Fasu auttoi päiväkirjan täyttämisessä |
Maanantaina mentiin Erikan ja Ellan kanssa Fasuilemaan, pitkästä aikaa vanha porukka koossa! Erika ja Ella jäivät laittamaan ponia kuntoon sillä välin kun kävin putsailemassa Fasun tarhan. Päädyttiin kouluilemaan ilman satulaa kentällä - pohjakin oli nyt hyvässä kunnossa kun viikonlopun aikana oli tullut mukavasti lisää lunta.
Poni tuntui jo alusta alkaen yllättävän hyvälle, vaikka ajattelin kevyemmän viikon vaikuttaneen ratsastettavuuteen radikaalimmin. Tehtiin muutamia avoja ja väistöjä käynnissä, sekä ravissa ja 3 viikon laukkatauon jälkeen otettiin muutamat laukannostotkin. F liikkui hyvin omalla moottorillaan ja oli miellyttävän kevyt avuille. Ja voi sitä riemun (ja örinän) määrää kun Fasu sai hetken laukkailla isolla ympyrällä kenttää ympäri, toinen oli niin onneissaan. Lopuksi Erika pääsi vielä hetkeksi ponin kyytiin ottamaan hiukan käyntiä ja ravia.
Tiistaina eli eilen käytiin vierailemassa Erikan kanssa neljällä eri tallilla. Tallikierros alkoi Fasun entiseltä Kouvolan tallilta, jossa käytiin moikkaamassa Helka-ponia. Siitä jatkettiin Fasun luokse ja poni pääsi vuorostaan hölkkäilemään liinassa. Loppukäynnit käytiin käppäilemässä lähimaastossa ja eiliseltä tulikin tosi kivoja kuvia kun aurinko paistoi.
Fasuilun jälkeen suunnattiin Ummeljoelle moikkaamaan Erikan vanhaa hoitoponia Hemmoa, josta matka jatkui vielä viimeiselle tallille Ellan hevosia liikuttamaan. Ei ollenkaan hullumpi hevostäytteinen tiistai!
Näin meillä.. :D Toinen tosin meinasi enemmänkin nukahtaa pystyyn kun lähteä lipettiin! |
Tänään poni sai pitkästä aikaa koulupenkin selkään, turhan paljon on taas (vaihteeksi) tullut mentyä ilman satulaa. Aloitettiin alkukäyntien jälkeen taivuttelemalla volteilla ja tehtiin muutamia loivia kiemurauria, väistöjä ja avoja, jonka jälkeen hölkkäiltiin hetken aikaa eteen-alas venytellen. Poni tuntui taas alusta alkaen todella miellyttävälle ratsastaa, oli sopivan energinen ja herkkä - Fasulla on ainakin ollut nyt motivaatio 10+. Erika pääsi taas lopuksi käymään selässä ravailemassa ja loppuverkkailemassa, kaksikolla sujuikin oikein kivasti!
Nyt oli ainakin kuvia runsaasti, toivottavasti piditte postauksesta! :)
Tällaiset aurinkoiset lumipäivät ovat kyllä parhaita kuvauspäiviä ja tulee parempi mielikin. Alemmat ratsastuskuvat ovat varsinkin tosi nättejä.
VastaaPoistaNäinpä, vaikuttaa kyllä huomattavasti mielialaan kun aurinko paistaa :) Mukava kuulla, että pidit ja paljon kiitoksia!
Poista