keskiviikko 15. elokuuta 2012

estevalkkailua ja koulun penkille palailemista

Perjantaina Ella liikutti kaikki ponskit kentällä, kun mie olin Linnanmäellä. Fasun ja Vikin meni satulan kanssa, Helkan liikutti ilman satulaa. Isommat olivat kuulemma ihan järkevästi, Helka sen sijaan oli ihan possuilu tuulella.. :D Lauantai vierähtikin melkein koko päivä Heinlahdella John Mooren klinikkaa seuraillessa. Oli kyllä mielenkiintoista katseltavaa (ja kuunneltavaa) ja olisi kiva joskus tuollaiseen itsekin osallistua - tosin toi miun englanti ois aika iso kompastuskivi. Fiksuna ihmisenä en tajunnut ottaa kameraakaan mukaan. Tallille päästyäni liikutin Fasun ilman satulaa kentällä, menin ~40min. Poika oli jälleen kerran super, kuunteli tosi hyvin ja oli kevyt ratsastaa. Tein paljon erilaisia kaarevia uria, siirtymisiä, muutamia väistöjä ravissa ja käynnissä sekä temponmuutoksia. Helkalla ja Vikillä oli molemmilla vapaat.

Muutamia kisakuvia viime kisoista © Iida Ruusunen, paljon kiitoksia!








Ai kauhee tota miun asentoo :D Mitähän oon tsekkaillu.









Sunnuntaina liikutettiin Ellan kanssa ensin Viki ja Helka. Ella ratsasti Vikillä toisessa päädyssä ja mie juoksutin Helkaa liinassa toisessa päädyssä. Poni oli ihan asiallisesti, mitä nyt kerran poistui ympyrältä Vikin luokse. Juoksuttamisen jälkeen otin ponilla nopeasti kaikki askellajit läpi ratsain, n. 5 min. Meni ihan hyvin, poni oli aika reipaskin! Edellinen Helkalla ratsastus tais miun kohdalla olla viime keväänä tai syksynä..? :D Loppukäynnit taluttelin sitten maasta käsin ja rakensin miulle ja Fasulle muutaman esteen keskihalkaisijalle.


Fasun ratsastin estepenkillä ja koulusuitsilla (kolmipaloilla), menin ~40min. Alkuverkkailin aika nopsakasti, taivuttelin huolellisesti molempiin suuntiin, sekä tein muutamia avoja ja väistöjä käynnissä ja ravissa. Sen jälkeen tulin muutamaa ravipuomia 1. esteen kohdalla molempiin suuntiin. Puomien jälkeen otin seis, jonka jälkeen nostin laukan ja tein päätyyn ympyrän. Otin myös 3. esteelle muutaman kerran ravissa hyppyjä ja lopuksi jatkoin sen jälkeen 2. esteelle. Sen jälkeen menin kolme kertaa seuraavanlaisen radan:

1. este (numeron puolelta hypäten) loivalla kiemurauralla, uralta laukassa väistäen esteelle ja esteen jälkeen väistäen takaisin uralle. Päätyyn pääty-ympyrä, jonka jälkeen 2. este ja toinen pääty-ympyrä toiseen päätyyn. 3. este samalla tavalla kuin ykköseste, eli loivalla kiemurauralla. Ja avainsana oli malttaen, eli ei mitään kauheaa ryykäämistä esteeltä toiselle. Fasu odotti tosi hyvin, mie olin ehtinyt jo luoda itselleni sellaisen vision, että koko homma leviäisi käsiin.. :D Päinvastoin poni odotti ennen estettä tosi hyvin, eikä lähtenyt mihinkään suuntaan ryykäämään. Voittajafiilis! Verkkailin radan jälkeen suoraan eteen-alas.


Voi Teppo.. :D

Maanantaina lähdin Fasun kanssa piiitkästä aikaa estevalmennukseen, edellisestä kerrasta ei ollutkaan kuin reilu 4kk.. Alkuverkkojen jälkeen alettiin tulemaan ravipuomeja. Kiemurreltiin aluksi vähän niille, mutta päästiin lopulta linja suoranakin. Puomien jälkeen otin aluksi pysäytyksen, jonka jälkeen nostin laukan. Vaihdettiin tehtävä laukkapuomeiksi ja nyt pysäytyksen sijaan piti koota hetkeksi laukkaa esteen jälkeen. Sen jälkeen muistaakseni sainkin jo kuvaajan (suurkiitokset Annin äidille!) ja loput näättekin itse videolta :)

Valmennus oli kokonaisuudessaan oikein hyvä. Oli kyllä niin mukavaa käydä estevalkassa pitkästä aikaa valvovan silmän alla! Aluksi piti vähän neuvotella Fasun kanssa malttamisesta, kun toinen oli vähän liiankin täpinöissään. Lopulta poju malttoi kuitenkin tosi hyvin ja valmentajakin kehui kovasti :) Laukkakin saatiin lopulta ihan hyvin pyörimään verrattuna siihen mitä se oli ihan alkutunnista. Muistan kun meijän ekassa estevalkassa alle vuosi sitten en saanut laukkaympyrääkään tehtyä ilman rikkoja, siihen nähden siis aika jees! Miulta korjailtiin vatsaa/napaa edemmäs ja kyynerpäitä taaemmas - oli huomattavasti helpompi istua ;D Ensi viikon loppupuolella voisin mennä toiseenkin valmennukseen, mikäli valkku on silloin vielä Kouvolassa. Vikillä ja Helkalla oli molemmilla maanantaina vapaapäivä.




Ja lopuksi tultiin vielä seuraavanlainen rata: (ja tiedän, että söin laukan ennen okseria..)



Tiistaina olikin sitten ah-niin-odotettu koulun penkille paluupäivä. Onneksi eka päivä oli kuitenkin tosi rento ja lyhyt. Tallilla ratsastettiin Ellan kanssa Viki ja Fasu kentällä, Ella meni satulalla ja mie köpöttelin ilman. Tein Fasun kanssa rennon palauttelevan treenin, laukat venyteltiin eteen-alas. Löytyi sieltä kyllä sitä ylimääräistä energiaakin - pitänee vissiin mennä rallittamaan joku lähipäivä pelloille! Vikin liikutuksen jälkeen Ella ratsasti Helkalla ilman satulaa kentällä ~20min ja poni oli kuulemma oikein järkevästi :) Huomenna Ella liikutteleekin kaikki ponskit sillä välin kun mie oon koulussa ja iltapäivällä olisikin lähtö Tarhikseen.

Cr-valkkaa en ehdi tälle viikolle enää ottamaan - no ensi viikolle sitten niin Ellakin pääsee toivottavasti polvensa puolesta mukaan. Perjantaina käyn nopsakasti ratsastamassa Fasun aamulla, jonka jälkeen oisikin lähtö Ellan ja Elinan kanssa Weekend Festivaaleille. Paluu sieltä joskus lauantaina aamujunalla :) Pitäisi käydä vielä ostamassa muutamat kisatarvikkeetkin, jos nyt innostun sunnuntaina lähtemään miun ja Fasun ihka ensimmäisiin aluekisoihin, iiks!

Heitelkäähäs myös kommenttia tulemaan! Saadaan muuten vihdoin ja viimein blogin ulkoasukin vaihdettua jahka keksin huomenna sopivat kuvat banneriin ;D


Peppi & Helka 10.8.

2 kommenttia:

  1. kiiva postaus vaik vähä pitkält tuntu :D Perjantaina iha yksin tallille D: apuva :D Okei kyl mä selviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mie innostuin vähän kirjottelemaan.. :D Kyl sie hyvin pärjäät - sanoin Juhalle ettei kiusaa sinuu! Mut kiitos kommentista ♥

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)