keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

tomorrow is not today so take the chance

Itse olin siis lauantaihin asti Vuokatissa ja Tiia, sekä Henni tekivät iltatallit sinä aikana ja liikuttelivat kolmikkoa. Keskiviikkona hieroja oli käynyt tekemässä kraniohoidon Vikille ja Fasulle, molemmat olivat kuulemmat olleet aika tukkoisia, mutta nyt kranion jälkeen taas paljon parempia! Torstaina kaksikko pääsi irtona juoksentelemaan taas kentälle ja Fasu oli taas liikaa innostuttuaan loikannut kentän aidan yli.. Mokoma poninviikare keksinyt nyt uuden ja hirveän hauskan leikin. Loppuviikko oli ihan kouluilua koko poppoon osalta, kun kenttä meni huonoksi sateiden takia.. Fasu oli kuulemma käynyt Hennin kanssa melkoisilla kierroksilla perjantaina - energia ainakin piisaa! Sunnuntaina liikuttelinkin jo itse poitsun ja hiekkatiellä hetken aikaa työskenneltyämme lähdettiin Vikin ja Tiian seuraksi käppäilemään maastoihin.




Sanna oli käynyt lauantaina kuvailemassa Tiia ja Vikiä, kun parivaljakko kouluili pellolla, joten laittelen tähän väliin nyt muutamia Sannan ottamia kuvia!





Maanantaina kentän ollessa huonossa kunnossa liikuttelin Fasun hiekkatiellä ilman satulaa. Poni oli alusta saakka jo ihan hyväntuntuinen, jumppailtiin paljon väistöillä ja avo- että sulkutaivutuksilla ja etenkin loppua kohden Fasu oli tosi jees! Käytiin vähän irrottelemassakin lähimaastossa ja baanailtiin muutaman kerran lähistöllä olevaa hiekkasuoraa edestakaisin, sekä kiipeiltiin muutamia mäkiäkin. Viki sai viettää vapaapäivää, mutta Helkan kävin Fasun liikutuksen jälkeen pellolla juoksuttamassa liinassa.


Tiistaina Helkan selkään kiipesikin Hennin pyynnöstä Sirkku, joka nyt ensimmäistä kertaa meni Helkalla. Kyseessä ei ole kuitenkaan Helkan uusi liikuttaja, jos joku nyt sattuu ihmettelemään :) Tiia ratsasti Sirkun kansa samaan aikaan hiekkatiellä, molemmat ottivat kaikki askellajit läpi, jonka jälkeen alkoivat hyppäämään pikkuristikkoa. Nostettiin pikkuhiljaa hyvien hyppyjen jälkeen, Sirkku hyppäsi Helkan kanssa korkeimmillaan 80cm ja Tiia Vikin kanssa 90cm. Kokonaisuudessaan molemmilla parivaljakoilla sujui oikein hyvin ja ponskitkin olivat innoissaan päästessän hyppäämään.
















Vikin ja Helkan ratsastuksen jälkeen olikin sitten Fasun vuoro. Alkuverkkasin ponin ensiksi itse ja otin muutaman pikkupompun, jonka jälkeen Sirkku pääsi vuorostaan poitsun kyytiin. Fasu oli aika energinen, Sirkulla oli välillä vähän pitelemistä, kun ponilla oli vähän turhankin kiire välillä esteelle. Hypyt kuitenkin sujuivat hyvin, korkeimmillaan pysty oli 105cm. Muutaman kerran Fasu leijaili taas jostain älyttömän kaukaa, mutta hyvin kuski kysyi kyydissä kaikesta huolimatta. Itse kävin lopuksi ottamassa vielä muutaman pompun, jonka jälkeen otin vielä kaikki askellajit läpi ja lopulta venyteltiin ravissa pitkään eteen-alas. Ja
Sirkulle kiitoksia käynnistä, tulehan ihmeessä toistekin!












Tänään keskiviikkona Tiia käy suorittamassa aluelupakokeen, joka tarkoittanee sitä, että Vikin ja Tiian saattaa bongata kesällä alueluokista! Itse menen tänään kahteen töihin, mutta käyn sitä ennen palauttelevasti liikuttelemassa Fasun. Maanantaina 21. päivä onkin tämän kauden ensimmäiset estekilpailut, tosin vain Tiia ja Viki osallistuvat, kun itse en vielä tiedä miten olen pääsiäisen töissä. Tiia starttaa 50-60cm luokan lämmittelyksi pitkän tauon jälkeen, kun Vikilläkin on hypätty nyt tämän vuoden puolella vähän. Lisäksi myös 70-80cm luokan. Toivottavasti saataisiin nyt pian kenttä kuntoon niin päästäisiin hyppäilemään kunnolla kentälläkin! Fasulla on viimeeksi hypätty kunnolla rataa joulukuun lopussa, mutta kyllä tää tästä taas :) 27. päivä myökin debytoidaan tämän kauden kisakentät!

6 kommenttia:

  1. Sirkkuhan menee helkalla paremmin ku henni:o! ♥
    Kiva postaus :) !

    VastaaPoista
  2. Milloin teet kysymyspostauksen ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymyksiä tuli niin vähän ettei niillä saa pahemmin kunnon kysymyspostausta tehtyä.. Mikäli kysymyksiä tulee lisää niin sitten :)

      Poista
  3. Ootteko tulossa suursuon estekisoihin 27.4?

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)