maanantai 7. huhtikuuta 2014

kuulumisia lähipäiviltä (mm. hevosmessut & paljon kuvia!)

Torstaina kolmikko sai viettää vähän rennompaa päivää liikutuksen suhteen. Henni ja Tiia olivatkin jo kentällä liikuttamassa Vikiä ja Helkaa, kun itse saavuin tallille ja olivat molemmat menneet kevyesti kaulanaruilla. Päätin liikutella myös Fasun kevyesti pelkällä kaulanarulla poitsun selän ollessa hiukan jumissa. Otin kaikki askellajit pikaisesti läpi ja tehtiin käynnissä, että ravissa väistöjä ja avotaivutuksia, jotka onnistuivat kyllä todella kivasti! Kaikenkaikkiaan Fasu oli mukavan rento ratsastaa ja selkäkin oli jo paljon parempi ja vertynyt ratsastuksen jälkeen. Onneksi tosiaan keskiviikkona tulee hieroja, niin saadaan apua näihin jumeihin ja päästään taas jatkamaan normaaliin tapaan!


Ihanaa, kesä lähestyy päivä päivältä ♥



^ Vikin ja Tiian keskiviikon kouluiluista pieni kooste.

Perjantaina lähdettiin tallille joskus kolmen aikoihin ja ensimmäiseksi hypytin Tiian ja Vikin kentällä. Tein parivaljakolle toiselle pitkälle sivulle jumppiksen muutamasta puomista ja pystystä ja toiselle pitkälle sivulle laitoin yksittäisen okserin. Parin kuukauden hyppytauon huomioiden treenit sujuivat ihan kivasti, vaikkakin neiti oli paikoitellen (ihan ymmärrettävästi) vähän turhankin innoissaan. Vikin hypytyksen jälkeen hypytettiin Helka liinassa kentällä, kun irtona tuo poninviikare ei pysyisi sekuntiakaan aitojen sisäpuolella. Pikkuneiti oli "hieman" innoissaan, pomppi välillä kuin kumipallo ja energiaa löytyi vaikka muille jakaa! Korkeimmillaan Helka hyppäsi n. metristä ja kokonaisuudessaan hypyt menivät oikein hyvin.







Henni loppuverkkaili Helkan selästä käsin ja otti myös muutaman pikkupompun!


Kaikkein viimeisimpänä, muttei tietenkään vähäisimpänä oli vuorossa Fasun liikutus. Työskenneltiin aluksi käynnissä molempiin suuntiin tehden paljon kaarevia uria, taivutteluja ja väistöjä, että sain ponin selkää paremmin käyttöön, ponia rennommaksi ja kuulolle. Sen jälkeen venyteltiin eteen-alas ravissa, jonka jälkeen otettiin myös hetki eteen-alas venyttäen laukkaa molempiin suuntiin. Hyvin poni kyllä vetreytyy liikutuksessa loppua kohden, eikä se enää aluksikaan hirveän jäykältä tuntunut. Otin hetken laukkaa ja ravia tuntumalla, jonka jälkeen tultiin hetki pientä innaritehtävää, jossa Fasu sai venytellä myöskin pidemmällä kaulalla. Poitsu hiukan innostui tehtävästä, mutta malttoi kuitenkin suhteellisen hyvin pyydettäessä. Innaritehtävän jälkeen venyteltiin vain eteen-alas ravit ja Fasu venytteli oikein nätisti.

Laitoin Heikin meitä kuvailemaan, että saataisin vähän jotain matskua, kun Henni ja Tiia lähtivät tallilta ennen Fasun liikutusta. Heikki ei tosiaan koskaan aiemmin ole hevosia kuvaillut tai ylipäätänsä juurikaan kuvaillut, joten yllättävän hyviä kuvia tuli siihen nähden.









Lauantaina suunnattiin Jyväskylään Tiian, Hennin ja Heikin kanssa käyttämään Tiian hamstereita hamsterinäyttelyssä. Tallille päästiin vasta illemmalla ja liikuteltiin kolmikko ilman satuloita kentällä kevyesti palautellen eilisen jäljiltä. Sunnuntaina olikin vuorossa kauan odotetut hevosmessut Tampereella, jonne lähdettiin muuten samalla kokoonpanolla, mutta Roosa tuli vielä mukaan. Oltiin paikan päällä yhdentoista jälkeen ja takaisinpäin lähdettiin ajelemaan joskus puoli neljän jälkeen, ihan mukavasti se päivä messuilla kyllä vierähti! Mitään ihmeellistä ei tarttunut messuilta mukaan, Tiia osti itselleen mm. KL'n toppaliivin, Vikille riimut ja Roosa omalle hevoselleen muutamia tavaroita. Käytiin kaikki neljä kokeilemassa rodeohärkääkin, joka oli kyllä varsin hauska kokemus.. :D Tallilla oltiin taas iltasella ja käytiin Tiian kanssa Fasun ja Viksun kanssa käppäilemässä maastoissa, kun Helka sai viettää vapaapäivää.






Tänään Erika tuli pitkästä aikaa Helkailemaan ja liikuteltiin Tiian ja Erikan kanssa koko poppoo samaan aikaan kentällä. Erika lähti hetkeksi Helkan kanssa piipahtamaan lähimaastoissa, oli ottanut askellajit läpi hiekkatiellä ja laukkaillut muutamia mäkiä. Henni huuteli kuvauksen ohella Tiialle ja minulle neuvoja, Fasun kanssa jatkettiin venyttelyiden parissa. Tehtiin paljon temponmuutoksia ravissa, sekä laukassa puolipitkällä ohjalla, niin että pyrin ratsastamaan mahdollisimman paljon pelkällä istunnalla. Poitsu olikin jo alusta saakka hyväntuntuinen, kuuliainen ja kevyt ratsastaa, sekä venytteli mielellään.








Henni käväisi lopuksi Helkan selässä ottamassa kaikki askellajit!



Keskiviikkona tulee tosiaan hieroja Vikille ja Fasulle, saas nähdä minkälaista palautetta sieltä tulee :) Itse lähden huomenna Vuokattiin, jossa olen lauantaihin saakka, joten blogissa on hiljaisempaa siihen asti. Henni ja Tiia liikuttelevat kolmikkoa sen aikaa, kun olen Vuokatissa ja tekevät iltatallit samalla. Jos ja kun sunnuntaina kenttä on kunnossa olisi tarkoitus hyppäillä Fasun kanssa. 21pv olisi tiedossa ensimmäiset estekisat ja luultavasti 27pv seuraavat - päästään myökin aloittelemaan kisakausi.

Muistakaahan meidän kysymyspostaus, kysymyksiä kaipailtaisiin vielä!




Tämä kuva © JB Kuvaus

2 kommenttia:

  1. saako kysyä mitä Vuokatissa on? :-) mukava postaus kun paljon kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdettiin mökkeilemään :) Paljon kiitoksia kommentistasi ja mukavaa että pidit!

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)