lauantai 27. huhtikuuta 2013

getting crazy and we've gone cuckoo

Huh, oonpas mie ollut ahkerana kun tää postaus on jo kolmas tältä viikolta ja huomenna tulee vielä maneesilta yksi postaus! Eipä tuo kyllä ihmekkään, että jaksaa päivitellä useammin, kun saa tuoretta matskua mukaan.

Tänään lähdettiin Hennin kanssa neljän jälkeen tallille ja alunperin oli tarkoituksena tänään ohjasajaa Helka, mutta päätettiinkin siirtää se ensi viikkoon. Sen sijaan hypytimme Tiiaa ja Viksua hiekkatiellä niin Tiiakin pääsi nyt pitkästä aikaa kunnolla Viksun kanssa pomppimaan. Hypyt menivät kokonaisuudessaan tosi hyvin, hypytettiin aluksi pientä jumppaa (vai miksikäs tuota voikaan kutsua..?) ja lopuksi sarjaa. Aloitettiin ihan matalasta korkeudesta ja nostettiin pikkuhiljaa hyvien hyppyjen jälkeen - korkeimmillaan Tiia hyppäsikin 85cm pystyä. Meno onkin jo paljon varmempaa kuin mitä aluksi ja toivottavasti ensi viikonloppuna pääsisi hyppäämään jo pientä rataa kentällä! Tarvitaan vain lisää hyppyrutiinia ja varmuutta esteille, eli kerran viikkoon pitää pitää kunnon hyppykerta ja sen lisäksi olisi hyvä mennä kerran kavaletteja/pikkuesteitä. Pitäisikin joku viikko irtohypyttää Viki - tekisi varmasti hyvää tammalle.









Vikin liikutuksen jälkeen laiteltiin Hennin kanssa Fasu ja Helka valmiiksi ratsastusta varten. Tarkoituksena oli tehdä kevyt "hömpsöttely" treeni ja menimmekin ilman satuloita n. puolisen tuntia lähimaastoissa seikkaillen. Alku- ja loppuverkattiin ponskit tosin tallin viereisellä hiekkatiellä aika kevyesti kaikki askellajit läpi -periaatteella. Kyllä oli taas niin mukava päästä poneista vähän rallittamaan, Fasu oli tosin ihmeellisen asiallisesti! Muutama pomppu ja päänravistelu saatiinkin videolle, pidemmittä puheitta itse koosteeseen:








8 kommenttia:

  1. mulla on jossain vaiheessa menny iha ohi että miks ei ella ite enää liikuta vikii? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ella ei valitettavasti pysty/voi ratsastaa selkänsä takia ja hänellä on
      ihan fysioterapeutiltakin ratsastuskielto :/

      Poista
    2. onko sillä ihan pidempi aikanen ratsastuskielto vai saako se palailla selkää myöhemmi ? :(

      Poista
    3. Tällä hetkellä ainakin vuoden ratsastuskielto ja huonolta näyttää jatkossakin.. Jossain vaiheessa tulossa kattavempaa postausta aiheesta :)

      Poista
  2. Tää oli tosi kiva postaus!
    Vitsit teillä on kivannäköiset maastot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia sinulle kommentistasi ja kiva, että pidit! :)

      Poista
  3. Juha taas kattomas tuol laidas :D Vitsit tekee mieli noihin maastoihi ♥

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)