lauantai 22. maaliskuuta 2014

Yesterday is but today's memory, and tomorrow is today's dream


Perjantaina kävin liikuttelemassa Fasun päivällä ja oli jo kyllä niin ihanan kesäinen ja lämmin sää! (jota ei tosin kestänytkään pitkään, kun lumet tuli takaisin..) Pidettiin kunnon höntsäily päivä ja suunnattiin lähimaastoihin, eikä tehty mitään järin vakavaa. Baanailin muutamia hiekkateitä edestakaisin ja lopuksi käytiin hiekkatiellä venyttelemässä vielä eteen-alas. Reilu 7 kilsan lenkki tuli heitettyä vajaassa tunnissa. Lauantaina Nea liikutteli Fasun ja Helkan ja hoiti samalla iltatallin. Tuulisen sään takia poitsu oli taas vähän lentoon lähdössä, eikä oikein malttanut keskittyä töiden tekoon, vaan keskittyi lähinnä kaikkeen muuhun. Paikoitellen oli kuulemma ihan hyviäkin pätkiä tullut, jahka Fasu vain jaksoi keskittyä.




Sunnuntaina Sanna tuli kuvailemaan minua ja Fasua, kun liikuttelin poitsun ilman satulaa pellolla. Lunta oli tullut kyllä ihan mukavasti, niin pellolla pystyi oikein hyvin menemään. Laittelin Fasulle varmuuden vuoksi estesuitset, jos se olisi ollut kovin pöllöllä tuulella, mutta oikein asiallisesti poitsu kuitenkin käyttäytyi. Otin kaikki askellajit läpi ja väistöjen, sekä avo- ja sulkutaivutuksien avulla sain Fasua paremmin kuulolle ja selkää paremmin käyttöön. Kokonaisuudessaan jätkä oli miellyttävä ratsastaa, mukavan energinen ja herkkä avuille, sekä jaksoi myös kiitettävän hyvin keskittyäkin. Töitä vaan töiden perään!









Maanantaina ratsastettiin Hennin kanssa Fasu ja Helka samaan aikaan. Mentiin hetki kentällä, sekä muutamilla eri pelloilla ja molemmat ponit olivat oikein energisiä. Helkalta löytyi sitä ylimääräistä virtaa myös kaikenmaailman possuiluihin, mutta Henni sai onneksi poninviikareen lopulta kuriin ja keskittymään.. :D Ralliteltiin muutamisen kerran peltoja ympäri, hyppäiltiin muutamia ojia ja pellolla ollutta kavalettia, jolla Fasun kanssa harjoiteltiin malttamista. Oli kyllä kaikinpuolin mukava ja suht rento treeni! Tiistaina olinkin sitten vaihteeksi taas töissä, joten Nea liikutteli ponskit ja teki iltatallin. Fasu oli Nean mukaan paras tähän astisista kerroista ja oikein asiallinen. Menohaluja löytyi toki edelleen, mutta paikoittellen Fasu oli kuulemma ollut tosi hyvä ja tasainen. Fasuhan aina jännittää uusia ihmisiä ja ratsastajia, joten ehkäpä poitsu on nyt pikkuhiljaa alkanut tottumaan jo Neaan.


Keskiviikkona Sanna tuli taasen kuvailemaan ja tällä kertaa Hennikin oli Helkan kanssa menossa mukana! Alkuverkkailtiin molemmat ponit kentällä, jossa otettiin muutamia pikkupomppuja kavaleteille, jonka jälkeen siirryttiin kentän viereiselle pellolle. Hyppäiltiin siinä jonkun aikaa pellolla ollutta pystyä ja hyppelyt sujuivat molempien osalta hyvin. Fasu intoili vähän liikaakin välillä, enkä saanut etenkään kolmipaloilla oikein pidätteitä läpi.. Loppua kohden jätkä alkoi kuitenkin malttamaan paremmin ja vikojen hyvien hyppyjen jälkeen siirryttiin toiselle pellolle, jossa otettiin loppuverkat.
















Torstaina päätettiin pitää Hennin kanssa kevyt päivä ponskeille ja mentiin Fasun ja Helkan kanssa riimuilla kentällä. Molemmat ponit käyttäytyivät oikein mallikkaasti ja porskuttivat vain tyytyväisen rentoina eteenpäin. Käytiin baanaamassa pelloillakin muutama rundi (mentiin tosin eri aikoihin ettei ponit ota toisistaan mitään fiboja) Fasu hidasti todella hyvin pelkällä istunnalla ja äänellä ja oli kyllä kaikinpuolin super! Mentiin loppuaika pelkällä kaulanarulla, jonka kanssa poitsu oli vieläkin rennompi. Pitää tosiaan kuvailla joku päivä, kun mennään riimuilla/kaulanarulla, kunhan saadaan se kenttä takaisin kuntoon..




Keskiviikkona tai torstaina oli tarkoituksena mennä Fasun kanssa estevalkkaan, mutta jouduin perumaan suunnitelmat kun valkku oli sen verran kiireinen. En saanut meille edes maneesivaraustakaan, niin ei päästy hyppimään ollenkaan maneesiin.. No onneksi kotona päästiin vähän pomppimaan! Ensi viikon alussa olisi tarkoitus päästä valkkaan tai edes maneesilla hyppimään, riippuen ihan Juhan työvuoroista. Perjantaina onkin kolmikolla rokotukset ja raspaukset, joten kevyempi viikonloppu luvassa :)


Tajusinpas juuri etten ole tehnyt laisinkaan viime vuodesta "yhteenveto" -postausta. Kannattaako enää tässä vaiheessa tehdä, eli löytyisikö kiinnostusta vielä sellaiselle?

14 kommenttia:

  1. Kenen valmennukseen oisit mennyt?

    VastaaPoista
  2. Löytyy kiinnostusta joten tee vaan ! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ♥ tee vaan :)!

    VastaaPoista
  4. Joo tee viimevuodesta postaus:) Ja ihania kuvia täs postauksessa :3

    VastaaPoista
  5. Joo tee vaan vuosikatsaus! :) Ja vitsit helka on shettikseks hauskan näkönen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset kommentistasi! Haha, onhan se vähän ehkä jännän näköinen shettikseksi.. :D Monesti saanut kuulla ihmisten suusta, että "eihän tuo shettis voi millään olla" ja kerran mätsäreissä ponia veikattiin lähinnä shettiksen, friisiläisen ja russin sekoitukseksi.. :D

      Poista
  6. Tee ihmeessä sellainen yhteenveto, eihä nyt ole kun vasta marraskuun loppu! ;) Eli täällä on ainakin kiinnostusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, onneksi maaliskuu kuitenkin.. ;D Mutta joo kiva kuulla, että kiinnostusta löytyy joten pitäähän sellainen sitten toteuttaa tässä lähiaikoina! Ja suurkiitokset vielä kommentistasi :')

      Poista
  7. joo tee yhteenveto viime vuodesta! Kivoi heppailu kuviiiiiii ;)

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)