perjantai 15. elokuuta 2014

3-vuotisvideo ja pieni katsaus menneisyyteen!

Viime yö menikin aika pitkälti videota tehdessä ja vihdoin kahdeksan maissa aamulla uusi Fasu-video oli viimeinkin latautumassa youtubeen! Onhan se toki 4kk myöhässä, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Voitte muuten uskoa, että materiaalia oli reilun kolmen vuoden ajalta kerääntynyt ja paljon.. Tuntui lähes mahdottomalta karsia ja valita videoon matskuja ja aika rankalla kädellä niitä saikin jättää pois. Ties kuinka paljon olisi ollut vielä todella kivoja kuvia ja videoita, jotka olisin videoon halunnut laittaa. No näillä mentiin, kun halusin pysytellä yhdessä biisissä.. :) Toivottavasti tykkäätte!



Palataan vielä hetkeksi muistelemaan menneitä pääosin kuvien merkeissä. Poni on tosiaan vaalentunut (ja muutenkin kyllä muuttunut) vuosien varrella, eihän sitä meinaa melkein enää tunnistaa vanhoista kuvista! Tässä muutama kuva 2007 helmikuusta eteenpäin, jolloin poni oli kääntynyt 4-vuotiaaksi.





20.12.2007


26.09.2008

08.11.2009

Edellisen ylläpitohevoseni Fillyn ylläpitosopimuksen loppuessa aloin 2011 alkuvuodesta etsiä itselleni uutta ylläpitohevosta. Monta kuukautta ehdin etsiä toivottomin tuloksin, kunnes satuin löytämään Keltaisesta pörssistä ilmoituksen poneista ja pistinkin sitten heti miten sähköpostia ilmoituksessa olleeseen osoitteeseen. Eipä kauaakaan mennyt, kun päästiin koeratsastamaan Fasu, silloinen "Poni" (keksittiin uusi lempinimi Ellan kanssa). Koeratsastus meni ihan hyvin, vaikkakin oltiin molemmat ehkä vähän hukassa. Fasu ei ollut hypännyt ollenkaan koko talven aikana ja oli muutenkin joutunut olemaan suurimman osan ajastaan tallissa, eli sillä ei oltu tehty juurikaan mitään. 03.04. alkoikin minun ja Fasun yhteinen taival.

Yllättäen Fasu siirtyi omistukseeni kesäkuun 9. päivä, kun talli, josta Fasu miulle tuli meni konkurssiin ja kaikki "irtaimisto" piti pyydä. Eli jos haluisin jatkaa Fasun kanssa meidän täytyi ostaa poika meille. Ostojuttu tuli kuitenkin aika nopeaan, mutta ei sitä tosin kauaakaan jahkailtu ja pian miulla olikin ensimmäinen oma hevoseni .. tai no ponihan tuo kyllä on! Kirjoittelin Fasun esittelysivulle vähän kattavemmin meidän alkutaipaleesta (sieltä löytyy myös video ensimmäisistä 6kk'sta + enemmän kuvia)



Ella&Fasu koeratsastuspäivänä 01.03.2011

Tänään Fasu on ollut minulla 1230pv, eli 3v 4kk ja 12pv. En kyllä silloin 2011 voinut kuvitella että oltaisiin nyt tässä, mutta niin ne asiat muuttuu! Fasuhan tuli minulle vain hetkeksi ylläpitoon, mutta nyt on jo yhteistä taivalta yli 3 vuotta takana. Ei, ei meillä ole aina helppoa ollut, mutta päivääkään en vaihtaisi pois ja olen äärettömän kiitollinen, että onnellinen näistä yhteisistä hetkistä mitä meillä on ja tulee olemaan ♥

Tarkemmin ajateltuna ollaan menty fiiliksen mukaan ja ponin ehdoilla eteenpäin, mitenkään tavoitteellisesti ei olla missään vaiheessa treenailtu - ihan vain omaksi iloksi harrasteltu. Riittää, että me molemmat viihdytään, meillä on kivaa yhdessä ja tehdään oikeasti sitä, mistä molemmat tykätään.. :) Itselläni ei ole mikään tarve tähdätä mahdollisimman korkealle, mielummin harrastelen omaksi ilokseni enkä ota mitään "paineita" tästä lajista. Tottakai haluan kuitenkin valmentautua ja kilpailla, sekä asetan meille tavoitteita. Lähiaikoina valmentautuminen on ollut ihan olematonta, mutta nyt kun muutimme toiselle tallille otin itseäni niskasta kiinni ja ilmoittauduin heti valmennukseen. Ollaan nyt 2012 vuodesta lähtien junnattu tässä alue 80-90cm tasolla ja tänä vuonnakaan ei olla startattu kuin muutaman kerran. Suurinosa tämän vuoden kisoista jäi kuitenkin väliin töideni takia ja alkuvuodesta oli muutenkin aika paljon epäonnea.. No tästä on suunta enää ylöspäin, hiljaa hyvä tulee ja ei tosiaan pidä ottaa liikaa paineita :) Tykkään kuitenkin paljon kilpailemisesta, kuten (yli-innostunut) ponikin ja kisojahan tulee ja menee!








Fasusta paljastui pienen alkukankeuden jälkeen varsinainen vieterikoipi, joka oikein syttyy esteen nähdessään. Ei siis epäilystäkään etteikö poni tykkäisi hypätä! Olen välillä saanutkin kommentteja, että minun käytölläni ponin kapasiteetti menee ihan hukkaan, kun puskailen sillä vain pikkuluokissa. Ja että Fasu kuuluisi osaavamman ja enemmän treenaamisesta innostautuneen ihmisen käsiin. No saattaahan tuossa olla jotain perääkin, mutta en kyllä ystävästäni pystyisi luopumaan. Hevosystävänä Fasu on kuitenkin kultaakin minulle kalliimpi ja poni vaikuttaa tällä hetkellä oikein tyytyväiseltä, miksi pitäisi muuttaa mitään. Joskus törmäsin osuvaan lauseeseen, että ensin pitää huolehtia niistä, jotka ovat riippuvaisia meistä ja allekirjoitan tämän täysin. Kun ponilla on jokin huonosti heijastuu se omaan elämäänkin - hevosen on huoleton, vai miten se menikään. Tällä hetkellä meillä menee ihan hyvin, etenkin kun saadaan tämä satularumba alta pois voin huokaista helpotuksesta ja keskittyä paremmin treenaamiseen :) Katsoo mitä aika tuo tullessaan ja porskutetaan ihan fiiliksen mukaan eteenpäin!



People say it's just a horse. That horse is my bestfriend, a teacher and the best thing that has ever happened to me. It's not just a horse. This horse is reason why i wake up everyday. Take it away, and take my passion, my life and me ♥

8 kommenttia:

  1. ..ja näin käy kun yrittää kirjoittaa puhelimella.. lähtiköhän se edellinen kommentti kesken vai ei ollenkaan :D No kumminkin, on ollut hienoa seurata kun poni on päässyt arvoiseensa kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo tiedän tunteen.. :D Mutta paljon kiitoksia siulle kommentistasi.. :)

      Poista
  2. Hmph ihmisten on turha väittää, että ponin taidot menee hukkaan sun kanssas, sähän siitä tuommosen olet tehnyt ! Hirveesti muuttunut kolmessa vuodessa, upea pari olette ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä sitä on jonkin verran tullut mietittyä, että millainen poni olisi jos olisi päässyt osaavempiin käsiin ymym. Mutta en kyllä uskonut koskaan, että tähän asti edes päästäisiin! Kiitoksia paljon kommentistasi :')

      Poista
  3. No voi elämän kevät noita kommentteja et Fasun kapasiteetti menee ihan hukkaan :D Sä kuitenkin teet Fasun kanssa kaikkea maan ja taivaan väliltä ja se on sulle tosi kiva harrastepolle. En usko että sillä on hirveesti valittamista ;)

    Mutta jatkakaa samaan malliin! Ootte kiva pari ja teidän elämää on kiva seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, kun itselleni se treenaaminen ja kisaaminen ei ole kaikkein tärkeintä, vaan monipuolinen harrastelu :) Mutta suurkiitoksia sinulle kommentistasi!

      Poista
  4. Toi video on niin liikuttava, te olette niin täydellinen pari... <3 mikä muuten on korkein hyppäämänne este? (kun tuossa videossa näytti aikas korkeelta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitoksia sinulle, kiva että pidät :') 130cm on korkein este mitä ollaan hypätty, 145cm F on hypännyt irtona.

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)