisesti treenit menivät molemmilla hyvin, mitä nyt Helka oli taas varsinainen tahmatassu! Korkeimmillaan Henni hyppäsi Helkan kanssa 75cm'ä ja Tiia Vikin kanssa metriä. Tiia tuli siis lopuksi Vikin kanssa pelkkää suoraa linjaa, jossa nostin okseria pikkuhiljaa hyvien hyppyjen jälkeen. Hypyt sujuivat ihan superisti 95cm asti, mutta metrissä Viki hämääntyi kun olin yht'äkkiä nostanut etupuomia reilummin ja tietysti paikkakin olisi jäänyt vähän kauas. Mutta metrinkin kaksikko tuli kyllä muutaman kerran puhtaasti!






Henni ehdotti, että voisi ratsastaa Fasun, joten hän siis liikutteli poitsun tänään suht kevyesti ilman satulaa! Ratsastus oli kuulemma mennyt ihan hyvin varsinkin siihen nähden, ettei Henni ollut hetkeen Fasulla mennyt ja aluksi poju oli kuulemma myös hiukan jännittänyt Henniä.



Huomenissa otan taas itseäni niskasta kiinni ja tuuppailen Fasun kanssa kentällä koulupenkin kera. Vikin ratsastelen myös kevyesti palautellen ja Helka saakin ansaitun vapaapäivän. Ensi viikon lauantain Kotkan aluekisat houkuttelisivat kovasti, mutta eniten mietityttää vaan ponin koppikäyttäytyminen. On se kyllä parantunut huomattavasti taas lähtöpisteestä, mutta paluumatkat tuottavat eniten tuskaa, kun väsynyt poni ei enää tiedä mitenpäin siellä kopissa kuuluisikaan olla.. Tänään laitoin Fasun taas koppiin hetkeksi seisomaan - ei tosin kolissut ollenkaan ja seisoi kuin tatti paikallaan.. :) Viki tulisi kyllä Kotkaan mukaan pitämään kuria poitsulle, kun neiti pitää Fasun ruodussa komentelemalla aina välillä.
Ja Tiia voisi samalla ihan hyvin käydä hyppäämässä sen seura 70cm'n. No maanantaihin aikaa funtsia!

Viime keväänä tosiaan kamppailtiin samaisen koppiongelman kanssa, joka saatiin kyllä kitkettyä melkein kokonaan pois. Loppuvuodesta Fasu matkusti tosi hyvin ja esimerkiksi viime vuonna Kotkan ja Haminan matkat sujuivat edestakaisin ilman riehumisia. Ehkä tämä tästä harjoitusten ja rutiinien kanssa.

Team pinkit tänään!

8 kommenttia:

  1. Helka on my little pony nois kamois ;)

    VastaaPoista
  2. superponit taas vauhdissa <3 Helkalle kyl sopii pinkki ;) Oli kiva postaus ! Huomaa et säkii vähän enempi panostat noihin teksteihin ku oot alkanu postailemaan useammin ja matskuakin melkein joka kerralta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khyl khyl :) ♥ Mukavaa Erika että pidit! No joo miun postailuinspis on aina vähän kateissa jossei mukana oo ajankohtaista matskua.

      Poista
  3. Ihan sika upee toi pikku poni ! :)

    VastaaPoista
  4. Vähänkö tuo Fasu hyppää kivannäköisesti! :)
    Onko muuten tietoa pystyykö Ella ikinä enää treenata ja kisata Vikin kanssa :o? Ne kaks oli niin kivannäköinen pari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia kommentistasi! :) Ei valitettavasti treenaa, koska Ella ei pysty/saa ratsastaa selkänsä takia (ihan fysioterapeutilta kielto..) Niimpä.. :(

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)