lauantai 27. lokakuuta 2012

syyslomailua, töitä, sairastelua, uusi ulkoasu ym!

Pahoittelen kovasti postaustaukoa, mutta en päässyt töiden/sairastelun takia kirjoittamaan.

Ihan ensimmäiseksi laitan esille 14.10. olleesta kouluvalmennuksesta videokoosteen, kun Nancy antoi luvan sen julkaisemiseksi. Tunnin aiheena oli siis
pääpiirteittäin saada Fasun selkä liikkumaan paremmin, sekä hidastaa askeltiheyttä ja pidentää askelta. Nancy itsekin ratsasti tunnin alussa Fasulla ~25min ja tykkäsi kovasti, sekä kehui Fasun olevan mukavan herkkä ratsastaa. Jätin tuohon videoon nyt äänet ja kun tarkasti kuuntelee niin kuulee taustamelun seasta äänetkin :D Ja ihan alussa on miun itsenäisiä alkuravailuja. Mutta pidin kyllä kovasti valmennuksesta ja ehdottomasti olen menossa seuraavaankin valmennukseen!



Perjantaina
lähdettiin Ellan kanssa Vikillä ja Fasulla maastoilemaan. Otettiin aluksi kaikki askellajit läpi ympyröillä tallin vieressä olevalla hiekkatiellä, josta lähdettiin läheiselle hiekkasuoralle laukkailemaan. Molemmat ponskit tuntuivat aivan räjähdysherkiltä ja muutamilta ilopukeilta ja pompuilta ei vältyttykkään. Lievää pöllöilyenergiaa molemmilla..? Lauantaina lähdettiin Fasun kanssa samaiselle hiekkasuoralle hölköttelemään Helkan ja Ellan seuraksi. Kyllä tuo mustaminitermiitti (=lue Helka) ihmeellisen kovaakin pääsee, ettei sitä ihan uskokkaan! Ella lähti hiukan aikaisemmin meitä Helkan kanssa talliin ja meni ratsastamaan Vikin ilman satulaa tallin viereiselle hiekkatielle.


Helka&Erika hiekkasuoralla spurttailemassa viime huhtikuussa




Sunnuntaina
käytiinkin Ellan kanssa isommilla ponskeilla maneesissa kouluilemassa. Tein Fasun kanssa aluksi samoja asioita kuin kouluvalkassa ja ne sujuivat oikein mukavasti. Poni oli tosi mukava ratsastaa ottaen huomioon mitä ollaan nyt lähipäivinä päästy tekemään. Ellan mukaan Viki meni hyvin, vaikkakin oli aika energinen. Ella teki tamman kanssa käynti- ja raviväistöjä ja keskittyi erityisesti rentouteen. Hypättiin lopputunnista molemmat muutaman kerran yksittäistä pystyä, jonka ympärille tehtiin myös kahdeksikkoa. Jouduin heittämään koulusatulan pois, kun sen kanssa ei pystynyt hyppimään ja Ellakin innostui sitten hyppäämään ilman satulaa :D Molemmat ponskit olivat ihan innoissaan päästessään vähän pomppimaan!

Pyysin Ellaa ottamaan muutaman pikkupätkän meistän ja leikkasin niistä pari kuvaa:




Maanantaina ja tiistaina mie olinkin töissä, jonka takia en päässyt tallille. Maanantaina Fasulla kävi taas hieroja tekemässä kraniosakraalin ja poika sai kuulemma myös selkäänsä sähköhoitoa. Nyt pitää vain seurailla ponin tilaa, että tarvitseeko vielä kolmannen käsittelyn. Elina tuli pitkästä aikaa maanantaina tallille ja kävivät Ellan kanssa maastossa hölkkäilemässä Vikillä ja Helkalla. Tiistaina Ella liikutti vain Viksun ja kertookin siitä nyt itse:
"Hyppäsin Vikin kanssa hiekkatiellä ja meni tosi hyvin! Hypättiin lopuksi 95cm pystyä, joka meni superisti ja Viki oli ihan innoissaan.
Laukatkin pyöri tosi hyvin esteille. Vähän oli välillä liikaa vauhtia, mutta pääasia oli että molemmilla oli hauskaa :D"

Toukokuu -11

Heinäkuu -12

Mie en päässyt vielä keskiviikkona tai torstainakaan tallille, kun parin viikon takainen tauti vissiinkin uusiutui(..?) Lääkärikin oli jo, että mitäs me nyt tehdään, mutta tajusi sitten määrätä antibioottikuuri - ehkä tää tästä! Erika tuli kuitenkin keskiviikkona Helkailemaan ja hyppäsi ponin kanssa hiekkatiellä ~50cm pikkupystyä. Hypyt kuulemma sujuivat tosi hyvin; yhtään pudotusta ei tullut ja ponnituspaikatkin sattuivat hyvin esteille. Helka suorastaan tykitti esteiden yli! Poni oli muutenkin kuulemma tosi energinen, Helka oli mm. lähtenyt ryöstämään mäen päälle ja vetänyt ilopukitkin siinä samalla. Höpsö poni ♥ Erika kirjoitteli päivästä pidemmän postauksen blogiinsa, joten käykäähän lukemassa!

Myöhemmin iltapäivällä Ella liikutti vielä Vikin ja Fasun ilman satulaa ja molemmat käyttäytyivät kuulemma tosi fiksusti. Torstaina Ella kävi ratsastamassa Vikin kevyesti riimuilla ja juoksutti Helkan liinassa pellolla. Poni oli vain loikkinut ja pomppinut innoissaan joka suuntaan ja Helkan jalat oli kuulemma muuttuneet yön aikana vietereiksi.. :D

Helkasta tämänpäiväisiä kuvia :)




Tänään
pääsinkin pitkästä aikaa itse lähtemään tallille. Ella ratsasti hetken pellolla Helkalla, jonka jälkeen päästettiin poni hetkeksi spurttailemaan. Hienoja liikeratoja oli luvassa!


Tepon ensimmäinen talvi ♥


Helkan ensimmäiset mielipiteet ratsastuksesta...



...mutta malttoi se hetkeksi lopulta keskittyäkin!







Perus Helka ♥


Helkan juoksentelun jälkeen haettiin vuorostaan Viki ja Fasu pellolle juoksentelemaan. Molemmat olivat ihan innoissaan ja vetivät välillä oikein hienoja pukkeja! Harmikseni miulla ei ollut mukana kuin lyhyt putki enkä saanut ikuistettua kuin Fasun alkupukin :/ Irtojuoksutuksen jälkeen käytiin hetki hölkkäilemässä pelloilla ilman satulaa riimuilla, jonka jälkeen mentiin maastoon kävelemään loppukäynnit.





Väsäilin vielä pikkuvideokoosteen tämän päivän rallituksesta:



Syysloma meni nyt aika pipariksi tän typerän sairastelun takia, jonka vuoksi en saanut sitä kauan odotettua varustepostaustakaan tehtyä.. Enkä viitsinyt puolikuntoisena lähteä huomiseen estevalkkaakaan - että ärsyttää! Kun Santtu käy vaan kerran kuussa täällä :/

Ja löydettiin muuten viime viikolla Fasun kadonnut lenkkarikin, jes! Ja ihan ehjänäkin vielä! Ei se ehtinyt olla kuin melkein 4kk teillä tietämättömillä.. Joku ystävällinen sielu oli nostanut sen jonkun kannon päälle, josta Ella sen tarkkasilmäisenä huomasi (mie en edes tajunnut). En nimittäin hirveän mielelläni olisi satsannut melkein 200e uusiin lenkkareihin.


Huomenna Erika tuleekin meille yöksi ja ajattelin kuvailla huomenna Ellaa ja Erikaa, kun hyvää ilmaakin on luvannut :) Sunnuntaina tosiaan Ellalla ja Erikalla on lähitallilla estekilpailut pitkästä aikaa! Luokkien suhteen oli aika suppea valikoima, joten Erika hyppää Helkalla vain 50cm ja Ella Vikin kanssa 70-80cm. Kyseessä on vielä halloween-teemaan pohjautuen mörköestekilpailut, joten varmasti hurjia ja pelottavia esteitä luvassa - jaiks! Ja tietysti erikoisemmat kilpa-asut ratsukoilla ;D Itse en siis töitteni takia pääse osallistumaan, mutta päivittelen blogiin kisapostauksen heti sunnuntaiyönä kunhan töistä pääsen!

Ja se 550 lukijan kunniaksi lupasin uuden arvonnan, pitääkin vissiin alkaa etsiä palkintoa :)

Mitä mieltä olette uudesta ulkoasusta? Mitä pitäisi parantaa?
Olisi tosi kiva kuulla mielipiteitänne tästä, kiitos! :)

21 kommenttia:

  1. Tää oli tosi kiva postaus! Vitsit kyllä Helka ja muut ponit on ihan innoisaan pellolla juoksenteemassa :D! Vähän pelottaa estekisat, Helka ei mene varmaankaan ensimmöäisestäkään yli xd Tää ulkoasu on kyl muuten tosi kiva , muttta tosta mun ja helkan kuvasta en tykkä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Haha, no ne nyt on aina :D Pöhpah, voitto tulee! ;D

      Poista
  2. Mun mielestäni tää uus ulkoasu on tosi kiva! Banneri on aivan mahtava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että pidät! :) Suurkiitokset kommentistasi!

      Poista
  3. Tosi kiva postaus (:! Hieno ulkoasu (:!

    VastaaPoista
  4. Hahah! Ihana toi heppojen peltoralli video! Nauroin melkein koko videon ajan :D Fasu muistuttaa mun ruunaa,kun se rallittaa :)
    Ulkoasu on mielestäni,vaikkakin yksinkertanen, mut hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, noi on kyllä niin hupsuja kun pääsevät kunnolla spurttailemaan.. :D Mutta suurkiitokset siulle kommentistasi!

      Poista
  5. Ihan sairaan kiva tää uus ulkka ! Ihanan syksyset värit ja ite tykkään tosi paljon (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ulkoasu on mieluinen! :) Paljon kiitoksia!

      Poista
  6. Upee ulkoasu, kivan syksyinen ! :)

    VastaaPoista
  7. Voikun Teppo on jo iso! Se oli silloin kesällä niin ihanan pieni!:)

    VastaaPoista
  8. Mä tykkään tästä ulkoasusta hirmuisesti, eikä tarttis muuttaa yhtään mitään! ;) Ihana toi rallittelupätkä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla ja suurkiitokset kommentista! ;D Haha, joo ne oli niin onneissaan päästessään spurttailemaan!

      Poista
  9. Mukavan näköistä menoa, Fasukin oikein rauhallinen tuossa videolla! Tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, Fasu oli kyllä tosi hyvä ratsastaa lopputunnista! Paljon paljon parempi kuin aluksi :) Suurkiitokset kommentistasi!

      Poista
  10. ai käyks nancy sielläki ? :---) se käy meiänki tallilla aina välillä :D

    VastaaPoista
  11. Upeee ulkka!!! Tykkään <3

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)