tiistai 21. lokakuuta 2014

ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan..

Hevoseton on huoleton, vai miten se menikään. Ei mennyt tosiaan viikonloppu ihan suunnitelmien mukaan, kun Annika soitti perjantaina, että Fasun toinen takanen oli selvästi turvoksissa ja hiukan arka. Annika oli kylmännyt jalkaa ja käynyt myös pienellä kävelylenkillä, että nesteet olisivat vähän lähteneet liikkeelle. Myöhemmin illemmalla Sirpa oli vielä kylmäillyt poitsun jalan ja laittanut siihen arnikaa. Sanna katsoi jalan lauantai aamuna läpi ja löysi ihan ruununraajasta karvojen seasta jonkinlaisen nirhauman/polkeman, jota Fasu aristi. Lisäksi samaisessa jalassa oli myös hiukan riviä, mutta aika todennäköisesti tuo nirhauma (ja sinne mennyt pöpö) oli vetänyt jalan turvoksiin. Fasu jos osaisi puhua niin se voisi kyllä mielellään kertoa, että mistä on mokoman vekin jalkaansa saanut. Putsejakaan takasissa ei olla pidetty niin hiertymä se tuskin on. Todennäköisesti jonkinlainen polkema siis.

Onneksi ei tosin mitään sen vakavampaa ja jos jalka lähtee tuosta normaalisti parantumaan niin ei tarvitse eläinlääkäriäkään kutsua. Joskus sitä vaan sattuu ja tapahtuu, koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi eteen tulee. Mutta nyt keskitytään siihen, että hoidetaan jalka kuntoon :)


F pääsi tänään testaamaan solariumia. Pienen alkujännityksen jälkeen se olikin oikein mukava paikka!

Lauantaina käytiin lähimaastoissa käppäilemässä maastakäsin reilu puolisen tuntia, että saataisiin nesteitä liikkeelle. Sunnuntaina tehtiin maastakäsin vajaa tunnin lenkki ja hölkkäiltiinkin muutamaan otteeseen. Energiaa poniin on kyllä kertynyt ihan kiitettävästi, Fasullakun ei muutenkaan pidetä kovin montaa kevyttä päivää (etenkään kävelypäiviä peräkkäin), mutta tiputin väkirehu määrääkin hetkeksi ettei ihan lentoon lähdettäisi. Liike on ollut puhdasta, poni varaa jalalle normaalisti painoa ja liikkuu mielellään, eikä aristele takajalan nirhaumaa enää. Turvotuskin on jalassa lähtenyt pikkuhiljaa hyvin laskemaan. Olen seuraillut myös ponin kuumetta, joka on tosin ollut onneksi ihan normaali.

Suuntasin heti sunnuntaina ennen tallille menoa shoppailemassa Fasun kaappiin lisää täytettä mm. kuumemittarin, pyyhkeitä, vanulappuja, muutamat sakset, sekä samalla tarttui mukaan heijastinloimi, joka on oikein näppärä maastolenkeillä! Tilasin hevarilta pienen miniklipperin, jolla saa trimmattua paremmin karvoja esim. haavan ympäriltä. Nyt saksin leikkailin jalkakarvoja lyhyemmäksi, että saataisiin vekki+rivi pysymään paremmin puhtaana, ilmavana ja kuivana, joka edesauttaa niiden paranemista.



Olen ennen lenkille lähtöä pessyt jalan aluksi puhtaaksi kylmällä vedellä, jonka jälkeen olen laittanut siihen betadineliuosta ja riviin vielä helosania. Lenkin jälkeen olen hangannut helosanit pois kylmän veden avulla, puhdistanut ja kuivannut nirhauman ja rivin. Kylmäyssuojia, sekä kylmäyspussia + pinteliä olen pitänyt turvotuksen laskemiseen liikutuksen jälkeen. Lämmintä vettä en ole käyttänyt ollenkaan, koska se sisältää enemmän bakteereja. Näillä eväillä ollaan nyt menty, hoito on alkanut tepsimään ja jalka näyttää jo paremmalta. Jatketaan kuitenkin samalla linjalla edelleen ja tarkkaillaan jalkaa mihin suuntaan se lähtee menemään. Toivotaan tietenkin, että pahin olisi jo ohitse ja päästäisiin pikkuhiljaa normaali rutiineihin. Mielenkiinnosta olisi kiva kuulla, miten te hoidatte riviä?

Tänään käytiin ponin kanssa ilman satulaa alkuun kävelemässä ja hiukan hölkkäilemässä reilu puolisen tuntia maastossa, jonka jälkeen päätin käydä vielä maneesissa pyörähtämässä. Tehtiin käynnissä muutamia väistöjä ja avoja, että sain ponin keskittymään touhottamiseltaan töiden tekoon ja ravissa tehtiin hetki kahdeksikkoa, joka sujui oikein hyvin! Otin muutaman kierroksen laukkaakin molempiin suuntiin ja F nosti oikein innoissaan päätään viskellen laukan - höpsö poni.. :D Venyteltiin ravissa loppuun eteen-alas ja loppukäyntien jälkeen suunnattiin talliin, jossa poni pääsikin testaamaan solariumia. Fasu oli vähän kysymysmerkkinä kun pyysin sitä perässäni kävelemään ahtaaseen pakkopilttuuseen, mutta käveli kuitenkin kiltisti perässäni ja jäi rauhassa seisoskelemaan. Oikein positiivinen kokemus siis ja tullaan jatkossakin käyttämään! Jos kiinnostaa niin esimerkiksi täältä löytyy solariumin vaikutuksia.


Vuokraajakokeilu siirtyi tämän viikon loppupuolelle tai ensi viikkoon, riippuen ihan jalasta. Arvontakin lähestyy huimaa vauhtia, toivottavasti pääsenkin pian laittamaan teille arvontaa kehiin!

Uutta Fasu-videota olen jo pidempään kaavaillut ja pääsen sitä aloittelemaan heti kun pääsen johonkin lopputulokseen musiikkien kanssa. Hirveä hinku oli jo tänään päästä sitä aloittelemaan, mutta odottelen hetken jos saisin eräältä tubekäyttäjältä vastauksen hänen audioonsa liittyen. Hirveän vaikea ottaa enää youtuben välityksellä yhteyttä, kun yksityisviestejä ei ole enää olemassa(?) vai olenko mie niin sokea.. :D


Love is something you give,
you don't find it,
you don't fall into it,
it's not a surprise.

You don't just stumble
onto it one day,
you just...
give it.

And one day,
someone gives it back.

Love isn't
"This person makes me so happy".

It's
"I want to make this person better off with me,
than they would be without me."

That's what love is.

10 kommenttia:

  1. Mä hoidan ihan perus saippualla pesemällä, ja helosania päälle!

    VastaaPoista
  2. Mä olen hoitanut riviä vain vedellä. Iho hautuu helposti rasvan alla. Ja riville tärkeintä on saada hengittää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo miekin saksin karvat siitä ympäriltä pois niin hyvin kun sain, että saisi mahdollisimman paljon ilmaa :) Kiitoksia siulle kommentistasi!

      Poista
  3. Mekin kamppailtiin viimeinen kuukausi rivien kanssa, mutta nyt ne ovat onneksi jo parantuneet! Meillä siis oli riviä molemmissa etusissa vähäsen. Aluksi ei tehty niille juuri mitään, mutta kun menivät pahemmiksi ja aukesivat, hoidettiin ne muutamana päivänä pioneer shamppoolla ja muistaakseni saman merkkisellä jollain haavaöljyllä. Kun ne umpeutuivat, laitettiin niin kauan saman merkkistä jotain öljyä niihin kunnes ne hävisivät kokonaan. Tuotteista ja niiden oikeista nimistä en ihan varma ole, kun eivät omia olleet vaan lainaan saatiin :D. Sen lisäksi piti rivi pitää kuivana ja leikkasin karvat niiden kohdalta pois. Tsemppiä teille rivin ja jalan paranemisen suhteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä inhottava tuo rivi, onneksi meilläkin lähtenyt jo paremmaksi päin, tai toivotaan ainakin että pahin olisi jo ohi. Mutta paljon kiitoksia siulle kommentistasi ja vinkeistä! :')

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Jeps :/ Joo, miekin tykkään siitä! Ja kiitoksia taasen kommentistasi =)

      Poista
  5. Fasulle paranemisia. Taavihan kehitti yhdessä vaiheessa impparin ihan kaikista pikkunirhaumista ja oli tosi kipeä niiden kanssa aina.
    Riviä ei mun hevosilla ole tainnut olla ikinä, mutta yhdellä tallikaverin ponilla oli oikeinkin sitkeää laatua. Alkuun se kovasti sitä pesi ja hoiti erilaisilla aineilla, kuivasi jne, mutta lopulta kyllästyi ja laittoi vain päivittäin Helosania päälle. Sillähän se sitten parani. :) Taitaa olla rivinhoito-ohjeita yhtä monta, kun on hoitajiakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Höh, onneksi meillä aletaan olemaan jo voiton puolella (*koputtaa puuta*), toivotaan että tää jalkaepisodi oli nyt tässä! Rivikin on lähtenyt parantumaan jo kovasti, nyt olen puhdistanut ja rasvaillut sitä - ehkäpä se siitä. Joo itsekin vielä netistä lueskelin niin oli kyllä jos jonkinlaista ohjetta.. :D

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)