maanantai 5. toukokuuta 2014

take me home to my heart

Maanantaina kouluiltiin Fasun kanssa kentällä ja jouduin menemään ilman satulaa, kun jalka ei olisi kestänyt vielä satulalla menemistä. En tehnyt mitään ihmeellisempiä, perus ratsastus "kaikki askellajit läpi" -periaatteella sisältäen siirtymisiä, väistöjä ja taivutteluja. Poni oli alusta asti tosi mukavan, että miellyttävän tuntuinen ratsastaa ja kulki hyvin omalla moottorillaan eteenpäin. Vikillä oli maanantaina vuorossa kisojen jälkeinen palauttelu ja Tiia kävi neidin kanssa kentällä venyttelemässä. Tiistaina Nea ja Tia kävivät heittämässä reilun 8km maastolenkin Vikin ja Helkan kanssa, sekä kävivät myös kahlailemassa uittopaikalla. Loppuverkat kaksikko oli ottanut hiekkatiellä. Fasun kanssa käytiin heittämässä myöskin pieni maastolenkki lähistöllä, kiipeiltiin mäkiä ja baanailtiin vähän hiekkasuorilla.

Peppi ja Fasu viime viikon torstaina



Keskiviikkona ja torstaina olin itse töissä, mutta kävin liikuttelemassa Fasun illemmalla töiden jälkeen. Keskiviikkona Henni ja Tiia fiilistelivät vappua ponskien kanssa ja yhteiskuvien jälkeen olivat lähteneet liikuttelemaan Helkan ja Vikin. Kaksikko oli mennyt pääosin pellolla/maastossa kentällä otettujen alkuverkkojen jälkeen; baanailleet, hypelleet ojia ja kiipeilleet mäkiä jne. Tiia H. oli ollut heitä kuvailemassa, joten tässä kuvasatoa nyt keskiviikolta:







Fasun kanssa käytiin kouluilemassa kentällä ja tehtiin aika paljon laukkatyöskentelyä. Poni oli ihan hyväntuntuinen alusta alkaen, tehtiin pitkät käyntityöskentelyt sisältäen mm. avotaivutteluja, väistöjä ja ympyrällä vuorotellen liioitellusti sisään ja ulospäin taivutteluja. Laukassa tehtiin pitkästä aikaa vastalaukkoja kiemuraurilla, sekä tehtiin myös askellajin sisällä siirtymisiä kootusta lisättyyn laukkaan ja toisinpäin. Vastalaukat onnistui tosi hyvin, joskushan niidenkin kanssa on tultu "taisteltua". Vaikeampaankin suuntaan poni tuntui lopulta tosi jeessiltä ja hyvillä mielin lopeteltiinkin treenit!


^ Pitihän miun Fasustakin nyt koittaa ikustaa edes jonkinlainen vappukuva!

Torstaina Tiia ja Henni olivat käyneet Helkalla ja Vikillä heittämässä (pääosin) käyntimaaston - ponit olivat olleet hiukan eri mieltä asiasta, joten kaksikko oli ottanut muutamat pätkät ravia ja laukkaa. Fasun kanssa käytiin myöskin pääosin käppäilemässä ja kiipeilemässä lähistöllä ja otettiinhan me muutama ravipätkäkin.



Perjantaina liikuttelin Fasun hiekkatiellä ja hyppäsin myös muutaman kerran pikkukavalettia. Jarrut taas jotenkin kummallisesti katosivat aina välillä ponin innostuttua, toinen on sitten ihan fiiliksissä pikkukavaletistakin! Kokonaisuudessaan poitsu oli hyvä ratsastaa, mitä nyt vähän turhankin innokas, eikä malttanut välillä ihan täysin keskittyä. Tiia oli Vikin kanssa käynyt kaulanaruilemassa kentällä ja neiti oli kuulemma tuntunut hyvältä, että rennolta! Tiia oli hypännyt muutaman kerran myös ~70cm pystyä, sekä käynyt laukkaamassa pellolla. Viksu oli kuulemma tuntunut parhaimmalta tähän astisista "kaulanaruiluista".

Muutama julkaisematon kisakuva toissaviikon kisoista Tiiasta & Vikistä © Sanna Telkkinen



Lauantaina päästiinkin Fasun kanssa taas kentällä hyppäilemään, kun kuskin jalkakin alkaa pikkuhiljaa parantua! Tein kentälle simppelin 3 esteen tehtävän, jota ollaan lukemattomia kertoja menty, mutten vieläkään ole päässyt kyllästymään siihen. Tiia alkuverkkaili jätkää minun rakennellassa kentälle tehtävää.


Otin hiukan ravia ja laukat läpi Fasun kyytiin päästyäni ja muutamisen verkkahypyn otettuani aloin hyppäämään tehtävää. Tulin ensin suoran linjan pysty - okseri, jonka jälkeen kaarevan linjan pysty - pysty, jonka jälkeen vielä laukanvaihdon kautta pelkän okserin. Videolta tehtävän hahmottaa varmasti paremmin. Yleisesti Fasu hyppäsi hyvin, oli perus yli-innokas itsensä, mutta paikoittelen ja etenkin loppua kohti alkoi malttamaan jo paljon paremmin. Korkeimmillaan tultiin n. 95-105cm tehtävää ja lopuksi hyppäsin vielä tehtävää pienemmillä esteillä toisinpäin. Pudotuksiakaan ei tullut kuin muutama hassu, kuskin säätäessä jotain omaa tai linjojen välien jäädessä pari kertaa liian ahtaaksi liian kovan vauhdin takia.. :D







Tiia ja Nea olivat ratsastaneet eri aikaan Vikin ja Helkan ja kouluilleet molemmat kentällä ja kuvailleet toisiaan. Viki ei oikein malttanut keskittyä työntekoon, vaan mielummin kyttäili kaikkea turhaa ja yritti luistaa työnteosta. Nealla oli mennyt ihan hyvin Helkan kanssa, tarkemmin en pysty kirjoittelemaan, kun en ole Nealta tarkempia analyyseja ratsastuksista kysellyt.





Sunnuntaina oli Tiialla ja Vikillä vuorossa taasen seuraestekilpailut, tällä kertaa luokkina 60cm (lämmittelyluokkana) ja 80cm. Toissaedellisistä kilpailuista Tiia myöhästyi kokonaan ensimmäisestä luokasta, kun Vikin lastaukseen olikin mennyt reippaasti yli tunti. Nyt Vikin kanssa on harjoiteltu lastausta säännöllisesti joka päivä hyvin tuloksin ja sunnuntaiaamuna neiti kävelikin ihan suoraan koppiin!

60cm'ssä Viki oli ulkokentällä ollut oikein miellyttävä ja rento ratsastaa, mutta maneesiin päästyään tamma olikin alkanut ottaa kierroksia ja muuttua paljon vauhdikkaammaksi. Tiian blogista: "
60cm rata olikin meidän osaltamme hieman mielenkiintoinen. Vikillä oli ihan turhan paljon vauhtia, enkä saanut sitä millään kitkettyä siltä pois. Kutos esteelle tein itse hirveän huonon tien ja tyrkkäsin Vikiä liikaa, joten napattiin puomi matkaan, muuten päästiin rata puhtaasti. Ei mikään hyvä suoritus, enkä tosiaan ole tyytyväinen, mutta välillä näinkin. Tässä luokassa saimme siis tulokseksi 4vp, sij. 9/12".






"
80cm rata sujuikin jo sitten huomattavasti paremmin. Hypyt sujuivat paremmin ja varsinkin uusinnan sujumiseen olen todellä tyytyväinen. Viki oli hyvä ratsastaa, jokseenkin energiaa löytyi ihan turhan paljon. Myönnän kyllä, etten itse muista kisoissa ratsastaa hevosta yhtä hyvin kuin kotitreeneissä, unohdun vähän haaveilemaan ja seisomaan jalustimille, jolloin koko kontakti hevoseen katoaa. Onneksi nämä asiat ovat korjattavissa treenillä! Tulokseksi siis tästä luokasta 0/0vp ja olimme ainoita puhtaan radan suorittajia, joten voittohan sieltä napsahti! :)"







Henni soittelikin minulle päivällä ja kysyi voisiko lainailla Fasu maastoon, joten Tiia ja Henni olivat tekemässä käyntimaastossa Fasun ja Helkan kanssa ja tekivät iltatallin samalla.

Parin viikon päästä 25.05 olisi Lahdessa alue-esteet, jonne voisimme lähteä Fasun kanssa korkkaamaan tämä kisakausi - jo olisi aikakin..! Ellen onnistu taas telomaan jalkaani vähän ennen kisoja.. No ei pidä manata! Fasunkin kanssa pitänee treenailla kopissa oloa - traileriinhan se on aina kävellyt hyvin sisälle, mutta se sisällä olo onkin ollut sitten asia erikseen.. Tavoitteena olisi saada Viki ja Fasu taas nätisti matkustamaan yhdessä, no treenillähän se hoituu eli paljon harjoitusta kehiin :)



Käytiin tiistaina hakemassa kaverille chinchillan poikanen ja pitihän sitä blogiinkin laittaa muutama kuva tästä hirveän suloisesta kaverista ♥

6 kommenttia:

  1. Fasu on kyllä hieno poni! Onnea Tiialle ja Vikille voitosta :)

    VastaaPoista
  2. Työ ja teidän hepat on kehittyny huimasti!

    VastaaPoista
  3. Aikooko tuo nea tulla helkalla kisoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aio, mutta Henni on menossa Helkan kanssa mahdollisesti 24pv. harkkaestekisoihin :)

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)