maanantai 26. marraskuuta 2012

nimensä veroinen poni ja onnistuneet hyppelöt!

Johan se on taas viikko takana ja kiirettä onkin piisannut joka päivälle! Viikolla ei ollut inspistä (eikä sen puolen aikaakaan) kirjoitella blogiin, kun ei saa tuoretta matskuakaan kuvittamaan muuten niin tylsäksi jääviä postauksia. No sekin on tosin ihan makuasia, mutta itse henk.kohtaisesti en yleensä jaksa kiinnostua täysin kuvattomista postauksista.

Lyhyt ja ytimekäs yhteenveto tällä kertaa kuluneesta viikosta (kokeisiin luku kutsuu..)

Maanantaina palauttelin ponin edellispäivän hypytyksen jäljiltä, siitä löytyyki alta Sports Trackerin yhteenveto. Tiistaina kouluilin ponin kanssa aika kevyesti tallin vieressä olevalla hiekkatiellä ja käytiin myös hölkkäilemässä hetki hiekkasuoralla. Keskiviikkona liikutettiin Ellan kanssa Viki ja Fasu samaan aikaan. Käytiin aluksi käppäilemässä pelloilla ilman satuloita, jonka jälkeen mentiin vielä hetki hiekkatiellä. Torstaina Janna tuli Helkailemaan ja mentiin pääosin hiekkasuoralla. Kesken rauhallisen laukan Helka repäisikin Fasusta ohi ja laukkasi pitkän pitkän matkaa ennenkuin Janna sai ponin pysäytettyä. Mie pysäytin kyllä heti Fasun ja kaiken logiikan mukaan Helkankin pitäisi siitä pysähtyä, mutta ei.. :D



Perjantaina Viki ja Helka viettivät vapaapäivää. Fasun kanssa käytiin tekemässä reilun tunnin lenkki, joka sisälsi rallittelua, kouluilua ja muutaman pompunkin. Aluksi menin n. puolisen tuntia hiekkasuoralla, jossa poni pääsi spurttailemaan oikein kunnolla. Mentiin välillä kyllä semmoista kyytiä että huhhuh (Sport Trackerinkin mukaan maksiminopeus oli 119km/h.. Hehe, vähän vissiin jumittanut tjt..?) Siirryin lopulta hiekkasuoralta tallin viereiselle hiekkatielle kouluilemaan ja otin myös muutaman hypynkin siinä samalla, kun oli kerta estekin valmiina. Nostin pystyä muutaman hypyn jälkeen ja siitä tulikin sitten joku metrinen, kun kannatinkiskot ovat ~60cm-95cm väliltä rikki.. :D Yhdet hyvät hypyt ja sitten takaisin aloituskorkeuteen. Meni tosin hetki, että sain jarrut edes jollain tapaa toimimaan, kun kolmipalat + yli-innokas (ja kuumutettu) poni ei ollut ehkä mikään paras yhdistelmä. No ponin virallinen nimi onkin Ferrari, jota on kyllä tultu naureskeltua.

Hiekkasuora "huipentuu" tälläiseen pikku ylämäkeen (Fasun suuri suosikki..)


Lauantaina liikutettiin Ellan kanssa Viki ja Fasu hiekkatiellä. Ella kouluili Viksun kanssa ja mie taasen pääosin kävelin/eteen-alas ravailin Fasun kanssa.

Sunnuntaina käytiin maneesilla pomppimassa Vikillä ja Fasulla ja Kia lähti meidän puomipirkoksi/kuvaajaksi (kiitos♥) Tehtävä oli aika yksinkertainen 4 hypyn rata, 1-2 esteiden väli ehkä haastavin. Aloitettiin ~70cm korkeudesta ja korkeimmillaan mentiin molemmat n. metrin rata. Mie tulin vielä radan jälkeen muutaman kerran pystyä ja okseria hiukan isompana (~105-110cm), jonka jälkeen Ella pääsikin käymään Fasun selässä ja Kia pääsi Vikille. Lopulta kaksikko vaihtoi vielä ponskeja ja Kia loppuverkkailikin lopulta Fasun. Kokonaisuudessaan treenit meni tosi hyvin ja hyvillä mielin lähdetään ensi sunnuntain kisoihin hyppäämään. Saadaan sitten mekin tän vuoden kisakausi pikkuhiljaa päätökseen!







Ensimmäisessä videossa on muutama yksittäinen hyppy pienemmiltä esteiltä + molempien kaksi vikaa rataa, sekä Fasun muutama isompi pomppu loppuun. Ekojen ratojen laatu on huonohko, kun kamerassa oli jotkin ihme asetukset, mutta tajuttiin onneksi korjata se vikoihin ratoihin (katsokaahan HD-laatuna niin pitäisi helpottaa!) Toisessa videossa on aluksi muutama klippi Ellasta ja Fasusta, yksi Kiasta ja Vikistä ja lopuksi on muutama pätkä Kiasta ja Fasusta, sekä Ellasta ja Viksusta kouluiluvideota. Sitten onkin pieni loppukevennys.. ;D





Olen tullut muuten siihen tulokseen, etten viitsi toteuttaa joulukalenteria blogissa, yksinkertaisesti ajan puutteen vuoksi. Sen sijaan pyrin tekemään joulukuun ajan joka viikko jonkin erikoispostauksen, miltäs kuulostaa?
Ja mitäs tykkäsitte tästä postauksesta? :)

16 kommenttia:

  1. kuulostaa hyvältä ! :) ja tää postaus oli kiva :)

    VastaaPoista
  2. hyvältä kuulostaa (;

    VastaaPoista
  3. Jälleen kivoja videoita! :-) Ja olisi varmasti mukavaa piristettä joulun alla nuo erikoispostaukset! Eli kannatan :D

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa tosi hyvältä:)) hypyt näytti kanssa hienoilta!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa erittäin hyvältä! :) Ihanaa,kun oli taas näitä videoita. Kiva postaus, tykkäsin ja hienosti näytti hyppelyt menevän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että pidät! :) Ja suurkiitokset siulle kommentistasi!

      Poista
  6. Tää blogi onhuonontunu aivan järkyttävän paljon einiinku jaksa lukee postauksi aina samanlaisia,tyylisiä jne.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, postaukset ovat jääneet todella yksitoikkoisiksi, kun en ole ehtinyt usein kirjoittelemaan ja saan niin harvoin tuoretta matskua mukaan.. :/

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)