tiistai 23. helmikuuta 2016

katsaus kuvien muodossa meidän alkuviikkoon

Lunta tulikin sitten ihan reippaasti (ainakin tänne Etelä-Suomeen) viikonlopun aikana ja kenttä on ollut taas erinomainen. Lauantaina yritettiin kouluilla kentällä, mutta meille tuli niin järkyttävät tilsat vähän väliä, että suunnattiin suosiolla maastoon. Fasulla on tällä hetkellä pohjalliset etusissa ja takasissa pelkät kengät kun unohdin tosiaan viime kengityksessä pyytää tilsakumit.. No mitäpä tästä taas opimme ja onneksi maanantaina on kengitys, että siihen asti pitää enää kestää! Ja en muuten ollut edes ainoa, joka unohti pyytää kengittäjältä tilsakumit.. :D

Sunnuntaina käytiin Erikan kanssa tallilla ja käytiin käppäilemässä maastakäsin reilu puolen tunnin lenkki lähimaastossa. Poni oli vaihteeksi taas aika pörhäkällä tuulella, hyvä että malttoi välillä ollenkaan kävellä. Eilen, maanantaina päästiin vihdoin taas ihan kunnolla liikkeelle kun kenttä oli aurattu ja etenkin uran kohta oli tamppaantunut hyväksi, ettei tilsojakaan tullut ollenkaan. Fasulla on kyllä työskentelymotivaatio ihan kohdallaan - toinen lähtee aina ihan innoissaan lenkille ja tekee hyvällä asenteella töitä. Eihän myö oltu viime vuodesta kuin n. 5kk pelkällä kävelylinjalla, että ihmekin jos ei motivaatiota nytten löytyisi. Mutta kuinka ihanaa onkaan harrastaa tuollaisen nelijalkaisen ystävän kanssa :)








Henni taas käväisi lopuksi selässä vähän hölkkäilemässä ja loppuverkkailemassa


Tänään jatkettiin kouluilujen parissa ja pitkästä aikaa otettiin mukaan myös muutama ravipuomikin. Alusta alkaen Fasu oli kivantuntuinen, mukavan energinen ja herkkä avuille. Tehtiin käynnissä ja ravissa muutamia avo- ja sulkutaivutuksia, sekä väistöjä - ihan perusjumppailua, joilla sain selkää paremmin käyttöön ja ponia paremmin avuille.

Fasu oli ihan intopinkeänä nähdessään puomit, muistaakseni ei olla nimittäin puomeja selästäkäsin mentykään tapaturman jälkeen eli lähes 10kk. Mukavaa mielenvirkistystä molemmille ja varmasti teki hyvää jumppaa ponin selällekin - maapuomeja voitaisiinkin ottaa nyt ihan viikottain käyttöön. Henni pääsi taas lopuksi käymään Fasun kyydissä ja tekivät hetken ravityöskentelyä, jonka jälkeen venyttelivät eteen-alas loppuravit ja käytiin vielä hetki kävelemässä sen jälkeen maastossa. Kokonaisuudessaan taas oikein onnistunut tallipäivä!












Sunnuntaina ponia tulee kokeilemaan yksi vuokraajaehdokas, pidetääs peukut pystyssä, että saataisiin Fasulle uusi hyvä vuokraaja! Tai jos itse etsitte/tiedätte jonkun kuka etsii Kouvolan keskustan seudulta liikutusponia niin heitelkäähän sähköpostia miulle päin :) Etsinnässä miel. täysikäinen, luotettava, maalaisjärjen omaava vuokraaja n. 2x/vk.

Ja muistakaahan seurailla myös snäppiä: jennnulii, jos kiinnostaa - sitä päivittelen päivittäin!

4 kommenttia:

  1. Käyttekö enää ollenkaan silleen aktiivisesti maastossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin kaukana ei olla päästy vielä käymään, mutta lähimaastoja toki koluttu :) Sen verran tilsoja kerääntynyt lähiaikoina, että maastoilu ollut vähän hankalaa ja ei olla vielä keritty kaverin kanssa tutustumassa tarkemmin maastoihin niin en osaa vielä reittejäkään.. Mutta eiköhän keväämmällä maastoilla tämänkin edestä!

      Poista
  2. Sulla on ihana blogi ja ihania youtube videoita! Saanko kysyä, että millä ohjelmalla teet videot? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit ja paljon kiitoksia! :) Vegasilla teen.

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)