perjantai 30. kesäkuuta 2017

pitkästä aikaa estetunnilla!


Ainakin pari vuotta oli kerennyt vierähtää edellisestä estetunnista, joten olikin jo korkea aika päästä valvovan silmän alle hyppäämään. Keväällä 2015 kaaduttiin tosiaan kisoissa, jonka jälkeen meille tulikin melkein vuoden hyppytauko ja nyt ollaan pikkuhiljaa päästy taas kunnolla vauhtiin. Toivottavasti säästyttäisiin jatkossa epäonnelta ja pysyttäisiin molemmat terveinä. 

Jo vuosia olen haaveillut, että päästäisiin vielä joskus starttaamaan metrin luokka - ponille ihan helppo nakki, mutta kuski alkaa kummasti jänistää. Fasulla kapasiteetti riittäisi varmaan isompiinkin luokkiin, mutta oma raja alkaa tulemaan vastaan.. :D Ponikin kääntyy ensi vuonna 15-vuotiaaksi, enkä alunperin ajatellut kuin kisata enää tämän ja ehkä? seuraavan kauden. Toki jos F pysyy hyvässä kunnossa, eikä tule takapakkeja niin miksei. Ei me kuitenkaan mitenkään kovin tavoitteellisesti treenata ja kisoihinkin mennään, jos lähistölle sattuu sopivia. Seuraavat kisatkin menevät pakosti elokuulle, kun ensi kuulle on niin paljon muuta ohjelmaa ja alkukuusta ei ole sopivia kisoja. Parin viikon päästä voisi toisaalta lähteä rataharjoituksiin kokeilemaan vaikka 80 & 90cm. Viimeeksi ollaan niitä korkeuksia hypelty kisoissa 2014.. Pitäisi vaan uskaltaa ja mennä kuin ottaa liian varman päälle. Pieni rimakauhu varmaan kehittynyt vuosien varrella tjt!? Ei meillä kyllä mikään kiirekään mihkään ole, tuleehan noita kisoja. Tosin allekirjoittaneen täytyisi pikkuhiljaa saada se pikku e suoritettua niin liikkuminen helpottuisi kummasti.


Tuli ostettua vihdoin saappaat, nämä tosin aavistuksen liian pitkät, mutta muuten oikein jees!




Maanantaina päästiin tosiaan hyppäämään valvovan silmän alla ja kokonaisuudessaan treenit menivät tosi kivasti! Tultiin korkeimmillaan n. metrin rataa ja poni teki tosi hyviä hyppyjä. Meillä suurin ongelma kotona hypätessä on ehdottomasti rytmi. Fasu helposti alkaa kiirehtiä ja kiihdyttää esteelle, jonka seurauksena lähdetään usein hyppyyn jostain älyttömän kaukaa. Vaihtoehtoisesti yritän himmailla esteelle ilman tasaista rytmiä, jolloin herkästi käy niin, että nypin ponin liian juureen. Esteiden välissä ajattelen helposti liikaa taaksepäin, laukkaympyröillä pyrin ottamaan ponia reilusti kiinni ja sitten estettä lähestyessä rykäistäänkin vauhdilla eteenpäin.. :D Nyt lähdettiin hakemaan hyvää energistä laukkaa esteiden väliin ja tehtiinkin aina joka hypyn jälkeen ympyrä, jossa työstettiin laukkaa. Kun meillä oli jo ympyrällä valmiiksi hyvä laukka niin estettä lähestyessä ei tarvinnut kuin odottaa - ja kappas, heti kävi paikat paljon paremmin ja hyppääminen tuntui huomattavasti helpommalta. Ponikin ihan hämmentyi kun ennen estettä ratsastin sitä enemmän eteen kuin taakse. Eikä tarvinnut enää Fasunkaan hulluna kiihdytellä esteelle kun jo lähestyttäessä oli tarpeeksi laukkaa.




Julkaisen tähän väliin muutamia kuvia reilun kuukauden takaisista estetreeneistä kun on näköjään jäänyt julkaisematta.


Nämä hyppytreenit mevitä Hennin ja Fasun osalta tosi kivasti! Meidän osalta ei ihan nin hyvin, joka todennäköisesti
johtui ihan kuskin väsymystilasta. Yövuoron jälkeen pari tuntia nihkeästi unta ja sitten estetreenit - ei enää toiste!



Tässä ollaan taas lähty vähän liian kaukaa.. :D

Tästä hyppykerrasta laitan pienen videopätkän alas, tästäkin siis jo 1½kk.


Tosiaan parin viikon päästä olisi rataharjoitukset, joihin voisi ehkäpä osallistua! Kolmen viikon päästä olenkin jo Belgiassa ja harmikseni juuri sinä viikonloppuna on lähistöllä estekilpailut. Tällä viikolla tuli vihdoin julki koulutulokset ja elokuun loppupuolella pääsen aloittamaan sosionomin opiskelut! Pieniä muutoksia tulee tallikuvioihin kun joudun käymään koulua toisella paikkakunnalla ja lisäksi pyrin tekemään välillä töitäkin koulun ohella. Eiköhän asiat kuitenkin järjesty ja onneksi ihanat ystävät ovat tarjoutuneet auttamaan :) Fasusta en kuitenkaan luovu vaikka mikä olisi.

2 kommenttia:

  1. Meillä keskityttiin ihan samalla lailla tuohon rytmiin tämän päivän estevalmennuksessa - se kun on meilläkin suurin ongelma. Lähtekää ihmeessä rataharjoituksiin!

    (Jostain syystä tämän blogin kuvat on muuttuneet tosi huonolaatuisiksi ja pikselimössöksi, vaikka muuten onnistuneita otoksia ovatkin.. En tiedä, johtuuko omasta koneesta, vai missä on vika :( Muiden blogien kuvat kuitenkin näkyvät tarkkana..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Ei olla siis ainoita tämän ongelman kanssa ;D Joo, rataharkat olisivat kyllä hyvää harjoitusta kun ei kisojakaan nyt satu lähistölle :) Hmm, minulla kuvat ovat kyllä ihan hyvälaatuisia, mutta täytyy mainita Veeralle jos hän paikantaisi ongelman. Vanhemmissa postauksissa laatu on vähän huonompaa kun uusi ulkoasu venyttää kuvia suuremmaksi kuin mihin olen ne pienentänyt > laatu heikkenee kuvien venyessä. Nyt yritän muistaa jättää kuvat hieman suuremmiksi, ettei laatu kärsisi. Mutta jossain on kyllä vikaa jos kuvat menevät ihan pikselimössöksi.. Täytyy siis selvitellä, hyvä kun sanoit! :)

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)