maanantai 20. elokuuta 2012

ensimmäiset alue-esteet

Keskiviikkona käytiin Ellan kanssa Tarhiksessa ja sitä ennen Ella oli liikuttanut kaikki ponskit. Miun kamera oli ollut kaverilla lainassa, enkä saanut sitä vielä keskiviikoksi takaisin, joten valitettavasti kuvia tältä päivältä ei ole :/ Torstaina Ella kouluili Vikin kanssa kentällä, mie pidin Fasun kanssa pitkästä aikaa "aivot narikkaan" -päivän. Menin ilman satulaa kolmipaloilla (koulusuitsilla), mikä ei ollut kovin fiksu veto, kun poni oli kuin räjähtävä ruutitynnyri :D Alkuverkkailin pellolla ympyröillä, jonka jälkeen lähdettiin hanattamaan omia peltoja ympäri. Huomasi kyllä, ettei ole tullut vähään aikaa ralliteltua, kun pysähdysmatkakin oli aluksi ihan kiitettävän pitkä. Kävelin aina välillä pari kierrosta ja muutaman kerran vaihdettiin suuntaankin. Lähdin käymään välissä lähimaastoissa vähän kiipeilemässä, jonka jälkeen palasin hetkeksi pelloille rallittelemaan. Sen jälkeen loppuverkkailin Fasun kentällä. Poika oli ihan yltäpäältä hiessä ja vaahdossakin, mutta väsymyksestä ei ollut tietoakaan - höpsö :')

Perjantaina lähdettiin Ellan ja Elinan kanssa Weekend Festivaaleille. Erika hoiti iltatallin, juoksutti Fasun ja ratsasti Helkan. Erikan blogista löytyy parempi postaus videon kera!






Pakko sanoa ihan muutama sana Weekendistä.. :D Oltiin Helsingin keskustassa puoli kahden jälkeen, käytiin syömässä, jonka jälkeen alettiin jonottamaan bussiin. Eihän toki jonotettu kuin joku pari tuntia, jonka jälkeen mahuttiin just ja just bussiin seisomapaikoille. 30km matkaan meni huimat 4h, jonka jälkeen jonotettiin vielä jonkun aikaa porteilla, että päästäisiin sisälle. Eihän kello ollut kuin vajaa puoli 9 kun oltiin vihdoin alueella sisällä - ei toki ärsyttänyt! Skrillex oli ja meni, David Guetta sentäs nähtiin :) Takaisin paluukaan ei sujunut mitenkään hirveän hyvin, oli nimittäin aivan järkyttävä rysis. Ei jaksettu jäädä jonottamaan busseihin (kaveri jonotti kuulemma pari tuntia), joten lähdettiin pikkuhiljaa valumaan kohti Helsinkiä. Joku vajaa 3h käveltiin, jonka jälkeen soitettiin taksi. Takaisin Kouvolassa oltiinkin puol 9 aamulla.. :D Huhhuh, saisin kilometrin pituisen postauksen tuosta reissulta, mutta oli kyllä niin perseelleen organisoitu homma ettei mitään rajaa! Hyvä reissu kuitenkin ;D

Kaks laadukasta kännykkäkuvaa :D


Lauantaina ratsastin Fasun kentällä kevyesti noin puolisen tuntia. Tehtiin käynnissä väistöjä, liioiteltuja taivutuksia ulos, sekä sisälle, avoa ja paljon kaarevia uria. Laukassa muutamia vaihtoja. Fasu oli vähän tahmea koko ratsastuksen ajan, mutta keskiravien jälkeen vähän piristyi. Ella kouluili Vikin samaan aikaan kentällä ja tyttö oli kuulemma ihan super! Pitäisi vissiin parivaljakkoa kuvailla joku päivä ensi viikolla :) Helkalla oli lauantaina vapaapäivä.



Sunnuntaina olikin miun ja Fasun ensimmäiset alue-esteet Kotkassa. Ella ei edelleenkään pysty polvensa takia hyppäämään Vikin kanssa, joten lähti messiin kisahoitajaksi. Fasu matkusti todella nätisti ja vieläpä yksin vajaan tunnin matkan. Reilu puolivuotta sitten ei olisi tullut kysymykseenkään liikuttaa pojua tallin pihasta kauemmas, joten edistytty on!

Oltiin taidokkaasti omasta aikataulustamme reilu puoli tuntia myöhässä. Kisapaikalla Ella ja Elina alkoivat varustamaan Fasua, mie lähdin kansliassa käymään ja tsekkaamaan rataa. 80cm verkat jäi tosi lyhyiksi ja huonoiksi, että oikein ärsytti! :/ En ehtinyt verkkaamaan kuin nopeasti toiseen suuntaan, kunnes piti lähteä jo valmistautumaan. Oltiin Fasun kanssa molemmat ihan nukuksissa, ponikin oli vähän muissa maailmoissa - hyvät lähtökohdat siis radalle! Rata sujui kuitenkin hyvin, kuski muisti radan ja poni ei kyttäillyt mitään. Vieläkun ois saanut aina pidätteet läpi, niin ois ollut huomattavasti helpompaa :D Uusinnan sarja koituikin meidän kohtaloksi, kun en saanut pidätteitä läpi ennen sitä. Napattiin siis b-osan takaosan puomi mukaan. Muuten ihan jees rata, Fasu oli kyllä ihan tohkeissaan menossa!

90cm verkassa sain ponia vähän paremmin läpi, en kuitenkaan ehtinyt taaskaan verkata toiseen suuntaan. No mitä tästä opimmekaan.. Rata sujui kokonaisuudessaan ihan jees, kuski onnistui tosin sössimään upeasti samaisen sarjan perusradalla :D Napattiin okseri-okseri sarjalta molempien etuosan puomit mukaan - ei toki ärsyttänyt omat virheet?! Poni hyppäsi kuitenkin hyvin ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin :) Ainakin yhtä kokemusta rikkaampana!

Saatte nyt tyytyä muutamaan videolta otettuun kuvaan, kun en ole kuvia keneltäkään saanut.


80cm, 4vp, 15/40

90cm, 8vp, 33/45




Elinalle suurkiitokset kuvailusta! :) (video kannattaa katsoa isompata tuben kautta Hd-laatuisena!)



Viki ja Helka saivat viettää vapaapäivää. Tallille päästyämme purkasin auton, jonka jälkeen venyttelin Fasun ja laitoin arnikat selkään + kylmäyssuojat jalkoihin. On muuten olleet ihan hyvät noi Finntackin kylmäyssuojat, ei ollut kyllä huono ostos! Seuraavista mahdollisista kisoista en osaa kyllä yhtään sanoa. Tässä lähistöllä ei näytä edes lähiaikoina olevan oikein mitään. Keskiviikoksi mie vähän suunnittelin Cr-valkkaa, josko Ellakin pääsis nyt messiin :)

Jaksaako muuten kukaan lukea näitä postauksia/lukeeko kukaan edes näitä? On hiukan turhauttavaa kirjoitella blogiin ja uhrata sen eteen monia tuntia (ja kalliita yöunia), jos ei saa lukijoilta juurikaan vastakaikua. Teidän aktiivisuutenne motivoi kuitenkin minua kirjoittelemaan tänne. Joten heitelkääpäs nyt ihmeessä sitä kommenttia, tai klikatkaa edes "tykkäsin" tai "luettu" nappia - pieni vaiva teille mutta iso asia minulle :) Kiitos! Saapi myös ehdotella kaikenlaisia erikoispostauksia jne, niitä pyrin toteuttelemaan toivomusten mukaan.

24 kommenttia:

  1. Minä luen aina postauksesi ja ne ovat tosi hyviä :)! jatka samalla tavalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia siulle kommentistasi! :) Kiva kuulla, että postaukset ovat miellyttäneet!

      Poista
  2. Hei, facebookissa yhdellä tyypillä oli susta ja Fasusta tosi hienoja kuvia:)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Ht.netissä on joku linkki jonkun fb'seen, tarkoitat vissiin sitä? Se ei kyllä miulle avaudu :/

      Poista
  4. Moikka! Kysyit lukijoiden mielipiteitä, joten toivottavasti kestät myös rakentavaa kritiikkiä :) Elikkäs osa postauksista on mielestäni liian pitkiä ja tekstiä voi olla työläs lukea, silloin tulee hypittyä joidenkin pätkien yli. Myös se että tässä blogissa on juttua niin monesta erilaisesta hevosesta eri ratsastajien kanssa pidentää postausta usein liikaa ja tekee siitä vähän sekavan. Jos kirjoittaa niin monesta eri hepasta pitäisi ehkä laittaan ne eri postauksiin tai jättää kokonaan mainitsematta. Joskus tekstissä on ollut vain huomautus esimerkiksi että 'Ella hyppäsi Vikillä, meni kuulemma tosi hyvin' sen voisi ehkä jättää mainitsematta koska siitä ei oikein saa mitään irti. Jos kertoo ratsastuksesta ratsastajan pitää tehdä se itse :) Joskus on ollut toki myös ratsastajan oma analyysi, mutta siitä olisi taas mukavampi lukea toisessa postauksessa.

    Olisi ehkä helpompaa jos teillä kaikilla olisi oma blogi niin voi sitten seurata niitä joita haluaa? Silloin postaukset eivät olisi niin pitkiä ja työläitä lukea. Myös se jos yrittäisit kirjoittaa vähän useammin olisi kiva koska viikon jokaisen päivän tapahtumista tulee paljon tekstiä, mutta suurempia analyyseja ratsastuksesta ei useimmiten saada.

    Tuossa tuli nyt paljon kommenttia, mutta älä ajattele että blogissa ei ole mitään positiivista ja hyvää, enhän sitä muuten lukisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlainen palaute on kyllä ilomielin tervetullutta! :) Pitäneekin jatkossa kiinnittää enemmän huomiota noihin teksteihin ja patistaa Ellaakin välillä kirjoittelemaan tarkemmin, mitä on Vikin kanssa puuhaillut ratsastaessa jne. Helkan liikuttajalla Erikalla onkin blogi, Ellalla tuskin oma mielenkiinto riittäisi blogin pitämiseen.

      Postaustahti on kyllä miunkin mielestä liian harva, kirjoitankin yleensä vain silloin kun saan kuvia/videoita. Kuvattomia postauksia ei nimittäin pahemmin innosta rustailla. Mutta paljon kiitoksia sinulle hyvästä kommentistasi ja ehdottomasti rakentavasta palautteesta! :)

      Poista
  5. Mä luen musta ois kiva jos hyppyvideot ei ois aina silleen yks pitkä video ku haluun aina kattoo vaan suurimmat radat (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon tuota jo aiemmin harkinnutkin :) Luultavasti ensi hyppykerran postauksen toteutan tuolla tavalla. Mutta suurkiitokset sinulle kommentistasi!

      Poista
  6. kyllähänä näitä jaksaa lukea kun selvästi kirjotettu !! :)

    VastaaPoista
  7. hyvä postaus ;D Fasu menee aika kovaa noil radoilla :D:D mut hienosti menitte! :) Ei ne pudotukset nyt niin haittaa, onneks ei sentää kieltäny/juossut esteestä ohi :D! goodgood ;) Ja tee erikoispostaus Fasusta tai jostain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erika! Joo se on aina ihan fiiliksissä, hyvä että tohtii hidastamaan.. :D Jepjep, oishan noi kisat voineet paljo huonomminki mennä, että hengissä selvittiin! Haha jees, pitää kattella mitä keksis mut paljon kiitoksia siullekin kommentistasi! :)

      Poista
  8. TYKKÄSIN TODELLA PALJON TÄSTÄ! <3 iso kiitos, ihana tulla pitkän koulupäivän jälkeen koneelle kun huomaa että siulta on tullu postaus! :) Olisiko mahdollista että tekisitte jokainen omasta hepasta varustevideopostauksen? (tai siis siä Fasusta, Ella Vikistä ja Erika Helkasta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tykkäsit postauksesta! :') Vikistä onkin varustepostaus viime vuodelta, mutta Fasun ja Helkan tavaroista voisi sellaisen kehittää joku päivä! Suurkiitokset siulle kommentistasi =)

      Poista
  9. Sun postaukset on usein niin pitkiä, että itse ainakin luen vain kohokohdat :D Mun mielestä sun ei tarvii joka päivästä kirjottaa saman postaukseen, vaan joko niin, että kirjoitat eripostauksia tai sitten kerrot vaan ''kohokohdista'' :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, mie oonkin miettinyt että humahtaako nää postaukset aina liian pitkiksi (ja tylsiksi) :D Lyhyempi postausvälikin auttaisi huomattavasti asiaan ja kuvaajakin pitäisi saada vähän useammin! Mutta suurkiitokset sinulle kommentistasi :)

      Poista
  10. Nää on just sopivan pitkiä, että aika kuluu mukavasti! Ja harmi ku en tajunnu tulla Korrille kuvaamaa, ku kaveril oli synttärit :( mut fasu on hieno, ja sä oot ihan liian hyvä ratsastaja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia kommentistasi! :) Noo, tuleehan aina noita kisoja!

      Poista
  11. mulle tuottaa vähän ongelmia se, että postaukset ovat yleensä aika pitkiä ja ne on aika tylsästi kirjoitettu. ei ole oikein mitään "innostavaa" luettavaa, kun aina tulee melkein samalla kaavalla kaikki ja pitkiä selostuksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset kommentistasi! Yritän postailla vähän useammin ja saada tekstistä mielenkiintoisempaa luettavaa :) Jos vaikka Ellakin suostuisi välillä kirjoittelemaan!

      Poista
  12. voisit kirjoittaa useammin ja laittaa vaikka jotain vanhempia kuvia mukaan, ei ole kiva lukea yhdessä postauksessa tosi monesta päivästä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees! Yritän nyt hiukan tiuhentaa postausten väliä :) Suurkiitokset kommentistasi!

      Poista
  13. Mä tykkään näistä pitkistäkin postauksista! :) Mutta ois kivempi jos kirjottelisit esim. joka toinen päivä, ja sit just jotain vanhoja kuvia/videoita sekaan. :) Ja kirjota myös Helkasta ja Vikistä, tykkään hirveästi lukea niistäkin! :)

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)