torstai 28. tammikuuta 2016

kännykkäkuvia ja hiukan kuulumisia!

Never give up on a dream just because of the time it will take to accomplish it. The time will pass anyway.

Huh, kiirettä on pitänyt enkä ole kerennyt koneella kuin välillä nopeasti käväisemään. Kirjoitusmotivaatiokaan ei ole tosin mistään parhaimmaista päästä - niin monta muutosta tulossa vielä tällä viikolla että vähemmästäkin on pyörällä päästään. Ajattelin kuitenkin tulla päivittelemään blogiin vähän meidän kuulumisia ja julkaisemaan muutamia kännykkäkuvia viime kuukausilta niin saanpahan hetkeksi jotain muutakin ajateltavaa.



1. Pidettiin kavereiden kanssa Minion -teemailta; käytiin kaupasta shoppailemassa teemaan sopivaa tavaraa, herkuteltiin ja katsottiin Kätyrit & Itse Ilkimys 1&2 -elokuvat. 2&3. Koska lautapelit on edelleen in! Etenkin Cluedo on tällä hetkellä miun uusi suosikkipelini. 4. Vähän erilaista bingoa välillä, ei aina pelkkiä numeroita.


5&6. Käytiin Flowparkissa kiipeilemässä, joka ei ole ollutkaan "tehtävälistalla" kuin pari vuotta - mutta vihdoin ja viimein! Ei kyllä mikään paras paikka korkeanpaikankammoiselle, mutta hengissä kuitenkin selvittiin ja hauskaa oli.




7-10.
Tomorrowlandista muutama fiilistelykuva tähän väliin, ihan huikea reissu! ♥




11-12. HIHS & TIHS 2015 koettu! Tallinnaan tehtiin meidän talliporukan kanssa viikonloppureissu ja HIHS'iin voitin liput niin pitihän sekin lähteä ehdottomasti katsastamaan. Ostoksia ei oikein löytynyt, mutta lompakko ainakin kiitti!





13-17. Vähän ruokakuvia, joita löytyy kyllä kännykästä vähän turhankin paljon.. :D Mutta eihän siinä, ruoka on hyvää ja syöminen kivaa vai miten se meni. Tuo suklaakakku oli muuten ihan tajuttoman hyvää - nyt tiedän ainakin mihin on pakko suunnistaa seuraavilla Tallinnan reissuilla. Suklaakuva on muistaakseni otettu Belgiasta ja jätskikuva Amsterdamista. Ja oli parasta jäätelöä ikinä (etenkin tuo Kinder Bueno!)





18-20. Käytiin meidän Budapest reissulla pyörähtämässä myös yhtenä päivänä Wienissä ja suuntasimme tietenkin kuuluisille joulumarkkinoille, mistä löytyikin kivoja joululahjoja! Wienistä tulikin mieleen, että Wienin ratsastuskoulussa olisi kyllä kiva joskus vierailla. 21. Melkein unohdin juoda viiniä, eikä tämäkään niin nappiin mennyt kun lopputuloksena join lämmintä viiniä pahvimukista.. :D 22. Käytiin Budapestissä paikallisessa eläintarhassa, josta löytyi niin kirahveja, pingviinejä kuin norsuja. Oispa muuten kivaa olla eläintarhassa töissä!



23-25. Ihan uutena juttuna olen päässyt tutustumaan muutamaan "ruin pub" -teemaiseen baariin. Ensimmäiset kaksi kuvaa Budapestistä ja viimeinen kuva Tampereelta Roska -nimisestä baarista.



26&27. Keilausta ja biljardia on tullut myös pelailtua lähiaikoina, etenkin jälkimmäistä tulee usein pelattua kavereiden kanssa pubeissa. 28&29. Ja juomapuolen täytyy myöskin olla kunnossa!




30-35. Tietenkin blogin päätähdestä pitää myös laittaa muutama otos! Älkää muuten ihmetelkö - käytän nykyään snäpin kameraa paljon enemmän kuin kännykän omaa.



36-39. Muutama kaverikuva tähän väliin!



40. Pitkästä aikaa valettiin uutena vuotena tinaa ja ainakin miun mielestä siinä on selkä laiva ja neliapila! 41. Mummin kutomat "Fasu-sukat", söpöimmät ikinä! 42&43. Kyllästyin Fasun liuhulettiin ja päätin ryhtyä parturiksi - no tuli siitä edes vähän siistimpi. Ja onneksi Emmi auttoi taas hädässä ja myöhemmin siisti vähän lisää Fn tukkaa.


43&44. Loppuun vielä muutamat selfiet niin eiköhän tämän voi kunnialla lopettaa tähän! Kuvia riittäisi kyllä vieläkin pilvin pimein, tämä oli vasta ihan pintaraapaisu kuvagalleriaan, mutta saahan näitä lisää tehtyä.

Ja jos kiinnostaa snäppiä seurailla niin jennnulii (ps. löytyy myös periscope nimellä jenniida!)

Kuulumisista sen verran, että Fasulle kuuluu oikein hyvää ja viime viikolla oltiin ensimmäistä kertaa 9kk tauon jälkeen Iinan kouluvalmennuksessa, tosin vähän helpotetummassa sellaisessa. Lauantaina teemana oli avot ja temponlisäykset, tiistain valmennuksessa keskityttiin loiviin kiemurauriin ja väistöihin. Yleisesti tunnit menivät tosi hyvin, Fasu onkin niin mielissään päästessään pikkuhiljaa kunnolla töihin ja motivaatio on ainakin meillä kummallakin kohdallaan! Poni on sairaslomailuun nähden yllättävän rento ja tasainen ratsastaa, ajattelin jo paljon pahempaa takapakkia, joten ihan positiivinen yllätys. Iinakin oli harmitellut kun oltiin Fasun kanssa tehty paljon töitä ja edistytty ja sitten yllättäen jouduttiinkin pitkälle saikulle. Mutta perus tekemisen meininki on säilynyt ja ainakin käynti on parantunut huimasta kun ollaan niin monta kuukautta vain kävelty. Mutta eiköhän tämä tästä, pikkuhiljaa hyvä tulee!

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja hyvä että ootte päässyt jo takas reenin makuun! :) Mun on pitänyt monta kertaa käydä tuolla Roskassa, oliko se kiva paikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit ja pikkuhiljaa joo! Käytiin aika myöhään siellä ke-iltana niin ei ollut paljoa porukkaa ja alakertakin oli kiinni, mutta pikavilauksella vaikutti ihan siistiltä mestalta! :)

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)