tiistai 17. helmikuuta 2015

irtojuoksutuksen riemua ja koulukisojen tuskailua


Ajattelin pääseväni bloggailemaan vasta keskiviikkoiltana kun ollaan Fasun kanssa silloin hyppäilemässä (joka tietää siis uutta matskua), mutta sainkin tänään kuvailtua jonkin verran niin pääsinkin vähän aikaisemmin teille kirjoittelemaan. Oli niin ihanan aurinkoinen sää tänään, että oli pakko napata kamera mukaan ja päästää poitsu hetkeksi kentälle riekkumaan - ja hauskaa kyllä olikin!

Keskiviikkona Fasulla oli kevyempi päivä edellispäivän hyppyjen ja hankitreenailun vastapainoksi. Otettiin kentällä liinassa kaikki askellajit läpi ja käveltiin pitkät alku- ja loppukäynnit kenttää ympäri. Tehtiin lopuksi myös hetken seuraamis -ja väistämisharjoituksia, jotka sujuivat oikein kivasti! Päivät ovat pidentyneet jo huomattavasti, päivä päivältä mennään kesää kohti ja nytkin vielä kuuden maissa näkee vielä ihan hyvin. Torstaina kouluiltiin vajaan tunnin verran ilman satulaa kentällä ja työstettiin ihan perusasioita, kuten väistöjä, avoja ja siirtymisiä. Fasu oli kaikenkaikkiaan ihan hyvä ratsastaa, alkuun oli tosin keskittyminen vähän hakusessa, mutta loppua kohden olikin jo paljon parempi. Paljon tehtävää vaan toisen perään niin joutuu poninviikare keskittymään oleelliseen! Perjantaina ja lauantaina Maarit oli liikutellut Fasun, perjantaina he olivat kouluilleet kentällä ja lauantaina olleet käyntimaastossa Saaran ja Samin kanssa.



Sunnuntaina Fasua tuli kokeilemaan toisen kerran Kati, joka kävi parisen viikkoa sitten ensimmäistä kertaa. Katin varustaessa ponia siivoilin karsinan ja sen jälkeen suunnattiinkin maneesiin. Kävin itse aluksi selässä vähän taivuttelemassa ja otin kaikki askellajit läpi, jonka jälkeen Kati nousi selkään. Kaksikolla meni ihan hyvin, Fasukaan ei juurikaan jännittänyt - vähän tosin kokeili yrittää luistaa töiden teosta. Viime kertaan nähden ponikin oli paljon rauhallisempi kun ei ollut vapaapäivää alla ja jaksoi keskittyä paremmin töiden tekoon. Kati autteleekin nyt jatkossa silloin tällöin aina tarpeen mukaan!

Kameran muistin ottaa mukaan niin sain parivaljakosta räpsittyä muutaman kuvankin!



Maanantaina päästin Fasun kentälle ennen ratsastusta, että sain muutamat kuvat otettua kun oli niin nätti ilma. Poitsuhan innostui rallittamaan ja sieltä tuli välillä jos jonkinmoista pomppua, toisella oli pikkasen kivaa! Viimeeksi F olikin irroitellut kentällä lokakuun alussa, tosin maneesissa olen sen jälkeen välillä irtojuoksutellut - kivempihän se on aina ulkona juoksennella.. ;D Tehtiin lopuksi myös vähän maastakäsin harjoituksia, joista osan kuvasin videolle. Alkuun Fasu ei olisi oikein malttanut keskittyä, kun kentällä ja sen ulkopuolella oli niin paljon tutkittavaa ja tapahtumaa ja muutaman kerran jouduinkin laittamaan poitsun hetkeksi juoksemaan, kunnes työskentely taas alkoi kiinnostamaan enemmän. Ei olla kyllä hetkeen jouduttu näiden asioiden kanssa keskustelemaan, mutta pitääkin ottaa näköjään nyt työn alle ahkerammin! Ihan perusasioissa tulee kyllä näitä kunnioitusharjoituksia joka päivä työstettyä, kuten ihminen menee aina edeltä, ihmisen tilaa täytyy kunnioittaa, sinä liikutat hevosen jalkoja eikä se sinun jne. näin pelkistettynä. Näitä on kyllä paljon, mutta johdonmukaisuudella ja määrätietoisuudella pääsee jo pitkälle.



Kivoja kuvia olisi ollut kyllä vaikka millä mitalla, yritin karsia tähän nyt muutamia!





Jiihaa!






Kentältä siirryttiin hetkeksi talliin, jossa satuloin, sekä suitsin Fasun ja suunnattiin sitten maneesiin. Aloitettiin käyntityöskentelyllä molempiin suuntiin ja tehtiin paljon kaarevia uria ja pitkillä sivuille avotaivutusta. Pikkuhiljaa siirryttiin siitä ravailemaan ja otin aluksi ravia vähän pidemmällä ohjalla, että poitsu sai venytellä eteen-alas. Venyteltiin myös hetki laukassa puolipitkällä ohjalla ennen kuin siirryttiin hetkeksi työstämään kunnolla ravia ja laukkaa. Ravissa tehtiin muutamia temponmuutoksia, väistöjä, sekä avoja, joilla sain ponia keskittymään paremmin ja takaosaa aktiivisemmaksi. Laukkaa otettiin ihan vain muutamat ympyrät molempiin suuntiin kun poni tuntui alusta asti sen verran hyvältä. Sitten siirryttiinkin harjoittelemaan kouluohjelmaa (he C), jonka nyt sunnuntaina todennäköisesti menemme. Ei olla koskaan varsinaisesti kouluohjelmaa menty, en ole koskaan edes sellaista mitenkään perusteellisesti opetellut saatika ratsastanut. Tuntui vähän, että tilakin loppui kesken kun tuo maneesi ei nyt kovin iso ole ja uskokin oli koetuksella, kun me varmaan 8 kertaa hinkattiin sitä samaa ohjelmaa.. :D

Olen onnistunut Fasun kanssa melkein 4 vuoden aikana välttämään kaikki mahdolliset koulukisat, vaikka monta kertaa meitä on yritetty sellaisiin saada. Ensinnäkin nytkin on kyseessä vain pikkupikku harkkakisat omalla tallilla, jossa ei varmasti paljoa osallistujia ole. Kauhea paniikki silti päällä kun olen itselleni aivan liian kriittinen kouluratojen suhteen (ja aivan turhaan..) Kokemustahan sinne mennään vaan hakemaan ja pitämään hauskaa, etenkin kun nämä ovat molempien ihan ensimmäiset koulukisat. Suunnitelmissani oli siis mennä He C ja B, mutta nyt tekisi mieli jänistää ainakin tuosta B'stä, jota ei olla kertaakaan ehditty edes harjoittelemaan.. C'ssäkin tuntuu olevan jo ihan tarpeeksi mulle. Ihan hyvinhän Fasu suoriutui, saatiin suht täsmälliset siirtymiset eikä pakettikaan mitenkään pahasti levinnyt missään vaiheessa. Sain vähän viime tinkaan vaihdettua tuon sunnuntain vuoron, melkein ehdin jo valmistautua siihen, että kisat jää meiltä kokonaan välistä. Yksi päivä vielä aikaa miettiä, että mennäänkö vain C vai myös B. Toisaalta kaksi luokkaa olisi kiva mennä, B'ssä olisi ainakin yksi rata jo alla ja siihen voisi lähtä sitten parantamaan. Jos nyt edes opin noita ohjelmia, kun tuntuu kokoajan unohtuvan jotain ja menevän sekaisin keskenään. Iik!

Paken tammikuun valkasta pari vanhaa kuvaa, hitsi kun työvuorot ei mene yhtään uusien valkkojen kanssa..




Keskiviikkona tosiaan hyppäillään ja vähän ehkä myös lopuksi treenaillaan koulukisoihin. Sain vihdoin ja viimein ostettua meille estepenkin, samanlaisen mikä oli syksyllä vähän aikaa sovituksessa ja sillä mennään nyt ainakin jonkun aikaa! Fasulle se istuu kuin nakutettu, mutta jää minulle hitusen liian pieneksi - no mielummin näin päin ja onhan se tyhjääkin parempi, päästään taas kunnolla treenailemaan. Keskiviikkona tai torstaina onkin jo luvassa uutta postausta, palaillaan siis piakkoin!


Be still and know that I'm with you
Be still and know that I am here
Be still and know that I'm with you
Be still, be still, and know ♥

2 kommenttia:

  1. Eikä! Ihania kuvia ja toi video ♥.♥ Onko tuo maneesin katto jotenkin väliaikainen vai miten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia siulle ja mukavaa, että pidit! :') Joo maneesin remppa on vähän vaiheessa, valmistunee varmaan nyt kevään myötä muttei estä käyttöä!

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)