maanantai 4. marraskuuta 2013

Tuliterä F1 nyt tallissa!

Alkuun keskiviikkoisia kuvia Ypäjältä, kun sain Pepiltä nyt muutamia ottamiani kuvia:






Lauantaina lähdettiin Tiian kanssa "koirankoulutuskentälle" vähän kouluilemaan. Tällä hetkellä koirankoulutuskenttä ja hiekkatie ovat ainoita paikkoja, jossa pystyy edes joten kuten ottamaan kaikki askellajit läpi. Hiekkatie on tosin vähän liian pieni alue, eikä siinä pysty tekemään muuta kuin ns. "kiertämään kehää". Kaiken lisäksi sekin alkaa menemään pikkuhiljaa aika mössöksi, varsinkin jos sataa paljon. Koirankoulutuskenttä taasen on iso hiekkakenttä (osittain myös nurmea), joka on ennen ollut nimensä mukaisesti koirienkoulutuskäytössä, nykyään vissiinkin ollut aika pitkään jo tarpeeton(?) Kk-kentässä on tosin se huono puoli, että se kerää hirveästi lätäköitä, jos sataa yhtään enemmän ja meidän hienohelma Viki ei oikein niistä niinkään välitä.. :D

Innostuin penkomaan 2011 kuvia, muutama hiekkatieltä & kk-kentältä




Otettiin kk-kentällä kevyesti kaikki askellajit läpi ja mentiin siinä vajaa puolisen tuntia. Matkoihin meni yhteensä reilu kymmenisen minuuttia, kun tuo kenttä on onneksi ihan tallin lähistöllä. Otin itseäni niskasta kiinni ja pistin Fasulle tuuppailuja varten koulupenkin, joka ei ole ollutkaan ponin selässä ainakaan reiluun pariin viikkoon. Tehtiin käynnissä ja ravissa muutamia väistöjä ja avoja, laukassa jäin pääosin työskentelemään ympyrälle ja otettiin muutamia temponvaihteluja. Huomaa kyllä taas varsinkin laukassa, ettei ole päässyt työstämään sitä kunnolla vähään aikaan. Loppua kohti laukka oli kyllä huomattavasti parempi kuin mitä se oli aluksi, mutta harmittaa kuitenkin vähän kun ei ole päässyt kunnolla hetkeen tuuppailemaan. Viki oli Tiian mukaan ollut ihan hyvä, mitä nyt neiti ei oikein olisi aina malttanut keskittyä ja varsinkin vesilätäköt olivat vieneet tamman keskittymisen välillä. Isompien liikutuksen jälkeen Tiia lähti taas Helkan kanssa lenkille sillä välin kun mie jäin tekemään iltatallia valmiiksi.

Reilu parisen viikkoa vanha laukkapätkä Tiiasta ja Vikistä (vielä kun kenttä oli hyvä..)




Sunnuntaina otettiin suunnaksi maneesi, jonne lähdettiin Tiian kanssa Vikillä ja Fasulla hyppäämään. Molemmat olivat kovin innoissaan päästessään kunnolla hyppäämään, vähän meinasi olla kontrolli paikoitellen hakusessa. Olin suunnitellut meille muutamia eri estetehtäviä ja aluksi tultiin pelkkää suoraa jumppalinjaa, johon yhdistettiin lopulta kaksi eri kaarevaa suhteutettua. Lopuksi otettiin ristikot jumpan molemmista päistä pois jolloin siihen jäi pelkkä sarja ja tultiin muutamisen kerran niin. Sen jälkeen tultiin pienemmillä esteillä pari kertaa okseri - mustavalkopysty linjaa, jossa joutui vähän jo kääntämään. Tehtävät näkee ja tajuaakin paremmin videolta, piirsin kuitenkin teille vielä kuvan avuksi.


Fasu oli vähän vahva välillä ratsastaa, joka näkyykin videosta. Kokonaisuudessaan meni kuitenkin hyvin ottaen huomioon että melkein kolmisen viikkoa sitten hypättiin viimeeksi kunnolla. Fasun (kuten Vikinkin) kanssa olisi vain tärkeää pitää hyppyrutiinia yllä. Vikistä tulee hyppytaukojen jälkeen vähän epävarma ja Ferraripoika ei taas malttaisi millään pysyä nahkoissaan. Aloitettiinkin nyt hyppääminen ihan pikkukorkeuksista ja korkeimmillaan estekorkeus nousi ehkä siihen noin 90cm paikkeille. Jouduin taas karsimaan videoista, ettei kooste venähtäisi niin pitkäksi ja siellä on nyt pääosin loppupuolen videoita.



Viki oli aluksi hyppytauon seurauksena hiukan epävarma ensimmäisissä hypyissä, mutta syttyi siitä taas pikkuhiljaa. Sarja osoittautui loppupuolella vähän hankalaksi, eikä Tiia meinannut saada a-osalle millään hyvää paikkaa, jonka seurauksena siihen tuli muutamia pudotuksia. Loppujen lopuksi kaksikko pääsi muutamaan otteeseen sarjan hyvin ja sitten vaihdettiinkin viimeiseen estetehtävään, eli okseri - pysty kaarevaan linjaan. Muutaman kerran siihen väliin tuli ristilaukka, mutta heti kun Tiia muisti rentouttaa sisäkätensä, eikä jäänyt liikaa vetämään niin saatiin sieltä myötälaukka ulos.




Pian tallille takaisin päästyämme tallilla tuli käymään eräs henkilö, mutta kuka ja minkä takia selvinnee sitten myöhemmin! Jätettiin kaksikko sisälle kuivumaan Helka seuranaan ja lähdettiin kaupasta hakemaan meille syömistä. Viiden aikoihin lastattiin Fasu uudestaan koppiin ja suunnattiin läheiselle tallille, jonne poitsu pääsi klippaukseen. Tiia pääsi ensimmäistä kertaa vetämään koppia perässään, jossa ei mitään ihmeellistä ollutkaan ja tosin matkakin oli lyhyt. Fasun matkustaminen sujui ihan hyvin, poni ei oikeastaan kolissut yhtään, mitä nyt matkusti kolme kertaa (puoliksi) makuullaan ja kerran seisovilteen.

Fasu klipattiin samalla tavalla kuin mitä aiempinakin vuosina, eli kaikki muu paitsi jalat, pää, satulanpaikka ja hännäntyvi. Jalat ja päänkin olisi ehkä voinut ottaa, mutta jääköön nyt villahousut jalkaan kun on ennenkin ollut! Poitsu käyttäytyi uudessa paikassa tosi mallikkaasti eikä pahemmin edes jännittänyt vierasta ihmistä, joka tuli vielä pörisevän koneen kanssa iholle. Klippauksesta poni ei pienen alkujännityksen jälkeen tuumannut enää mitään, seisoi vain kuin tatti paikoillaan.
Miljalle vielä suurkiitokset klippauksesta! Ainiin ja ensimmäistä kertaa pepun päälle päätyi jonkinlainen kuviokin - ehkä hieman massa, mutta Ferrari-logoa ei ihan noilla vehkeillä voinut alkaa väsäämään.. ;D

Aivan kamalan näköinen tuo karva (etenkin kaula), kun toinen oli vielä vähän märkä ja kurainen!





Meidän malli kattelee tässä kyllä aivan vika suuntaan!


Ensi viikonloppuna suunnataan taas maneesiin Tiian kanssa pomppimaan ja sitä seuraavana viikonloppuna onkin sitten ne Tiian seuramestaruuskisat. Aloin jopa melkein vakavissani pohtimaan, että mentäisiin sinne Fasun kanssa debytoimaan ensimmäinen koululuokkamme ja osallistuttaisiin Helppo C'hen. Poni nyt menisi sen B'nkin ihan kevyesti, mutta itse olen niin hirveän itsekriittinen että hyvä jos kehtaan tuohon C'henkään mennä. Seuraavana päivänä siitä olisi tosin se Hencan estevalkkakin, mutta joo onhan tässä aikaa vielä funtsia! Niin ja Viki ja Helka pääsevät ensi viikonloppuna klippaukseen myöskin.


Naku Helka -11, näyttääpä poni muuten tosi hassulle!

4 kommenttia:

  1. lähe vaan ihmeessä sinne koulukisoihin! :)

    VastaaPoista
  2. kyllä sä nyt meet siihen koululuokkaa ! ois siistii nähä sut ja fasu koulukisois :D

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)