keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

pikkuhiljaa normitreeniin paluu! (paljon kuvia + kysely)


Kenttä on alkanut jo hyvin kuivaa (etenkin aurinkoisemmalta puolelta) ja eilen päästiin ottamaan jo vähän hyppyjäkin Tiian ja Vikin kanssa. Ärsyttävästi oli viime viikolla muutama kylmempi pakkasyö, jonka takia kenttä oli puolille päiville asti ihan koppura. No, eiköhän nuo pakkaset tuosta pian lopu kun kohta jo toukokuuta eletään. Tai jos samanlaisilla keleillä jatkuu niin vappuna sataa sitten varmaankin lunta.. :D

Tosiaan Peppi kävi viime lauantaina Fasuilemassa ja kaksikon meno näyttikin oikein kivalta! Pidemmittä puheitta annetaan kuskin itse kertoa ratsastuksen kulusta: "Oli kivaa päästä taas pitkästä aikaa treenailemaan Fasun kanssa. Viime kerrasta oli taas vierähtänyt puolisen vuotta, joten ei mitään muuta kuin muistutelevaa ratsastusta näin tälle kerralle.






Poni tuntui alusta asti motivoituneelta, ihan erilaiselta kuin aiemmilla kerroilla ikinä (kuitenkin ekaa kertaa olen ponilla mennyt 6 vuotta sitten...). Alkukäynnit olivat letkeät ja poni tuli hyvin alle, avoja ja vasta-avoja ympyröillä ja kolmikaarista kiemurauraa voltein, että saatiin poni kuulolle. Ravissa oikean tahdin löytämistä, pohjasta johtuen oli hieman hankalaa saada poni pysymään tasaisena, mutta kentän sulaessa tuli paljon hyviä hetkiä.

Laukassa perustyöskentelyä, hieman lisäyksiä, tasapainon löytämistä. Ehdottomasti laukka on parantunut kivasti, vaikka Fasu ei olekaan varsinaisesti painottunut nyt sileätyöskentelyyn viimeaikoina. Lopuksi ravia eteenalas taputusten kera."







Sunnuntaina käytiin Hennin ja Vikin kanssa vajaan tunnin maasto, jonka jälkeen mentiin vielä hetkeksi kentälle taivuttelemaan. Poni on kyllä niin innoissaan päästessään kaverin kanssa maastoilemaan ja voi sitä riemun määrää kun otettiin yksi reippaampi laukkapätkä.. Meiltä katosi kyllä hienosti jarrut ja siinä vaiheessa kun Henni alkoi hidastamaan niin pyyhkäisiin sitten Vikin ohi. Onneksi sain ponin pysähtymään ennen kuin hiekkatie vaihtui asfaltiksi. Ollaan tosiaan kerran (v. 2011) lennetty kyljelleen laukasta asfaltille kun herran jarrut eivät oikein toimineet ja hiekkatie päättyi asfalttiselle parkkipaikalle. Enkä mielelläni haluaisi toista kertaa joutua samaan tilanteeseen. Tosin en edes muista milloin Fasu olisi päässyt maastossa laukkaamaan reippaammin, joten vähemmästäkin sitä nyt innostuu.

Yksinään olen Fasun kanssa maastoillut kolmipalalla ihan ongelmitta, vaikka poni hiukan kuumuisikin. Kaverin kanssa F tuppaa innostumaan vähän liikaa, eikä pessoastakaan tunnu olevan hirveästi apua (etenkään laukkaosuuksilla). Vikillä on muutenkin paljon reippaampi ravi ja laukka - Vikin ravatessa reippaasti joutuu Fasu jo laukkaamaan aikamoista kyytiä. Vikin reippaasta laukasta sitten puhumattakaan. Ponin pitäisi kyllä useammin päästä vähän baanamaan, ettei tarvitse sitten hullun kiilto silmissä painaa menemään kun kerrankin saa luvan mennä reippaammin. No Fasulla on muutekin ollut kevyempää jaksoa nyt takana ja varmasti kevättä rinnassa, joten annettakoon tämän kerran anteeksi.

Pitäisi käydä joku päivä raviradalla (siihenkun ei tallilta kauaa kävele). Fasu ollut vähän tuhdimpi joskus.. :D


Maanantaina Henni oli käynyt Fasun kanssa vajaan tunnin kevyen maaston. Tiistaina päästiin parin kuukauden tauon jälkeen taas vähän esteiden makuun. Pidettiin estekorkeus ihan maltillisena, eikä loppujen lopuksi otettu montaakaan hyppyä. Fasu oli alusta asti tosi kivantuntuinen ratsastaa, sopivan energinen ja kuulolla, eikä pudotuksiakaan tullut yhtään. Kunhan kenttä tuosta nyt kuivuu lisää ja saadaan enemmän rutiinia niin päästään taas kunnolla hyppäämään. Toukokuun lopussa olisi sitten tarkoituksena päästä lähitallin estekisoihin vihdoin avaamaan tämä kisakausi. Joskohan tällä kertaa ei tulisi mitään äkillisiä esteitä juuri ennen kisoja..








Täytynee myös ottaa selvää tämän seudun (koulu)valmentajista, josko joku pääsisi epäsäännöllisen säännöllisesti pitämään tunteja. Hintakaan tuskin jäisi kovin pahaksi, jos Viki tulisi aina tunneille mukaan. Hirveästi kaikkea kivaa on kyllä suunnitteilla, pitää vain toivoa, ettei tulisi enää mitään inhottavia takapakkeja.

Loppuun vielä kysymys koskien blogin ulkoasua. Kiitos jo etukäteen vastanneille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)