maanantai 11. marraskuuta 2013

after all, we're only human

Kello taas näyttää jo yli puolta yötä kun aloittelen vasta kirjoittelemaan. Alkuviikosta piti jo postausta tulla, mutten ole kerennyt käymään koneella sen vertaa, että ehtisin päivitellä blogin samalla. Vuorokauteen kelpaisi kyllä ilomielin muutama tunti lisää, eikös..? Yritän taas tiivistää alkuviikon tapahtumat, ettei tästä nyt ihan kilometrin pituista tulisi.

Maanantaina liikuttelin Vikin ja Fasun palauttelevasti edellispäivän maneesihyppelyiden jäljiltä. Fasun kävin reippaana liikuttelemassa aamupäivästä hyppytunneillani - mentiin vajaa puolisen tuntia rennosti koirankoulutuskentällä. Vikin liikutus jäi iltapäivälle ja menin suosiolla hiekkatiellä, kun ei hirveästi houkutellut lähteä yksin pilkkopimeälle kk-kentälle. Helka puolestaan vietti vapaapäivää. Tiistaina käytiin Roosan kanssa ilman satuloita kävelemässä noin tunnin pituinen lenkki Viksun ja Fasun kanssa lähimaastoissa. Henni kävi aiemmin liikuttelemassa Helkan ja poni oli kuulemma ollut erittäin virtaisa!



Otinpas maanantaina muutaman kuvan kk-kentästä, silloin se oli tämän näköinen (kännykkälaatu..)


Keskiviikkona Sanna tuli pitkästä aikaa Fasuilemaan ja liikuttivat Roosan kanssa Vikin ja Fasun kk-kentällä. Fasu käyttäytyi yllättävän asiallisesti, eikä pahemmin jännittänyt suht vierasta ratsastajaa. Huutelin sekä Sannalle, että Roosalle ohjeita ja nappasin muutaman lyhyen videonkin, kun en saanut enää hämäryyden takia kuvia. Koirankoulutuskentältä siirryttiin vielä hetkeksi hiekkatielle, jossa Roosa otti Viksun kanssa eteen-alas ravit ja lähti sen jälkeen putsailemaan karsinoita. Sannalle ja Fasulle laittelin muutaman puomin, jota tulivat aluksi ravissa ja sitten laukassa ja lopuksi hyppäsivät vielä pikkupystyä molempiin suuntiin. Hypyt sujuivat kokonaisuudessaan hyvin ja poitsukin malttoi odottaa ennen estettä. Henni taasen oli liikutellut Helkan hiekkatiellä ja testasi samalla uusia heijastimia, joita oli käynnyt shoppailemassa.




Torstaina lähdettiin Roosan kanssa Vikillä ja Fasulla maastoihin seikkailemaan. Fasulla oli oikea spooky-päivä jälleenkerran ja se puhisi lähes kaikelle - mie en voinut muuta kun nauraa tuolle hölmöläiselle.. :D Pääosin vain käveltiin muutamaa lyhyttä ravipätkää lukuunottamatta ja lopuksi käytiin vielä laukkaamassa muutaman kerran yksi hiekkatie edestakaisin, jonka jälkeen mentiin hiekkatiellä loppuverkat. Isompien ratsastuksen jälkeen kävin Helkan kanssa lähistöllä maastakäsin kävelemässä/hölkkäilemässä n. vartin verran, kun ei tuolla oikein pysty missään juoksuttamaankaan. Perjantaina liikuteltiin Tiian kanssa Viksu ja Fasu kk-kentällä (ai miten niin mennään maastopainoitteisesti?!) Miekin jaksoin taas laittaa poitsulle koulusatulan, kun tulee liian usein mentyä ilman satulaa. Lätäköt olivat taas aluksi Vikin järkytys, mutta pikkuhiljaa neiti melkein unohti niiden olemassaolon. Otettiin kaikki askellajit läpi ja haettiin rentoa, että hyvää fiilistä, jossa onnistuttiinkin oikein hyvin. Tiiakin kehui Viksun olleen oikein miellyttävä ratsastaa etenkin loppua kohden!


^ Voisinkin jatkossa laittaa tuon otsalampun Fasulle, kun näyttää sopivan sille niin hyvin!

Lauantaina Sofia tuli Helkailemaan ja ratsastettiin Helka ja Fasu samaan aikaan hiekkatiellä. Ei menty kovinkaan kauaa, kun liikutin Fasun suht kevyesti seuraavan päivän estetreenejä silmällä pitäen. Kevyesti vaan kaikki askellajit läpi, muutamia taivutteluja, väistöjä, siirtymisiä ja avoja, että sain poitsun hyvin keskittymään ja satiin vähän jumppailtuakin. Sofian mukaan Helka oli ollut oikein reipas ja käyttäytynyt hyvin, eikä possuillut juuri ollenkaan. Tiia kävi myöhemmin iltapäivällä liikuttelemassa Vikin ja oli tehnyt tamman kanssa kevyen eteen-alas painoitteisen treenin hiekkatiellä.


Sofiasta ja Helkasta muutama kesäinen kuva!


Sunnuntaina olikin vuorossa Helkan ja Vikin klippaus ja suunnattiinkin naapuritallille 11 aikaan. Helka pääsi käsittelyyn ensin - kauaa ei tosin pikkuponin klippauksessa mennytkään. Viki aluksi puhisi kauhuissaan klipperille, kun Helkaa alettiin klipata, kun neiti seisoskeli vastapäätä Helkaa. Helkalla meinasi kärsivällisyys vähän loppua, mutta suht hienosti jaksoi poni seisoskella aloillaan. Vikin klippauksessa ei ihmeitä ollut ja tamma käyttäytyi odotettua paremmin, mitä nyt nälkäkuopan klippauksesta ei oikein pitänyt.

Klippaukseen lähtö ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä.. Fasu otti ihme koiskeita tarhassa, kun haettiin Helka ja Viki talliin, vaikka yleensä poika jää nätisti yksinkin ulos. Kun olin lastaamassa Helkaa (joka ei ollut ihan niin yksinkertaista) niin Helka sai vedettyä riimunnarun jotenkin rikki ja pääsi sitten livahkaan. Hetken poni rallitteli Fasun tarhan edessä, jonka jälkeen häippäsi pellolle. Olin juuri nappaamassa ponia kiinni, kun kuulin, että Fasu hyppäsi ison vettä täynnä olevan ja syvän ojan yli, joka siis erottaa tarhan ja laitsan. Koskaan kukaan ei ole siitä yli tullut, kun on sen verran leveäkin, mutta Fasu oli kuulemma ihan ravissa ponkaissut sen yli (...) No seuraavaksi pitikin pyydystää Fasua, joka onneksi antoi Juhalle kiinni.


Tuolla takana näkyy se "oja", ensi postaukseen pitää käydä ottamassa kuva siitä!








Klippauksen jälkeen mie jäin tallille pakkailemaan autoa ja laittelemaan Viksua ja Fasua valmiiksi maneesia varten sillä välin, kun Tiia kävi hakemassa meille kuvaajan. Ihan hyvissä ajoin oltiin maneesilla perillä ja rakenneltiin siinä ao. rata jonka jälkeen laitettiin ponskit kuntoon.


Tiian blogista kopioitu:
"Alkuun Viki oli radoilla hieman liian hätäinen, jolloin tuli pientä säätöä laukkojen kanssa. Viki kuitenkin malttoi ihan hyvin odottaa ja oli varsinkin kaarteissa erittäin helppo ratsastaa, kunhan itse muistin istua satulassa ja tukea hevosta kaikin tavoin. Sarja oli taas hiukan ongelmallinen, sillä en tajunnut et korkeuden noustessa Viki tarvitsi enemmän vauhtia ja tukea väliin, jotta saatiin hyvä hyppy b-osallekkin.
Tänään meille tuli vain yksi pudotus sarjan a-osalle, eikä kieltoja tullut ollenkaan. Ihan suht tyytyväinen voin taas olla. Viki oli hyvä ratsastaa, kun omat mokani saisi korjattua, niin meno olisi vieläkin sujuvampaa."




Fasun kanssa tämän päiväiset treenit eivät oikein ottaneet sujuakseen, aluksi poitsu oli ihan hyväntuntuinen, mutta radoilla paketti levisi ja poni tuntui vähän oudolta. Ulospäin se ei ehkä niinkään näyttänyt erikoiselle, mutta selkään tunsin erityisesti hypyissä vähän jännittyneisyyttä. Otin satulan pois, jonka jälkeen Fasu hyppäsi paljon paremman tuntuisesti ja otettiin niin muutamisen hyppyä, jonka jälkeen loppuverkkailen poitsun. Tuo penkki ei tule enää Fasun selkään päätymään, yritän nyt jostain löytää meille sopivan satulan, johon voi kyllä mennä jonkin verran aikaakin.. Laittelin sähköpostia muutamaan paikkaan, jos saataisiin vaikka vaihdossa joku penkki, tosin väliä joudun silti maksamaan.




Tallissa tuttuun tapaan venyttelyt, arnikat, kylmäykset ja auton purku, jonka jälkeen lähdettiin Tiian kanssa syömään. Henni olikin tallilla palattuamme takaisin ja Henni oli kerennyt käydä Helkan kanssa lenkilläkin. Ponilla oli ollut kuulemma hirrveästi virtaa ja Helka oli ollut aivan innoissaan, kun Henni oli kiipeillyt laukassa muutamia mäkiä. Kyllä nyt jaksaa, kun ei ole kauhea talvikarvakaan tiellä!

Fasu oli karkureissullaan ehtinyt saada pienen vekin jalkaansa, joka oli sitten traikussa poitsun riehutessa mennyt vähän hurjempaan kuntoon. Siinä on luultavasti ollut aiemmin rupi, joka nyt repeytyi kunnolla. Pestiin haava ja käsiteltiin se vielä Betadinellä, kipeältä se kyllä vaikutti ja paljon Fasu sitä aristeli. Hirveän helposti poitsu ei kipua ihmiselle näytä, eikä uskalla luimiakaan, mutta tuolla aristelulla se mahtaa kyllä tosi ilkeän tuntuinen olla.. :/ Katsotaan mihin suuntaan tuo lähtee tuosta menemään.

Tuon näköinen se tosiaan on..

Päätin jo aikaisemmin viikolla ettei meidän ole Fasun kanssa mitään järkeä lähteä sunnuntaina kisoihin, kun kisapäivä venähtäisi ensinnäkin armottoman pitkäksi ja seuraavana päivänä olisi Hencan valkka. Tosiaan siihen kun lisätään vielä tuo haava ja satulaongelma niin näillä näkymin jää sekä kisat, että myös valmennus välistä. Monta kuukautta ollaan jo yritetty Hencan valkkaan päästä, aina tullut joku harmittava este.. No jos sitä sitten ensi kuussa kokeilisi uudestaan - tärkeintä on kuitenkin saada poni ja varusteasiat nyt kunnolla kuntoon! Ponin hyvinvointi ennen kaikkea :) Tiia kuitenkin menee sunnuntaina Vikin kanssa este- ja koululuokan, joten kisapostausta viikonloppuna siis luvassa.

Jos joltain löytyy 16-17" leveää (36-37) v.ruskeaa kaarevahkoa estepenkkiä kohtuulliseen hintaan niin voipi heitellä minulle sähköpostia jennan[at]tuulilakki.org. Vaihdossa tarjotaan 16"/34(?) Prestige Golden Star -estepenkki, lisätietoja ja kuvia saa mailitse lisää.


Näissä näkymissä tällä kertaa - vielä olisi paljon kirjoitettavaa, mutta silmät eivät meinaa pysyä auki, eikä kukaan edes jaksaisi lukeakaan. Eikös se mennytkin jotenkin niin, että hevoseton on huoleton..

9 kommenttia:

  1. Onko tuo haava kintereessä? Jos on niin ponini haava näytti kintereessä aivan tuolata ja jouduimme hakemaan sullffa kuurin kun ei millään parantunut:/ nyt jo onneksi tosi hyvä kun sai sitä sulffaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On juu, vasemman jalan kintereessä. Seurailen haavaa ja jos se ei näytä parantuvan, niin otan yhteyttä eläinlääkäriin :)

      Poista
  2. voi ei, kalju Helka!! Kuinka söpöä :D

    VastaaPoista
  3. Miksi Henni ja Helka ei ollut maneesilla :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tosiaan meillä on 2 hevosen koppi, joten Helka ei olisi edes mahtunut kyytiin :)

      Poista
  4. Fasu tossa videolla heilutteli ärtyneesti häntää, joka kertoo jumiutuneesta selästä. Suosittelen hierojaa ja jotain ammattilaista, joka tarkastaa satulan. Ei se ihan yhdestä kerrasta kipeydy se selkä. Miksi hyppäsit, kun tunsit ettei poni ollu ok?

    semppiä jatkoon ja paranemisia Fasulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo satula on meillä aika harvoin edes selässä, yleensä kerran viikkoon jos sitäkään. Viime viikolla tosin kaksi kertaa. Ammattilainen kävi tarkastamassa satulan, meille tulossa lähiaikoina leveämpi satula. Otin satulan pois kun epäilin, että jossain on jotain häikkää ja otin joitakin hyppyjä ilman satulaa, että huomaisin johtuiko se satulasta. Painelen Fasun selän päivittäin läpi ennen ja jälkeen ratsastuksen, maneesin jälkeen aristi vähän edestä, mutta nyt on ollut normaali kun olen tehnyt muutaman päivän eteen-alas painoitteisesti, hieronut ja käyttänyt arnikaa. Hierojan tilaan mikäli sille näyttää :)

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)