sunnuntai 23. lokakuuta 2011

If you want to live your life, live it all the way

Ja kuten olette varmaan huomanneetkin niin blogipäivitykset harvenevat vähän talvea kohti, kun pimeä alkaa tulemaan jo niin aikaisin, ettei ehditä kuvailemaan :/ Ja en viitsi tehdä "turhan päivän" -postauksia, kun tallillakaan ei ole mitään ihmeellisempempiä tapahtunut. Mutta onneksi käydään kerran viikkoon maneesilla, josta saadaan sitten matskua!

Ollaan pääosin menty taas koirankoulutuskentällä, kun tuo meidän oma kenttä ei ole ihan käyttökelvollinen. Kävin tosin yhtenä päivänä ilman satulaa hetken maastoilemassa Fasun kanssa, jonka jälkeen tosin menin hetkeksi vielä koirankoulutuskentälle kouluilemaan. Pitääpi muuten mainita, että oltiin Ellan kanssa yhtenä päivänä reippaita ja käytiin laittamassa kentän ylälanka jo paikoilleen - tai no lanka loppui vähän kesken.. :D Meillä oli siis jo aikaisemmin kentällä tolpat ja langat, mutta päätettiin uusia ne tänä vuonna.

Siinä tänä kesänä otettu kuva meidän kentästä :)

Käytiin taas eilen (lauantaina) maneesilla Vikin ja Fasun kanssa, tällä kertaa tosin ihan hyppäilyn merkeissä. Ihan mukava reissu oli, ottaen huomioon kuitenkin sen, ettei Viki ole hypännyt kunnolla (pari kertaa kavaletin viime viikolla) yli kuukauteen ja mie en ole hypännyt Fasulla lähes 3kk, mitä nyt kerran pari viikkoa sitten hyppäsin ilman satulaa pikkuestettä. Energiaa siis kaksikolla piisasi ihan mukavasti! Mie unohdin vielä laittaa Fasulle martingaalin, jonka seurauksena hallittavuus ei ollut ehkä mikään parhain. Lisäksi unohdin vielä alkuverkkojen jäljiltä lyhentää jalkat.. :D Pikkuvikoja, ehkä ens kerralla sitten muistan!

Alkuverkkojen jälkeen tultiin muutama verkkahyppy, jonka jälkeen tultiin muutama pikku ratatehtävä. Esteet olivat ~70-80cm. Lopuksi tultiin vielä 90cm pystyä yksittäisenä muutaman kerran. Yleisesti meni ihan hyvin, vieläkun mie oisin saanut pidätteet ennen estettä läpi niin ois mennyt ehkä vähän paremminkin. Fasua ei oikein ristikot kiinnostaneet, vaan herra keskittyi enemmänkin sähläämiseen ja meillä olikin Fasun kanssa esteväleissä vähän erimielisyyksiä siitä pitääkö hidastaa laukkaa vai rikkoa raville.. :D No joo, loppua kohti kyllä parani ja saatiin ainakin muutama onnistunut hyppy! :)


Hikipeikko!

Viki oli Ellan mukaan kiva, itseasiassa jopa yllättävänkin järkevä! Teki näppäriä vaihtoja, jotka tosin eivät aina ihan onnistuneet ensimmäisellä yrittämällä. Näillä eväillä on ihan hyvä lähteä ensi viikonloppuna olevaan Sanna Ylösmäen -estevalmennukseen, sitä innolla odottaen!

Sitten oli ylienergisen Helkan vuoro, jolla eilen oli ollut vapaapäivä ja tänään oli vielä seisonut koko päivän sisällä, sekä takana oli ollut kevyt viikko liikutuksen suhteen. Tallin pihalla Helka teki ninjapotkun Juhaa kohti (jota Juha ei edes tajunnut) jolloin Ella näpäytti Helkaa raipalla, että ei, niin siitäkös poni pistikin sitten ranttaliksi. Sen jälkeen ei suostunut seisomaan aloillaan vaan oli niin meno päällä, että kun sitä pyysi seisomaan aloillaan poni alkoi pomppimaan. Huomasi kyllä hyvin, että jollain oli vähän patoutunutta energiaa..

Ella meni Helkalla reilu puolituntia koirankoulutuskentällä. Aluksi Helka oli vähän jästipää, eikä olisi malttanut oikein keskittyä työntekoon, mutta pikkuhiljaa homma alkoi sujumaan. Helka rentoutui mukavasti ja keskittyi hyvin. Loppujen lopuksi Helka oli siis kiva! :) Ella siis liikuttaa Helkaa sen aikaa, kun Elina on mökillään.








Helka näki jotain järkyttävää! :')


Kasasin pienen videokoosteen tästä päivästä (sisältää loppukevennyksen :D)

3 kommenttia:

  1. alotin vastikää lukee teijän blogia ni siis, kuka on Viki, Fasu ja Helka ? ku en vielä oikeen tunnista niitä !

    VastaaPoista
  2. Miksi tuo Helka ratsastettiin koirankoulutus kentällä, eikö ole omaa kenttää vai hä? :D

    VastaaPoista
  3. Anonyymi1, Viki on tuo lämpönen, Fasu kimo poni ja Helka tuo shettis :) Yläpalkista löytyy välilehdet näihin kaikkiin kolmeen, tosin Helkasta ei löydy vielä esittelyä.
    Anonyymi2, "Koirankoulutuskenttä" on vanha koirien agilitykenttä ihan tuossa tallin lähellä, joka nykyään on siis ihan tarpeeton. Me evakoidumme yleensä sinne, jos kenttä tai pellot ovat käyttökelvottomat, kun tuo pysyy huonoillakin keleillä hyvänä :) Sanomme sitä vain koirankoulutuskentäksi. Ja tästä postauksesta löytyy kuva meidän kentästä :)

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)