torstai 30. lokakuuta 2014

hold on to what we are, hold on to your heart

Huh, mistähän sitä aloittaisi - viikko vierähtänyt kamalaa kyytiä, mutta hengissä ollaan! Fasun jalkakin on jo ihan normaali ja ollaan palattu takaisin arkeen. Viime viikolla oli inhottavia pakkaspäiviä ja maa ihan jäässä ja paikoitellen jäinenkin. Mutta onneksi käytössämme on maneesi, niin pystyin liikuttelemaan ponin ihan normaalisti. Pimeäkin tulee nykyään ihan liian aikaisin - kelloja oltaisiin minun puolesta voitu siirtää pari tuntia toiseen suuntaan.. Maastoon en oikein uskalla lähteä ponin kanssa kahdestaan pilkkopimeellä, ties mikä siellä maaseudulla vastaan tulee (ei suinkaan vilkas mielikuvitus tai mitään..) Josko kaverin kanssa päästäisiin lähiaikoina maastoilemaan tai vaihtoehtoisesti tallille pitäisi päästä tarpeeksi ajoissa, joka on hankalaa kun auto ei ole aina käytössä ja aloitin juuri kolmivuorotyöt.



Viime perjantaina kävi yksi vuokraajaehdokas kokeilemassa Fasua ja loppua kohden kaksikolla meni ihan hyvin! Fasua taas vähän jänskätti uusi ihminen, meneehän sillä tosin aikaakin ennen kuin poni uskaltaa kunnolla luottaa ja olla rento uuden ihmisen seurassa. Ensi viikolla tulee vielä kaksi kokeilemaan, toivottavasti saisin pian ponille hyvän vuokraajan, muutoin homma menee ainakin pidemmän päälle hyvin hankalaksi.. Onneksi tallilta löytyy kuitenkin ihanaa porukkaa, jotka tarjoutuivat auttamaan jos joskus sellainen tilanne tulee. Kesällä kun laitoin ilmoituksen oli kiinnostuneita ja kyselijöitä jonoksi asti, mutta kovin hiljaista on nyt tällä hetkellä ollut. Ehkä ajankohta on vaan huono, kun talvikin on tulossa.





Annika liikutteli Fasun lauantain ja sunnuntain, joten suunnattiin perjantaina tallin jälkeen Kouvolaan yöksi ja lauantaina olikin vuorossa HIHS! Alunperin minun ei ollut tarkoitus mennä, mutta sainkin todella edullisesti lauantai-illalle liput enkä tohtinut kieltäytyä tarjouksesta. Suunnattiin jo aamupäivällä kohti Helsinkiä, että kerettiin keskustassa kiertelemään kauppoja ennen kuin seiskan jälkeen siirryttiin jäähallille. Kyseessä oli tosiaan se 30-v. juhlanäytös, joka ainakin ht.netissä sai aika huonon vastaanoton.. :D Itsekään en nyt kovin paljoa perustanut mistään Sillanpään laulusta, muotinäytöksestä, Karmasta, sun muusta, mutta itse esteluokat olivat mielenkiintoisia ja etenkin 6-Bar, jonka olen hirveän pitkään halunnut livenä nähdä! Expon kiertelin pikaisesti pari kertaa, mutten sieltä mitään merkittävää löytänyt. Päädyin ostamaan Fasulle vain irtokarkkeja ja ainakin tähän asti kaikki mitä olen tarjonnut on hyvin kelvannut, vaikka siellä oli jos jonkin makuista herkkua (mm. papaya, kiivi, ananas) Kotiinpaluu menikin aika myöhäiseksi, pysähdyttiin vielä ABC'lle syömään ja oltiin vasta puoli 4 Kouvolassa.





Huono kuva, mutta kolme ratsukkoa pääsi vielä 190cm puhtaasti!

Maanantaina päätin pitkästä aikaa ottaa muutaman hypyn Fasun kanssa ja voi sitä riemun määrää! Edellisellä hyppykerralla olin irtohypyttänyt poitsun ja siitäkin oli jo vierähtänyt kolme viikkoa niin ei mikään ihmekään ettei poni malttanut pysyä nahkoissaan esteen nähdessään. Hypättiin ihan vain yksittäistä toisella pitkällä sivulla ja korkeimmillaan se oli n. 90cm. Harmi kun ei ollut ketään kuvaajaa, olisi saanut ainakin ikuistettua hienoja vieterihyppyjä ja hirveän iloisen ja innokkaan ponin! Olin suunnitellut hyppääväni ihan kunnolla perjantaina, kun kenttäkin olisi luultavasti silloin kunnossa, mutta auto meneekin päivällä huoltoon niin ei onnistukkaan.. Pitää vissiinkin hyppäillä pe iltana maneesissa jotain, toivottavasti saisin myös kuvaajan paikalle niin saataisiin siitä uutta matskua blogiin! Tiistaina menin suoraan töistä tallille tekemään vielä iltatallin ja hetken mietittyäni päädyin pyöräyttämään Fasun liinassa.



Maneesi on tosiaan edelleen remonttivaiheessa (pressuja pitää uusia) - toivottavasti valmistuu ennen kunnon pakkasia ja lumia. Etenkin tuulisella ilmalla osa pressuista pitää kauheeta pauketta, mutta onneksi F on pikkuhiljaa tottunut siihen eikä juurikaan enää välitä niistä mitään.

Annika oli nyt keskiviikkona vielä poitsun kanssa Iinan yksityiskoulutunnilla ja parivaljakolla meni kuskin mukaan tosi hyvin! Olivat tehneet ihan perustyöskentelyä pääty-ympyrällä, avoja ja taivutteluja ja poni oli etenkin loppua kohden liikkunut tosi kivasti. Annika käy vielä torstaina ja lauantaina, viikonloppuna hänen oma hevosensa muuttakin tuolle samalle tallille, joten Annikakin onneksi pystyy tarvittaessa auttamaan :)


Marraskuun lopussa olisi lähistöllä estekilpailutkin, jonne olisi nyt tarkoitus suunnata pitkästä aikaa pomppimaan, jos vaan saadaan asiat järjestymään. Passiasian suhteen odottelen ell'ltä papereita, jotka minun pitää lähettää Viroon ja Virosta takaisin palatessaan vielä Hippokseen. Saas nähä kerkeekö, mutta toivotaan! Uuden Fasu-videon tekeminen on töpännyt nyt siihen audion löytämiseen - sopiva biisi minulla on jo, mutta olisi kiva saada siihen alkuun joku audiokin.. Muutama erittäin varteenotettava vaihtoehto on tullut vastaan, mutten ole onnistunut löytämään niitä alkuperäisinä tubesta - hmph. Inspiraatiota olisi kuitenkin video tehdä ja mielelläni sen pian teille esittelisinkin!

No laitetaan sitä odotellessa tähän loppuun yksi vanha (viimevuotinen) video:



Ja muutaman lukijan päästä päästäänkin laittamaan arvontaa pystyyn! :)

8 kommenttia:

  1. Teidän touhuilu on niin mahtavaa, Fasu on onnekas kun pääsi sinun hevoseksesi! Jos minulla olisi hevonen, touhuilisin juuri noin kuin sinäkin. Maastakäsittelyä, maastoilua, baanailua, kaulanaruilua jne. Nämä mainitut asiat myös kiinnostavat postauksissa (vinkvink). Tuo video on ihana♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihanasta kommentistasi ja mukava kuulla, että pidit! :') Minusta on tärkeää, että hevonen saa monipuolista liikuntaa, jotta homma pysyy sinne mielekkäänä. En itsekään tahtoisi kiertää joka päivä samaa kehää ympäri, pysyy ainakin motivaatio kohdallaan kun tekee vaihtelevasti kaikkea! Pitääkin katsoa jos joskus saisi aiheesta ihan postauksen tehtyä!

      Poista
  2. Minkä kokoinen tuo maneesi on ?:D näyttää kamalan pienelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 18x50m :) Minustakin näytti aluksi, etenkin nuo kaaret antaa sellaisen vaikutelman, mutta ihan hyvin tilaa on!

      Poista
  3. Mistä oot muuten ostannu ton fasun jossain estekuvis olevan ruskeen rintaremmimartsarin :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen ratsutarvikkeesta olen ostanut :) Enää ei tainnut näkyä olevan myynnissä..? :/

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)