sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

kulunut viikko & Fasu 10v!

Huhhuh, taas kokonainen viikko vierähtänyt kovaa vauhtia. Mitään erikoisempaa ei olla viikon aikana tehty, kun kenttä on aivan hirveässä kunnossa, eivätkä maastotkaan sen paremmat ole kuin paikoitellen.. No onneksi sentäs kesä lähenee kokoajan päivä päivältä ja pian päästään taas kunnolla treenamaan!

Ostin Tigeristä ihanan kehyksen Fasun kuvaan, pahoittelen heijastusta..

Maanantaina kenttä oli vielä sentäs kävelykunnossa, joten ratsastin Fasun kevyesti kentällä ilman satulaa. Taivuttelin ponin huolellisesti molemmissa suunnissa, niin että Fasu taipui rehellisesti koko rungostaan. Tehtiin myös muutamia käyntiväistöjä ja raviakin pystyi ottamaan ihan pikkupätkissä eteen-alas. Viki ja Helka saivat maanantaina vapaat. Tiistaina Roosa tuli miun kanssa tallille ja lähdettiin Viksun ja Fasun kanssa maastoilemaan. Ei oikein pystynyt missään kunnolla ravaamaan, joten käyntipainoitteisesti mentiin.



Keskiviikkona Erika tuli Kouvolaan Helkailemaan, joten iltapäivällä suunnattiin kolmestaan Erikan ja Roosan kanssa maastoon ponskeilla. Mentiin taas pääosin käyntipainoitteisesti, mutta joissakin kohdissa pystyi ottamaan laukkaa ja ravia. Esimerkiksi "lumenkaatopaikantien" reunassa pystyy menemään ihan kaikissa askellajeissa. Lumenkaatopaikantie
on siis tallille vievä moottoriliikenteeltä suljettu hiekkatie/paikoitellen asfalttitie. Tien varrella on lumienkaatopaikka talvisin, sen takia tälläinen nimi.

Seikkailtiin vähän siellä ja täällä, kuten kartasta näkyykin. Sulaispa nyt maastotkin kokonaan, niin päästäisiin maastoilemaan ihan kunnolla (ja muutenkin kuin käyntipainoitteisesti..)



Pari vuosi sitten otettua kuvaa, kaksi ensimmäistä lumenkaatopaikan tieltä (tässä juuri oik. varsinainen lumenkaatopaikka)



^Maksiminopeus kyllä vähän falskaa tuossa.. :D

Torstaina
Erika kävi liikuttelemassa Helkan ennen kuin lähti takaisin kotiinsa. Olivat kuulemma käyneet kävelemässä aluksi puolisen tuntia "metsässä", jonka jälkeen Erika oli ottanut vähän ravia ja laukkaa lumenkaatopaikantiellä. Roosan piti tulla tallille, mutta kävikin niin köpelösti, että Roosan pyörä hajosi ja kävellen oisi mennyt aika myöhään. Joten Viksu sai sitten vapaapäivän ja käytiin Fasun kanssa pyörähtämässä lumenkaatopaikantiellä, jossa otin kaikki askellajit kevyesti läpi.


Perjantaina Henni kävi kaverinsa kanssa tallilla liikuttamassa Vikin ja Helkan. Olivat kuulemma menneet ihan kevyesti lähimaastoissa. Fasun kanssa käytiin heittämässä taas lumenkaatopaikantiellä "se perus lenkki", koska se on ehkä ainut paikka, jossa saa otettua kaikki askellajit tällä hetkellä. Käynnissä taivuttelin ponia välillä liioitellusti molempiin suuntiin ja tehtiin aika paljon myös käynnissä väistöjä. Ravissa jatkettiin muutamilla väistöillä ja otettiin myös siirtymisiä mukaan. Laukassa keskityttiin _rauhallisuuteen_ ja tehtiin pääosin peruutus-laukka-peruutus siirtymisiä, joilla sain kätevästi myös kuumutettua ponin! Varsinkin talliin päin meinasi kaikki mennä pipariksi, kun poni kuumui ja innostui vähän liiankin ja alkoi olemaan aika vahva edestä, eikä malttanut enää odottaa. Muuten poni oli kyllä tosi mukava (ja innokas) ratsastaa.


Nämäkin vuoden vanhoja maastoilukuvia (eikös ookkin söpöt tähtisuojat Fasulla!)






Lauantaina tulikin eläinlääkäri rokottamaan hevoset ja raspaamaan hampaat. Hänellä ei ollut kuitenkaan vahingossa kuin yksi rokote mukana, joten tulee huomenna sitten rokottamaan vielä Fasun ja Helkan, kun Viki pelkästään sai rokotteen. Aloitettiin Fasun raspauksesta ja poni käyttäytyi taas niin mallikkaasti ilman rauhoitusta! Ell kehuikin, että on kyllä hyväkäytöksinen poni. Helka alkoi varsinkin lopuksi temppuilemaan ja hyppi vähän pystyynkin, mutta ainakin aluksi poni oli suht nätisti.

Viki rauhoitettiin raspauksen ajaksi, joten siinä ei sen ihmeellisempää. Ell sanoi, että Viki käyttäytyy rauhoitettuna yhtä hyvin raspauksen aikana kuin Fasu ilman rauhoitusta.. :D Vikiltä poistettiin myös sudenhammas ja ihmeteltiinkin miten sitä ei ole ennen tullut poistetuksi. Fasun kanssa kävin iltapäivällä kävelemässä riimuilla lumenkaatopaikantiellä ~30min.

Huomaa kyllä, kun Viki alkaa pikkuhiljaa heräilemään.. Alkaa heti kiukuttamaan!




Tänään Tiia ja Henni kävivät päivällä tallilla liikuttelemassa Vikin ja Helkan. Tiia kävi ihan kevyesti hetken käppäilemässä ilman satulaa ja Henni ratsasti Helkan lumenkaatopaikantiellä. Helka oli Hennin mukaan tosi kiva ja innokas - kuulemma Helka oli ihan villi poni!

Fasu täyttääkin tänään (14.4.) vuosia - ihan huimat pyöreät 10 vuotta! Sen kunniaksi Fasu sai jättiläisomenan (isoimman minkä kaupasta löysin.. :D) ja paaaljon rapsutuksia, sekä käytiin heittämässä tunnin maastolenkki. Kännykkä jumitteli jotain, joten ette valitettavasti saa Sports Tracker koostetta tältä päivältä, mutta sen sijaan kyllä muutaman kuvan synttärisankarista! Löysin yhden hyvän lumisen polun, jossa pystyttiin ottaamaan laukkaakin ja voi sitä riemun määrää (ja voi sitä jarrujen katoamista..) Käytiin lopuksi vielä lumenkaatopaikantiellä ravailemassa ja laukkailemassa taas siirtymisten kera. Poni oli kokonaisuudessaan jälleen tosi mukava ratsastaa ja energiaa kyllä tuolla ponimuksella riittää vaikka muillekin jakaa.



Synttärisankari poseeraa!

Muutama vanhempi kuva Fasusta, niin näätte miten poni on vuosien aikana muuttunut! Vähän aikaa sitten laittelin Fasusta kahden vuoden sisällä otettuja kuvia, niitä löytyy täältä.

Neljä ensimmäistä kuvaa © Krista Heikkilä, kiitos!


2009

2008

2008

2007

2006(?)

Eli huomenna Fasu ja Helka saavat rokotukset, joten kevyt alkuviikko on luvassa. Sunnuntaina ollaan Erikan kanssa menossa estevalkkaan Helkalla ja Fasulla ja 28.04. onkin sitten jo estekisat! Päästään mekin Fasun kanssa vihdoin ja viimein aloittelemaan tämä kisakausi :)

14 kommenttia:

  1. Jos etsit uusia kävijöitä ja potentiaalisia lukijaliittyjiä sekä kaipaat ilmaista mainontaa, on aktiivisia eläiblogeja listaava Omituiset otukset juuri sinua varten! Täytä vain hakemus omilla tiedoillasi, minä hoidan mainonnan ja kävijät arvostelun helpoilla tykkäysnapeilla. Jäsenyydessä ei ole velvotteita, ainoastaan vastalinkitys enemmän kuin suotavaa, muttei pakollista sekään.

    VastaaPoista
  2. Voi ei, kuin söpöi noi viimevuoden maastoilukuvat on :'D Varsinkii toi Ellan ja Vikin yks laukkakuva :D♥ Hyvää synttäriä Fasu <3

    VastaaPoista
  3. Vooi, mun vuokraheppa täytti eilen 11v! :D

    VastaaPoista
  4. Hahaa awss Fasu tos 2009!:D Mmut kiva postaus(;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan pöhkön näköinen siinä.. :') Kiva, että pidit ja suurkiitokset kommentistasi!

      Poista
  5. Ois kiva jos kertoisit maasta käsin harjotuksista et kuinka oot saanut teidän välille luottamusta yms! Itse tarvisin ainaki siinä apua ja ois tosi kiva tietää:):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, voisin siitä kirjoitella joku päivä oman postauksen! :)

      Poista
  6. Hienoja kuvia ja söpöjä poneja :3 Mikä sovellus toi on toi millä katotte matkojen pituudet yms.? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset kommentistasi! =) Sports Tracker on sovelluksen nimi.

      Poista
  7. Joko koppiongelma on ratkennut? :) Ootte söpö pari ja sovitte toisillenne! Fasu on sulonen. :) Voitko kertoo joskus sun ja / tai Fasun historiasta ja teidän yhteisestä historiasta? Mustakin ois kiva saada tietää noista teidän maastakäsin jutuista ;)

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt vielä sanoisi, että on kokonaan ratkennut, mutta kokoajan parempaan päin! :) Ollaan lastailtu ponia säännöllisesti ja nyt viime lastauksissa seisonut kuin tatti ilman kolisteluja. Kuljetuksen aikana riekkuu kyllä edelleen, mutta sekin jo vähentynyt.

      Juu, molemmista on tulossa postaus. Historia-postaus piti tulla jo heti alkuvuodesta, mutten ole saanut vielä Viron puolelta kaikkia vastauksia :) Maastakäsin postaus tulossa kunhan päästään kentälle temuamaan! Paljon kiitoksia kommentistasi!

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)