tiistai 31. heinäkuuta 2012

silloin kun mä ratsastan niin banjot soi (mm. valkka&esteitä)

Älkäähän otsikosta välittäkö, jäi vaan päähän toi Stigin biisistä oleva lause, kun sattui tulemaan tuo biisi tänään radiosta, kun käytiin hevostarvikeliikkeessä :D


Lauantaina piti tulla jo postaus, mutta en ehtinyt sitä enää illalla tekemään, kun iltatallin tekokin venyi tosi myöhäiseksi. Sunnuntai menikin töissä (ja ylitöissä), enkä enää yöllä jaksanut alkaa blogiin kirjoittelemaan. Pahoittelen kovasti pientä postaustaukoa!



Keskiviikkona
tehtiin Fasun kanssa kolmikaarista kiemurauraa. Kävin laittamassa kaksi puomia kentän keskihalkaisijalle, joiden päällä tuli laukassa vaihto. Tulin tehtävän aluksi muutaman kerran ravissa, jonka jälkeen laukkasin molempiin suuntiin ja sitten tulin muutaman kerran pääty- ja keskiympyrällä puomeja. Fasu otti vähän ylimääräisiä kierroksia, mutta pysyi kohtuu hyvin lapasessa kolmipaloillakin. En saanut ponia ihan niin hyvin läpiratsastettua, kun olisin halunnut. Nimittäin satulassa istumisessa oli vähän ongelmia, kun takalistossa oli ihanat mustelmat tiistailta. Muuten treeni sujui hyvin!



Fasu tosiaan tiistaina säikähti kentältä palatessamme Teppoa ja hyppäsi ihan valtavan loikan suoraan eteen ja ylös. Mie olin pitkin ohjin ilman jalustimia pahaa aavistamattomana kyydissä ja lensin oikein hienosti kaaressa suoraan takakaaren päälle. Ei kyllä silloin naurattanut :D

Vikillä ja Helkalla oli keskiviikkona molemmilla vapaapäivät. Miun piti kummatkin juoksuttaa, mutta alkoikin juuri ukkostaa kun pääsin Fasun kanssa talliin.






Teppo on kyllä niiin hurja!




Torstaina miulla ja Ellalla oli CR-valmennus (Centered Riding) omalla kentällä. Viime kerrasta olikin vierähtänyt jo tovi ja kertailtiinkin aika pitkälti viime kerran asioita. Helkalla oli vapaa.

Keskityttiin mm. oikeanlaiseen hengitykseen, katseen merkitykseen, jalan asentoon (molemmilla oli jalustin liian lähellä varpaita), istunnan suoruuteen (mm. molemmat istuinluut satulassa, oltiin molemmat aluksi vähän kenossa toiseen suuntaan), lantion liikkeisiin & lantion asentoon, istunnalla hidastamiseen & kääntämiseen / ylipäätänsä oikeanlaiseen istuntaan. Fasusta huomasi kyllä heti kun sain lonkat hyvin auki ja istunnan kondikseen niin ponikin oli ihan eri kuin alkutunnista. Miulle tulee välillä ravissa pieni notko selkään, jonka huomaa heti hevosestakin. Siihen keskityttiin ja sitä korjailtiin. Kaikinpuolin oli kyllä tosi hyvä valmennus - oli niin ihanaa olla pitkästä aikaa valvovan silmän alla :)


Tällä viikolla ei ehditä miun töiden puolesta CR-valmennukseen ollenkaan mennä, mutta heti ensi viikolla sitten uudestaan! Voisin vaikkapa kirjoittaa valmennuksesta heti samana päivänä erillisen ja perusteellisen postauksen, jos teiltä löytyy kiinnostusta sellaiseen?

Löysin Helkan viime kesäisen 115cm hypyn koneen syövereistä!


Perjantaina jatkettiin Fasun kanssa kolmikaarista kiemurauraa, mutta tällä kertaa ilman satulaa. Menin kaikki askellajit läpi, jonka jälkeen tulin muutamisen kerran yksittäistä puomia molempiin suuntiin laukassa. Sen jälkeen aloin tulemaan kolmikaarista kiemura-uraa niin, että puomin päällä tuli vaihdot. Poni vähän innostui puomeista, eikä olisi millään halunnut tulla pidätteestä takaisin. Tuli muutamia ristilaukkoja ponin söheltäessä, mutta kun sain Fasun kuulolle alkoi homma sujumaan huomattavasti paremmin :)

Innostuin tekemään vielä puomeilla kahdeksikkoa niin, että puomien väliin tuli aina vaihto. Siinä joutui Fasukin oikeasti kääntymään, koska väli ei ollut mitenkään hirveän pitkä eikä tilaa ollut yhtään ylimääräistä. Tehtävä onnistui kuitenkin tosi hyvin! Käveltiin hetki ötököiden kiusaamana, jonka jälkeen otin hetken tuntumalla ravia ja verkkailin sitten eteen-alas.


Ella lähti sukulaisten juhliin, joten Viki sai viikonlopun lomailla. Fasun ratsastuksen jälkeen juoksutin Helkaa kentällä ~20min ja poni käyttäytyi oikein asiallisesti. Mitä nyt Helka-neiti yritti vähän luistaa töistä, varsinkin laukassa - mutta en antanut oikein muita mahiksia ;D

Lauantaina Erika tuli tänne Kouvolaan ja oli maanantaihin asti meillä yötä. Rakennettiin kentälle yksinkertainen kuuden esteen rata (sis. sarjan) ja oli muuten kuuma! Mie hyppäilin Fasun eka ja Erika kuvaili meitä. Välillä piti neuvotella herran kanssa vähän jarrun toiminnosta, pidätteet eivät nimittäin oikein meinanneet mennä läpin. Hyppäsin muutaman kerran pienempää ~80cm rataa, jonka jälkeen nosteltiin esteitä jonkun verran ja viimeinen rata oli korkeudeltaan ~90-100cm (paitsi sarjan eka) Tulin sen vain kerran, kun en viitsinyt hirveästi hyppyjä näin kuumalla ottaa. Radan jälkeen hyppäsin kerran molempiin suuntiin 105cm pystyn, jonka jälkeen harjoiteltiin vähän kääntymistä kahdella esteellä. Erika kävi lopuksi selässä ja mie kävin Erikan jälkeen loppuverkkailemassa pojun.



Fasu pääseekin Ellan parturoitavaksi ennen kisoja :D




Helkan söpö kampaus ♥

Erikan blogista: "Aloitettiin hyppäämään ristikko molempiin suuntiin ihan vain pari kertaa, jonka jälkeen hypättiin joku pysty ja alettiin tulemaan ratana. Alussa Helka meni todella hyvin, kulki lähes tulkoon omalla moottorillaan ja hyppäsi kevyesti. Loppua kohden kuitenkin poni väsähti ja muutamisen kerran tultiin satulasta alas (näkyvät ensimmäistä kertaa kaikki videolla ;)) Lopuksi kun saatiin hyvät hypyt lopetimme. Loppuravit eteen-alas :)"

Videolla Erikan hyppäilyt Fasulla ja Helkalla:



Sunnuntaina kävin menemässä Fasun ~20min kevyesti pellolla ilman satulaa ennen töihin lähtöä. Annoin pojun venyttää laukassa eteen-alas ja oikein mielissään toinen meni :') Annoin Fasun muutenkin mennä pidemmällä ohjalla vaatimatta mitään sen suurempia. Erika kävi tekemässä iltatallin ja teki päivästä oikein kunnon videopostauksen! Kannattaakin Erikan blogista käydä se katsomassa - sieltä selviää myös mitä Erika teki Helkan kanssa silloin ;D


Erikan hienoja kuvailuja sunnuntailta :D


Maanantaina kävin muuten ekaa kertaa ihan kunnolla tänä kesänä rannalla! (mitä nyt kerran mökillä käynyt) Ja nyt kun hyvät ilmat tulee niin a) oon töissä b) koulu alkaa.. No enivei Ella oli palaillut takaisin Kouvolaan ja mentiin kolmestaan tallille. Ella lähti edeltä irtojuoksuttamaan Vikiä kentälle, joka oli viikonlopun aikana kerännyt pöllöilyvirtaa. Mentiin Erikan kanssa ilman satuloita kentällä (jahka saatiin roudattua esteet pois) Ella pyöri hetken meidän kanssa kentällä ja teki Vikin kanssa maastakäsin juttuja mm. seurailuja.

Ja minuu ei suinkaan syönyt 4 mäkäräistä samasta silmästä silloin kun korjailtiin esteitä pois. Silmä turposi sitten ihan kivasti allergialääkkeestä huolimatta.. Saas nähä milloin tää turvotus aatteli tästä laskea, nimimerkillä tosi kiva mennä tän näkösenä töihin :D

Jätettiin kentälle kaksi puomia, toinen keskihalkaisijalle ja toinen vähän uran sisäpuolelle. Työstin Fasun kanssa pääosin laukkaa, jossa tehtiin vastalaukkoja ja vaihtoja. Vastalaukat onnistui ihan superisti - poni tosin kerran vaihtoi kun kuski ei ollut tarpeeksi hereillä. Uran vieressä olevaa puomia tulin laukassa molempiin suuntiin loivalla kiemurauralla ilman vaihtoja. Tein lopuksi vielä muutaman kerran suoralla uralla sarjavaihtoja ja parisen kertaa saatiin jopa useampi peräkkäin, jee :D Hengähdettiin hetki Fasun kanssa, jonka jälkeen työstettiin vähän aikaa ravia ja verkkailin sitten pojun eteen-alas. Loppuraveissa hämminkiä ei suinkaan aiheuttanut mikään jänis, joka ensin rapisi kentän viereisessä puskassa, jonka jälkeen teki pikaspurtin kentälle ja sujahti siitä u-käännöksen turvin takaisin puskaan..


Viime kisoista Fasusta & Vikistä kuvat, näitä en ollukkaa julkassu! © Linda Lantta

© Linda Lantta

© Saija

Sunnuntaina tosiaan olisi sitten lähitallilla harjoitusesteet! Me mennään Ellan kanssa 80 & meidän molempien ensimmäinen 90cm, Erika menee Helkalla 50-60cm & 70cm. Parin viikon päästä luultavasti ois estevalmennuskin, jonne ainakin mie oon kovasti menossa :) Tän päiväseltä hevostarvikereissulta matkaan tarttui geeliromaani, piikkisuka, elektrolyyttejä ja kolmipalapessoat. Meillä on tosiaan ollut pidempään käytössä pessoat nivelillä ja nyt on parilla viime estekerralla kokeilussa fullcheek waterfordit. Ajattelin kuitenkin vielä kokeilla noita kolmipalapessoita, jos olisivat paremmat kuin tuo nivelversio. Jos tämäkin on liian vahva ponin suuhun, niin luultavasti totutellaan noihin waterfordeihin.

Jos kisoista saisi jotain kivoja kuvia niin saisi niitä blogin uuteen banneriin ;D Ulkoasu on kyllä heti vaihtumassa, jahka saan sopivat kuvat banneriin - ei hätää!

11 kommenttia:

  1. Hihii Helka :Ddd Ostetaa fasulle kuolaimettomat suitset nii mee niillä?? ;D

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus ja onnea kisoihin :)
    Niin muuten tuosta geeliromaanista, joku joskus mulle kertoi, että sitä ei kauheasti hevosella kannattaisi käyttää, koska tukkii vähitellen selän verisuonet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja kiitokset! :) Aijaa, mie en oo koskaan tuollaisesta kuullutkaan, pitääkin kysyä vielä joltain. Mutta kiitokset vielä kerran kommentistasi!

      Poista
  3. Muuten kiva postaus mut teidän videot on tosi tylsiä ku ne on nii pitkiä......

    - jjenska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia kommentistasi! Aijaa, jätin kyllä tuostakin pari rataa pois ettei olisi ihan niin pitkä :/ Pitää katsoa jos vaikka tekisi noista vähän lyhyempiä :)

      Poista
  4. just kivan pitkiä !
    Ootko ostanu fasulle uudet martsut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset kommentistasi! :) Kiva kuulla, ettei ole liian pitkiä. Juu ostin ne joskus pari kk sitten!

      Poista
  5. mmistä noi fasun suitset on? älyttömän hienot! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikallisesta hevostarvikkeesta Kymen ravi ja ratsusta :) Kiitti, mieki tykkään!

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)