lauantai 13. toukokuuta 2017

toiminnan täytteisiä päiviä (paljon kuvia!)


Kuten yllä olevasta kuvasta saattaakin päätellä, kaulanaruiltiin pitkästä aikaa muutamaan kuukauteen. Yritin rakentaa meille hurjan esteenkin, mutta eipä tuo juurikaan ponia hetkauttanut. Fasu ei onneksi juuri koskaan kyttäile esteitä, mutta hyvä se on välillä vähän erikoisempaakin hypätä. Joskus vuosia sitten estevalmennuksessa kokeiltiin erilaisia erikoisesteitä ja lopulta muutettiin yhtä estettä aina joka hypyn jälkeen, muttei saatu siltikään ponissa aikaan minkäänlaista reaktiota. Maastoesteitä olisi kyllä hurjan hauskaa päästä joskus kokeilemaan ihan kunnolla - niistä löytyykin vähän erikoisempia esteitä (= yksi syy lisää ottaa itseään niskasta kiinni ja suorittaa pikku-e..)

2013 startattiin Haminassa derby-luokassa, jossa osa esteistä oli pellolla. Sijoituttiin tällöin toiseksi!

Muistan vielä niin hyvin kun F oli ihan kysymysmerkkinä kun "kesken radan" ohjasin sen pellolle, jonne oli rakennettu oudon
näköisiä esteitä.. :D Pienellä rohkaisulla päästiin kuitenkin kaikista kunnialla yli ja olin kyllä superylpeä ponista!

Palataan vielä takaisin viime lauantaihin, jolloin Hennin kanssa liikuteltiin Fasu. Alkuun otin suitsilla kaikki askellajit läpi, jonka jälkeen Henni käväisi ponin selässä. Ei jääty työstämään sen kummempia kun tarkoituksena oli lopuksi vielä kaulanaruilla. Alkuun otettiin muutamat hypyt hurjalle esteelle, jonka jälkeen menikin tovi ponin innostusta rauhoitellessa. Pikkuhiljaa Fasu alkoi rauhoittua ja loppua kohden kuuntelikin tosi kivasti! Pitäisi hiukan useammin kaulanaruilla niin pysyy tietty tatsi siihenkin puuhaan. 

Pieni kuvatulva tähän väliin:














Sunnuntaina käytiin Hennin ja Vikin kanssa kahlailemassa läheisellä lammella. Päälle tunnin / 8.30km lenkki tulikin heitettyä. Niitä hellepäiviä odotellessa, että päästäisiin ihan kunnolla uimaan. 


Maanantaina
pikkusiskoni tuli ensimmäistä kertaa mukaani tallille ja pidin hänelle pienimuotoisen tunnin Fasulla. Vähän mietitytti miten poni suhtautuu täysin vieraaseen ihmiseen, muttei tuo näyttänyt yhtään jännittävän, vaikka yleensä F on aika varauksella uusia ihmisiä kohtaan. Ratsastus sujui yllättävän hyvin - poni taisi olla hieman "vieraanvarainenkin", eikä ottanut mistään nokkiinsa. Melkein olisi mennyt tuntiponista kun niin tasaisen varmasti puksutti välillä menemään!


Ekat kerrat menee pitkälti poniin tutustuessa ja ihan perusasioiden kertauksella. Minttu on tosiaan vajaa pari vuotta harrastanut ratsastusta epäsäännöllisen säännöllisesti ja kovasti löytyy ainakin intoa harrastuksen pariin! Ensi maanantaina on tarkoituksena pitää taas kaksikolle tunti - pitääkin jo kehitellä jotain kivoja tehtäviä tunnille.






 ^ Ennen Mintun ratsastusta juoksutin ponin liinassa, että Fasu vähän vertyisi ja saisi samalla purettua isoimmat virtansa.

Tiistaina ponilla oli vuorostaan kranio ja Fasua hoidettiin samalla myös akupunktiolla ja moksa-sikarilla. Moksaus on siis hoitomenetelmä, jossa sikarimaisella puikolla lämmitetään akupisteitä ja meridianeeja. Ihan perusjumit sieltä löytyi kuin aina ennenkin, takapää oli huomattavasti tukkoisempi kuin etupää ja oikea puoli taas huonompi. Myöhemmin illalla käytiin kevyt maastakäsin käppäily lähimaastoissa ja keskiviikkona poni sai viettää vapaapäivän.



Vuokraaja liikutteli ponin eilen ja itse kävin tänään illalla Fasun kanssa kentällä jumppailemassa. Huomenna olisi sitten tarkoitus hypätä kun kisatkin ovat alle kahden viikon päästä. Ja nyt tulevana torstaina meillä on kummihevoskäynti läheisellä vanhainkodilla, josta tulossa myös blogiin matskua. Kaikkea kivaa on siis tiedossa, palaillaan taas piakkoin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)