tiistai 6. tammikuuta 2015

tervetuloa 2015! (mm. kouluvalmentautumista & uusi ulkoasu!)

Uusi ulkoasu on nyt alustavasti päivitetty sivuille, mitäs tykkäätte tällä hetkellä? :) Muutoksia varmaan vielä luvassa, taustakuvastakaan en ole 100% varma, väritkin ja asettelu vielä vähän mietinnän alla. Heitelkääpäs ihmeessä parannusehdotuksia, jos sellaisia juolahtaa mieleen! Ääniä tälle bannerille tuli yhteensä 65 kpl, joista 43 oli siniselle ja 22 beigelle eli tämä banneri voitti 66%'lla. Kiitoksia kaikille äänestäneille!

Tiistaina käytiin Fasun kanssa kävelemässä pitkät alkukäynnit maastossa ja tallille takaisin palatessa käytiin tsekkaamassa tallin viereisen sänkkärin kunto. Sänkkäri olikin oikein hyvässä kunnossa, joten siirryttiinkin sinne loppuajaksi. Alkuun otin ympyrällä kaikki askellajit läpi, jonka jälkeen ravailtiin muutama isompi lenkki ja otettiin reippaampaa laukkaa suoralla - kyllä oli poni innoissaan! Keskiviikkona aluksi juoksutin poitsun liinassa, jonka jälkeen päästin ponin irtona spurttailemaan. Otettiin liinatyöskentelyyn mukaan myös kavaletti, jota tultiin ravissa ja laukassa muutamisen kerran. Kunhan poni sai pahimmat höyryt päästeltyä menin vielä hetkeksi selkään ottamaan kaikki askellajit läpi. Tultiin vielä hetki laukassa kavalettia ympyrällä molempiin suuntiin, F oli kyllä kaikinpuolin tosi hyvän- että rennontuntuinen. Löysinkin kännykästä yhden irtojuoksutusvideon, jonka latasin youtubeen teille nähtäväksi.






Torstaina Annika tarjoutui liikuttamaan Fasun, kun itse olin aika pitkälti koko päivän töissä.. Olivat kouluilleet maneesissa ja poni oli alkuun ollut kuulemma aika virtaisa, mutta etenkin lopuksi oli ollut tosi kivantuntuinen! Perjantaina päätin hypätä ponilla pitkästä aikaa hiukan - ilman satulaa edelleenkin, kun estepenkkiä ei vieläkään ole. Vanha penkki lähti topattavaksi, toivon mukaan se menee nyt sitten kaupaksi ja saadaan pian uutta tilalle.. Meillä oli sovituksessa joskus syksyllä yksi estepenkki, joka oli ponille aivan täydellinen, mutta minulle hitusen pieni. Mietinkin tässä, jos sen pystyisi hommaamaan meille edes väliaikaissatulaksi, kunhan saadaan vanha myytyä - olisihan se nyt paljon parempi kun ei mitään.

Alkuun tultiin ihan vain kahta puomia ravissa, sekä laukassa ja jo alusta alkaen poni tuntui oikein hyvältä! Alkuverkkojen jälkeen rakentelin toiselle pitkälle sivulle puomi - kavaletti - 1 laukka - pysty -tehtävän, joista siis puomi ja kavaletti olivat innarivälillä. Saara juoksutti Samia toisessa päädyssä esteen takana, joten tultiin aluksi hetki pelkkää innaria toisesta suunnasta vähän vinolla linjalla niin, että kaarrettiin esteen sivusta innareille. F malttoi todella hyvin ja innostuin vaikeuttamaan tehtävää niin, että innareiden jälkeen tuli laukanvaihto ja ympyrä vasemmalle ja ympyrän jälkeen taas laukanvaihto ja jatkettiin innareille. Laukanvaihdotkin menivät ihan nappiin, eikä poni ottanut juurikaan ylimääräisiä kierroksia niistä. Päästiin lopulta pikkuhiljaa vähän hyppäämään ja alkuun este oli n. 60cm, josta se nousi korkeimmillaan n. 95cm'ksi. Saara saikin kuvattua meistä muutaman videon, joista alhaalla pieni video. Odotin paljon paljon kaaottisempaa menoa, kun ei olla kummoisemmin nyt hypätty, mutta F yllättikin ja oli kaikinpuolin todella hyväntuntuinen, sekä teki teräviä hyppyjä!



Lauantaina olikin vuorossa Paken kouluvalkka ja edellisen kerran oltiinkin oltu Fasun kanssa yhdessä valmentautumassa lokakuun puolessa välissä - korkea aika olikin jo siis päästä valvovan silmän alle! Annikahan tässä välissä on käynyt useammankin kerran poitsun kanssa valkoissa, kun itselleni on sattunut huonosti juuri töitä valkkojen aikaan.

Aloitetiin kevyessä ravissa ja tehtiin kummallekin pitkälle sivulle loivat kiemuraurat, joihin lisättiin vielä myöhemmin muutaman askeleen käyntisiirtymiset. Tämän jälkeen siirryttiin tekemään avotaivutusta toisella pitkällä uralla, joka sujuikin meiltä oikein kivasti! Alkuun en saanut avon jälkeistä suoristusta täysin läpi - poni saattoi kyllä rungostaan suoristua, mutta jäädä kaulasta vielä hiukan taipuneeksi. Asia korjautui ihan vain ratsastamalla suoristus huolellisemmin läpi, loppua kohden näyttikin jo paljon paremmalta. Etenkin vasempaan kierrokseen F teki tosi tasaisia ja hyviä avoja, joista saatiinkin paljon kehuja.






Laukkatehtävässä piti laukka nostaa ravista, jonka jälkeen piti tehdä päätyyn ympyrä ja tulla sitten pitkä sivu avotaivutuksessa ja loppuun tehdä vielä toinen pääty-ympyrä reippaammassa laukassa, sitten taas ravi jne. Fasun laukkaa pitää aina pyörittää alkuun jonkin verran, että se lähtee oikeasti rullaamaan ja heti ensimmäinen "avotaivutus" levisikin käsiin, kun poni tippuikin raville. Uutta yritystä vaan perään ja seuraavalla kerralla sujuikin jo paljon paremmin. Pake sanoikin, että pitää vaan kunnolla vaatia niitä takajalkoja sinne rungon alle, ettei poni pääse luistamaan töiden teosta. Paljon rankempaahan se on ottaa ne takajalat kunnolla alle ja koota laukkaa, kun vain puksutella menemään. Laukka alkoi paranemaan kyllä loppua kohden huomattavasti ja olikin paljon tasapainoisempaa. Oikeaan suuntaan saa olla erityisesti taivutuksen kanssa tarkkana, kun poni mielellään taipuisi liikaa ja jäisi muutenkin vinoksi. Loppuun vielä ravailtiin itsenäisesti kevyessä ravissa ja Fasu oli oikein tasaisen, kevyen, sekä rennontuntuinen. Jäi kyllä todella hyvä fiilis valkasta ja Pake kehuikin että poni oli nyt parhain tähän astisista valkoista. Laukkaan ollaan saatu paljon edistystä siitä, mitä se nyt viime syksynä oli.




Lopputunnin kuvat alkoivatkin jo vähän heilahdella, kun alkoi olemaan jo sen verran hämärämpää.



^ Jätin videoon äänet, parempi vai huonompi kuin musiikki?

Sunnuntaina Fasua kävi kokeilemassa eräs vuokraajaehdokas, hän tulee vielä nyt keskiviikkona uudestaan. Itsekin kävin loppupuolella selässä ottamassa kaikki askellajit läpi, poni oli ihan kiva, mitä nyt ehkä vähän jopa laiskahko. Maanantaina päätin pitää Fasulle pelkän juoksutuspäivän - alkuun käytiin tosin n. 15min käppäilemässä lähimaastoissa, jonka jälkeen siirryttiin maneesiin. Otin taas pienen kavaletin mukaan treeniin, jota tultiin hetki ravissa, sekä laukassa molempiin suuntiin. Hyvää treeniä laukallekin, pitäisikin nimittäin paljon tehdä erilaista puomi- ja kavalettijumppaa.


Huomenna suunnittelin heittäväni ponin kanssa maastolenkin ja ylihuomenna vuokraajakokelas tuleekin vielä uudestaan. Pake tuleekin jo ensi viikolla uudestaan valmentamaan, todennäköisesti ollaan ponin kanssa menossa, kun minullakin on muistaakseni vapaa silloin :) Kauhea hinku olisi jo treenaamaan kunnolla esteitä, toivottavasti päästään pian vanhasta eroon ja saadaan uutta tilalle.. Pitääkin varmaan kysellä, jos hommaisi sen yhden estepenkin meille väliaikaissatulaksi, niin pääsisi vähän treenailemaan paremmin!

Ainakin muutama kannatusääni tuli 2014 koostepostaukselle, sellainen tulossa siis viikon sisään!

tiistai 30. joulukuuta 2014

bannerikilpailun tulokset (+ pieni äänestys!)

Nyt päästään vihdoin ja viimein bannerikilpailun tulosten pariin! Jouluaatto ja -päivä meni Kouvolassa ja viikonloppu hurahtikin töitä tehdessä, enkä koneelle ole edes ehtinyt. Sunnuntainakin heräsin jo kuudelta aamulla töihin, välissä kävin pari tuntia kotona nukkumassa ja syömässä, jonka jälkeen menin toisiin töihin ja pääsin sieltä vasta yhden aikoihin yöllä pois. Uusivuosi ja uudenvuodenpäivä menee myös aika pitkälti töiden parissa, että tänä vuonna jää ainakin juhlimiset väliin. Onneksi minulla ei ole kuin nämä muutamat päivät tätä toista työtä ja onneksi Annika on pystynyt välillä auttelemaan Fasun hoidossa :)


Pidemmittä puheitta siirrytäänkin bannerikilpailun tuloksiin. Osallistujia tuli tähän kilpailuun vähemmän kuin aiemmin ja jouduinkin pidentämään osallistumisaikaa hiukan, kun osaanottajia oli sen verran niukasti. Kivoja bannereita olitte kuitenkin tehneet, hurjan paljon kiitoksia kaikille osallistuneille ja onnea sijoittuneille! :)

1. sija, Ida / Onnea etsimässä

Ida teki kaksi hienoa banneria ja ajattelinkin pistää pienen äänestyksen pystyyn, kun en osannut valita näiden kahden väliltä. Postauksen lopussa on äänestyslomake, sekä banneriehdokkaat!



Ida kuvailee blogistaan näin: "Kun hevosenomistajasta tuli ratsastuskouluoppilas. Niin voisi kai blogia yhdeltä kantilta kuvailla. Oman hevosen poismenon jälkeen matka kävi ratsastuskouluun, mikä on oikeastaan hyvä asia. On taas hyvä ratsastaa valvovan silmän alla.

17-vuotiaan tytön blogi ilman tiettyä aihetta. Ei mulla ole käsitystäkään, mitä tänne kirjoittelen, mutta blogin pitäminen on mukava tapa tuoda ajatuksiaan esille sekä jakaa kuvia. Blogi on vielä alussa, joten tästä voi tulla vielä vaikka mitä!"

Itse pidin paljon Idan blogista, vaikkei siellä kovin paljon sisältöä vielä ollutkaan blogin ollessa sen verran uusi. Ida kirjoittaa sujuvasti, sekä selkeästi ja blogin tekstejä onkin mukava lukea. Ulkoasu on aika yksinkertainen ja siisti, värimaailma oli mieleeni sopivan rauhallinen. Erityisesti pidin hyvälaatuisista, isoista ja hienoista kuvista, sillä mielestäni ne ovat yksi tärkeimpiä asioita hyvässä blogissa. Videoita jäin tietenkin niiden ystävänä kaipaamaan ja mielelläni olisin lukenut edesmenneestä hevosystävästä enemmänkin. Kaikinpuolin sain oikein positiivisen kuvan blogista, käykäähän ihmeessä tutustumassa!

2. sija, Matilda / Elämää heppatyttönä



3. sija, Erika / Maalissa taas voittajana


Voittajalle, sekä sijoittuneille on luvassa vielä blogiarvostelut. Otan teihin parin pvn sisällä yhteyttä!

Laittelen tähän lopuksi vielä muutaman muunkin kilpailuun osallistuneen bannerin:

Vallu / Cinna & Punaturkit


Janina / Teardrops


Anna / One step at a time

Tämäkin banneri pääsisi paljon paremmin oikeuksiinsa, jos pystyisin laittamaan sen tähän läpinäkyvänä.. Harmi!

Mea / Tamma Team


Kiitoksia vielä paljon kaikille osallistuneille! :)

Sitten päästäänkin itse "voittajabannereiden" pariin, eli pääsette tällä kertaa äänestämään kumpi näistä kahdesta päätyykään blogiin, kun itse en osannut millään päättää!

1. vaihtoehto, Beige


2. vaihtoehto, Sininen


Kumpi banneri on parempi?
 
pollcode.com free polls


Suuret kiitokset jo etukäteen kaikille äänestäneille! Pidetään äänestysaikana vaikkapa viikkoa, eli 6.1. laitetaan sitten ulkoasu vaihtoon ja uutta tilalle.

Miten on haluatteko myös kuluneesta vuodesta koostepostauksen?

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää joulua! :)


Hyvää joulua kaikille myös täältäkin! ☺





Käytiin tänään porukalla joulumaastossa, tässä muutama kuva pellolta :)


tiistai 23. joulukuuta 2014

Tallirutiinini ja vähän muutakin! (maastakäsittelyä yms)


Ajattelin nyt ensimmäistä kertaa ottaa osaa Blogitallin viikon blogihaasteeseen, joka on tosiaan tällä hetkellä tuo tallirutiini. Tein tosiaan perjantaista tuon haasteen, kun aikaa oli hyvin kuvailla ennen töihin lähtöä, mutta sitä ennen palataan vielä nopeasti alkuviikon tunnelmiin.

Iina ei kerinnyt tiistaina ratsastamaan Fasua, joten päätin juoksuttaa ponin liinassa, kun itse olin vielä hieman kipeänä. Otettiin treeneihin mukaan taas kavaletti, jota tultiin välillä ympyrällä laukassa ja ravissa. Keskiviikkona kiipesin itse "pitkästä aikaa" (=lue neljän välipäivän jälkeen) ponin kyytiin ja suunnattiin maastoon käppäilemään alkukäynnit. Siitä suunnistettiinkin sitten maneesiin kouluilemaan ja poni tuntui kyllä jo alusta alkaen varsin hyvälle! Jumppailtiin monipuolisesti väistöillä, avoilla, sekä taivutuksilla ja laukassa tehtiin myös muutamia vastalaukkakiemuroita. Fasu oli miellyttävän kevyt ratsastaa ja liikkui hyvin omalla moottorillaan eteenpäin. Saatiin se takapääkin sieltä kunnolla töihin ja etenkin kun laukassa sai sisätakasen ratsastettua kunnolla alle niin kyllä laukka parani huomattavasti! Torstaina tehtiin vähän laukka- ja ravipuomijumppaa ja loppuun tultiin myös muutama isompi hyppy yksittäisenä.


Tämä kuva tosiaan tiistailta, Sports Tracker -yhteenveto keskiviikolta ja "korvakuva" torstailta!


Sitten päästäänkin siihen perjantaihin, josta kerron vähän tarkemmin:

Lähden ajelemaan vähän ennen puoli kahta ja matka tallille kestää n. 15min.


Yleensä heti tallille tultuani putsaan Fasun karsinan (+ tuon lisää kuiviketta jos tarvii) ja usein heitän myös iltaheinät valmiiksi. Lisäksi pesen ruoka- ja juomakupit sienellä ja vedellä, sekä laitan aamu- ja iltaruoat valmiiksi ämpäreihin poitsun kaapin päälle. Joskus saatan putsata karsinan ja tehdä ym. hommat vasta ratsastuksen jälkeen - esimerkiksi jos on kiire ratsastamaan valosan aikaan.



Poikkeuksellisesti tein Nakinkin iltahommelit (karsinan putsaus ja iltaruoat valmiiksi) kun Annika pyysi. Aikaa kului yhteensä kahden karsinan putsaukseen reilu puolisen tuntia. Ai miten niin hidas(ko).. :D Laittelin molemmille poneille myös iltaheinät ja ruoat ämpäreihin valmiiksi. Kello näytti tässä vaiheessa n. 14.30 ja lähdin hakemaan Fasua tarhasta.


Vähän sitä suvaittiin tulla kuitenkin vastaan!

Talliin päästyämme suuntaamme heti ensimmäiseksi pesuboxiin jalkojen pesulle ja juomaan. Hevosilla ei ole enää ulkona vettä jäätymisen takia, vaan ne juotetaan aina aamulla ja Fasulla onkin yleensä aika kova jano päästessään sisälle. Yleensä jään varustamaan ponin pesuboxiin jalkojen pesun ja juomisen jälkeen, ellei joku muu ole tulossa pesariin (jota aika harvoin kyllä tapahtuu).

Pidän yleensä poitsun vapaana harjauksen yms. ajan, mutta jos tallilla on enemmän häslinkiä saatan pitää ponia kiinni ja jos pidemmäksi aikaa lähden johonkin "hortoilemaan" niin laitan Fn kiinni. Fasu tönöttää kyllä aina kuin tatti paikallaan mihin vaan sen parkkeeraan tallissa.. :D Yksikin päivä jouduin jättämään ponin toiselle käytävälle suitset päässä odottamaan siksi aikaa kun kävin sammuttelemassa tallista valot ja suunnistin sitten taskulampun kanssa takaisin Fasun luokse ja siinä se kiltisti tönötti paikallaan, ehkä vaan hieman hölmistyneenä kun valot yhtäkkiä katosivat. Seis-komento ainakin tullut tutuksi!





Vähän kolmen jälkeen siirryttiin maneesiin, jossa päästin poitsun aluksi vapaaksi juoksentelemaan. Virittelin taas oviaukolle kunnon "muurin", ettei poninvintiö vaan yritä karkuteille. Tänään oli ohjelmistossa tosin muutakin kuin pelkkää irtojuoksutusta, nimittäin myös maastakäsintyöskentelyä ja kaulanaruilua. Alkuun F sai rallitella vapaana suurempia virtojaan pois, jonka jälkeen alettiin töihin. Tehtiin maastakäsin ihan perus kunnioitus- ja seuraamisharjoituksia, jotka sujuivat tosi kivasti. Tämän jälkeen hyppäsin selkään ja kaulanaruiltiin vajaan vartin verran. Laukkaa ei otettu hirveästi, pääosin ravaltiin ja käveltiin, mitä nyt muutamat laukkaympyrät ja vaihdot tehtiin. Videosta näkeekin sitten enemmän mitä puuhailtiin ja erityisen ylpeä olinkin siitä miten Fasu suoriutui väistöistä. Eihän ne nyt täydelliset ole, mutta yritys hyvä! Loppuravailut poitsu sai ravailla itsekseen vapaana ja noin 15.45 oltiin takaisin tallissa.





Mentiin takaisin pesuboxiin, jossa huuhtasin kertalleen vielä jalat ja tarjosin ponille lämmintä vettä. Venyttelen aina liikutuksen jälkeen Fasun herkuilla molemmille sivuille ja alas ja siitä onkin muodostunut selkeä rutiinimme vuosien varrelta. Ponille vielä yöppäri niskaan ja sitten F pääsikin karsinaan mussuttamaan iltaheiniään. En viitsinyt viedä ponia enää ulos, kun se olisi kohta puolin haettu takaisin sisälle ja ulkoloimikin oli märkä. Yleensä liikutuksen jälkeen Fasu jää aina sisälle, ellen tule tavallista aikaisemmin tallille. Tallilta lähdinkin suoraan ajelemaan töihin ja perillä olin n. 16.20.

Tälläinen tallipäivä tällä kertaa, mitä piditte vähän kattavemmasta kerronnasta?


Lopuksi vielä loppuviikon kuulumiset. Pyysin Annikaa liikuttelemaan Fasun lauantaina ja sunnuntaina, kun itse lähdin kaverin kanssa risteilemään hänen voitettua ilmaisen risteilyn. Oltiin tosiaan katsomassa Popedaa ja Paulaa "Supertähdet Itämerellä" -risteilyllä ja nähtiinkin molemmat keikat eturivistä! Ainut huono puoli risteilyssä oli, että laiva lähti Turusta ja sunnuntaina kun bussi starttasi puoli seitsemän jälkeen Turun satamasta niin olin vasta puoli kahden aikoihin kotona Lappeenrannassa. Kaikinpuolin oli kyllä mukava ja vähän erilainen risteily kuin normaalisti, eikä oltu edes nuorimmasta päästä.





Fasu tosiaan klipattiin lauantaina, siitä pari kuvaa alemmas ja poitsu oli käyttäytynyt kuulemma oikein hienosti! Samalla tyylillä mentiin kuin viime vuonnakin, F1'nkin komeilee pepussa taas. Annika kävi lauantaina alkuun maastoilemassa, jonka jälkeen oli hetken mennyt maneesissa ja sunnuntaina juoksutti "juoksutusköyden" kanssa, jonka jälkeen meni vielä hetken ilman satulaa. F oli köyden kanssa juossut rennosti ja esittänyt välillä tosi mageeta raviakin. Annika lähettikin pari videota niin saan teille näytille.

Paremmat klippauskuvat ensi postaukseen!

Laukkavideo oli ihan ylösalaisin, en saanut käännettyä sitä paremmin nopealla pähkäilyllä ja siksi siitä tuli noin ihmeellinen.. Mutta parempi kai tuokin varmaan kuin ei mitään.



Huh, vieläkin riittäisi tarinoitavaa (esimerkiksi tästä päivästä), mutta jätetään ne ehkä suosiolla ensi postaukseen, ettei tämä nyt ihan tolkuttomaksi venähdä.

Olisi todella mukavaa kuulla mielipiteitä ja parannusehdotuksia postauksesta, harmillisen vähän on taas kommentteja viime aikoina tullut.. :( Laitelkaahan ihmeessä kommenttia tulemaan, teidän aktiivisuutenne motivoi myös minua huimasti ja välillä harmittaa, kun ei tunnu minkäänlaista vastakaikua saavan. Pieni vaiva teille, mutta sitäkin isompi asia minulle :') Kiitoksia paljon jo etukäteen!