maanantai 5. syyskuuta 2016

toiset päivät ovat parempia kuin toiset, kyllä sen ymmärrät



"Mene edeltä kyllä se jää kantaa ole rauhassa, tiedät mä sua seuraan kyllä se jää kantaa, sulje jo silmäsi Tunne kuinka tuuli sun kasvoillesi maalaa värin uuden ei ole hätää, ääni jonka kuulet on aamun kuiskaus, hiljaa se sut herättää" - Aamun Kuiskaus, Stella




Maanantaina päästiin pitkästä aikaa kunnolla pellolle ratsastamaan kun pari päivää aiemmin pelto oli niitetty. Alkuun Fasu hiukan kummasteli, että mihinkäs hänen laidun on nyt yhdessä yössä kadonnut, mutta onneksi pellolla baanailu on melkein yhtä hauskaa kun laiduntaminen.. ;D Yllättävän hyvin meidän jarrutkin toimivat jo alusta alkaen, oltiin Hennin kanssa nimittäin aika varmoja, että saadaan vielä kylmää kyytiä poninviikareelta. Etenkin loppua kohden poni hidasti jo pelkällä äänellä ja kuunteli myös istuntaa tosi hyvin. Mainio F!







Henni pääsi lopuksi selkään ja otti vielä muutaman reippaamman laukkapätkän, jonka jälkeen ravaili eteen-alas venytellen peltoa ympäri ja loppuun poni sai vielä kävellä pitkät loppukäynnit. Kyllä oltiin niin tyytyväistä ponipoikaa treenin jälkeen, ja ainakin suurimmat höyrytkin saatiin päästeltyä!






Tiistaina käytiin kevyt ilman satulaa maastolenkki läheisellä hiekkatiellä hölkkäilemässä kaikki askellajit läpi kun kenttä oli minun makuuni vähän turhan upottava. Fasu oli oikein mukava ratsastaa, vähän kuumuessaan alkoi häseltämään, mutta rauhoittui ihan hyvin loppua kohden. Keskiviikkona vuokraaja oli kouluillut Fasun kanssa kentällä ja itse kävin Tarhakalliossa vierailulla moikkaamassa Ellan hevosia ja pääsin samalla kahden Tarhakallion hevosen kyytiin. 2012 oltiin tosiaan Ellan kanssa Tarhakalliossa pari viikkoa leiri-isosina niin, että meillä oli hevoset mukana. Osa vanhoista lukijoista varmasti muistaakin vielä Fasun entisestä tallista Vikin ja Helkan, joista kirjottelin tänne paljon blogin alkutaipaleella.



Perjantaina hyppäiltiinkin Hennin kanssa Fasulla, mutta siitä lisää sitten seuraavaan postaukseen kuvien ja videoiden kera, ettei venytetä tätä postausta enempää.. ;D



^ Videolta kuvakaappausta kun lähdettiin taas vähän turhan kaukaa hyppyyn. Fasu mielummin lähtee hyppyyn vähän liian kaukaa kuin tulisi liian lähelle, tässä tosin meillä oli rytmin (ja ehkä hiukan kontrollinkin) kanssa vähän ongelmia.

2 kommenttia:

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)