maanantai 25. marraskuuta 2013

viikonlopulta kuulumisia (+ uusi Fasu-video!)

Perjantaina pääsinkin testailemaan Fasun uutta estepenkkiä selästä käsin. Menin noin puolisen tuntia kevyesti hiekkatiellä ottaen kaikki askellajit läpi. Hennikin kävi nopeasti alkuverkkojen jälkeen selässä tunnustelemassa uutta satulaa, hyvältä vaikutti meidän molempien mielestä! Fasukin näytti niin tyytyväiselle ja liikkui mielellään (sekä erittäin energisesti..), että taisi olla kyllä hyvä hankinta tuo penkki. Ratsastuksen jälkeen poitsun selkä oli todella hyvä ja pehmeä, kun sen painelin kauttaaltaan läpi. Henni ja Tiia liikuttelivat Viksun ja Helkan hiekkatiellä miun jälkeeni, Henni meni pitkästä aikaa taas pelhamilla. Hiekkatiekin on mennyt hiukan huonoon kuntoon jatkuvien huonojen ilmojen takia, ettei siinäkään ihmeellisiä enää tehdä - no josko sitä lunta tulisi jo kohtapuolin..?

Fasun ilmegalleriaa:



Lauantaina Erika tuli pitkästä aikaa Helkailemaan, viime kerta olikin kesälomalla. Liikuteltiin kolmikko samaan aikaan, Tiia tosin lähti aika pian Vikin kanssa koirankoulutuskentälle, kun halusi enemmän tilaa ratsastukseen. Laitoin Fasulle taas uuden penkin ja poni tuntui jälleen tosi hyvälle, että rennolle ratsastaa. Erikan kaveri otti meistä muutamia kuvia, kun oli vielä sen verran valosaa, että siellä sai jotain kuvattuakin. Lopuksi laitoin meille pienen pystyn, jota tultiin Erikan kanssa muutamisen kerran molempiin suuntiin. Fasu ei olisi taas millään malttanut pysyä nahkoissaan päästessään hiukan pomppimaan - kyllä poni nakkeli innoissaan niskoja aina esteen jälkeen.. :D Ja Helkallakin oli kyllä hauskaa! Erikan blogista kannattaa käydä lukemassa tarkempia analyyseja Helkan ratsastuksesta, mikäli kiinnostaa.






Sunnuntaina suunnattiin Tiian kanssa taasen lähitallin maneesille hyppäämään. Meillä oli kuvaajakin mukana, mutta harmittavasti muistikortilta ei löytynytkään mitään. Joko kamera oli jotain sekoillut tai sitten kuvaaja ei ollut saanut kameraa kuvaamaan. Eli valitettavasti ei ole nyt minkäänlaista matskua..


Keksin meille nopeasti jonkun yksinkertaisen ja lyhyen tehtävän, ollaan muuten tätä hypätty joskus aikaisemminkin. Aloitettiin alkuverkkojen jälkeen hyppääminen ihan pikkukorkeuksista ja nostettiin hyvien suoritusten jälkeen. Korkeimmillaan tultiin ratana n. 85-90cm ja kokonaisuudessaan treenit menivät molempien osalta hyvin. Fasu oli aivan innoissaan ja hyppäsi tuon satulan kanssa kyllä todella hyvin. Hypyissä oli selkä hyvin mukana ja poni teki teräviä ja hyviä hyppyjä - oli kuskillakin välillä vähän vaikeuksia pysyä kyydissä, kun vieterijalka oli turhankin innoissaan! Tultiin lopuksi muutaman kerran yksittäistä okseria hiukan isompana, Tiia hyppäsi korkeimmillaan n. 95-100cm ja mie Fasun kanssa n. 110cm. Okserille tuli kyllä molemmilta tosi kivoja hyppyjä, harmi vain ettei ole mitään "todistusaineistoa".

Muutama vanha kisakuva kesältä tähän väliin!





Talliin takaisin päästyämme tuttuun tapaan venyteltiin ponskit namien avulla molemmille sivuille ja alas, sekä laitettiin arnikaa selkään ja jääsalvaa jalkoihin. Kolmikko sai olla vielä hetken sisällä, että Viki ja Fasu kuivuivat kokonaan ja me käytiin sillä välin Tiian kanssa syömässä. Syömisen jälkeen laitettiin kolmikko ulos ja tehtiin iltatalli iltaruokia vaille valmiiksi, jonka jälkeen lähdettiin meille hetkeksi.

Vikin iltapala näyttää tällä hetkellä tältä - ollaan alettu syöttämään neidille Greenlinea avuksi massan kasvatukseen.

Torstaina tai perjantaina voitaisiin mennä seuraavan kerran maneesiin - muualla ei tällä hetkellä pahemmin ratsastella, kun maa on jäässä.. Miun olisi tarkoitus hypätä Fasun kanssa, Tiia tulisi todennäköisesti ihan vain kouluilemaan Vikillä, kun sunnuntaina voisi Viksun (ja Helkan?) kanssa käydä maneesilla hyppelemässä. Fasun kanssa miulla onkin toinen päivä se Hencan valkka, innolla jo odotan!

Koska halusin edes jonkun videon tähän postaukseen, päätin reippaana tekaista uusimman Fasu-videon valmiiksi. Suhteellisen tyytyväinen olen siihen, vaikkakin aika yksinkertaiseksi jäi. Toivottavasti kuitenkin pidätte ja olisi mukava kuulla mielipiteitänne videosta! :)


13 kommenttia:

  1. Mie tykkäsin videosta :) Hienosti Fasu menee kaulanarulla ja seuraa sua vapaana. Hyvä,että satula sopii! Nyt on kyl tosi kivat tiet,lunta sais jo tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että pidit! :) Jeps, lumi helpottaisi kyllä ponskien liikutusta niin paljon ja olisi paljon valosampaakin ulkona!

      Poista
  2. Onko Fasu kengätön tällä hetkellä? Miten pystytte liikuttamaan ympäri vuoden ilman kenkiä, onko Fasulla bootseja? Millaisia käyttökokemuksia niistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tällä hetkellä kengätön, mutta on pääosin kyllä ollut kengättä. Kaviot kuluivat vaan sen verran paljon, että näin parhaaksi lyödä ponin kenkään jokunen kuukausi sitten. Helka sen sijaan on ollut aina kengättä, Vikillä ollut 5 vuoden sisään muutaman kerran kengät. Ihan hyvin ollaan pärjätty kengättäkin, tottakai silmällä pitäen aina pohjia. Henni tosin yhdessä vaiheessa suunnitteli Helkan kenkään lyömistä talven ajaksi, että pystyy vielä paremmin liikuttelemaan.

      Ja töppösetkin meiltä löytyy, mutta ei olla niitä talvella tarvittu. Kesällä olen kyllä töppösiä pitänyt maastoillessa silloin kun Fasu oli kengättä ja pelkkää hyvää voin niitä sanoa.. :)

      Poista
    2. Voitko tehdä postauksen tästä kengättömyydestä ja juurikin noiden töppösten käytöstä? Millaiset kelit pahimpia olla ilman kenkiä? Mitkä parhaat bootsit teidän käytöstä, monia olette joutunut kokeilemaan? Onko teillä töppöset sekä etu- että takajaloissa?

      Poista
  3. Hui, enpä oo pitkään aikaan eksynyt tänne teijän blogin puolelle! Nyt palattuani Suomeen ehdin vihdoin selata blogeja läpi, jee! Tosi kiva toi fasu video, taitava poni! Ja kuski myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, noni! ;D Paljon kiitoksia siulle kommentistasi ja kiva, että pidit! :')

      Poista
  4. Ihana tuo video! :) miks Eerika meni Helkalla eike henni? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset! :) Erika tuli pitkästä aikaa tarkoituksella Helkailemaan, eikä Henni itseasiassa ollut tuolloin edes Kouvolassa.

      Poista
  5. tosi ihana toi video :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että video oli mieluisa ja paljon kiitoksia siulle! =)

      Poista
  6. minkä niminen on tuo biisi ja kuka laulaja? aivan ihana video, ihastuin täysin!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jason Walker - Hopeful Heart :) Ihana kuulla ja suurkiitokset! :')

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)