Viime talvelta kuvituskuva alkuun. Missä meidän tämän vuoden hankilaukat!? |
Ei mennyt tosiaan viikonlopun suunnitelmat ihan niin kuin piti, mutta pääasia, että saadaan ponipoika taas kuntoon! Vuokraajat olivat liikutelleet ponin tiistaina ja keskiviikkona, eikä silloin ollut vielä mitään ihmeempiä. Pääosin olivat menneet pellolla, mutta keskiviikkona Pinja oli käynyt myös kentällä Fasun kanssa taivuttelemassa.
Torstaina suunnattiin Roosan kanssa töitteni jälkeen tallille. Tarkoituksena oli tehdä suhteellisen kevyt treeni ilman satulaa niin, että Roosakin pääsisi pitkästä aikaa ratsaille. Heti ensimmäisistä askeleista kuitenkin huomasin, ettei poni ole nyt täysin normaali ja pyysin hetken käveltyäni Roosaa taluttamaan Fasua kenttää ympäri. Olihan se aika jäykän näköinen, takapää ei tullut kunnolla mukaan ja ristiselän kohdalta painettaessa aristi. Hetken vielä venyteltiin selästä käsin eteen-alas ravissa, kun poni rennosti ja mielellään venytteli ja vähän selkä siitä vetreytyikin. Hätäensiavuksi arnikaa selkä täyteen ja tallinomistajalle viestiä, josko hän viitsisi vilkaista ponin illalla. Päädyttiinkin sitten heti seuraavana päivänä kranioimaan Fasu kun poni oli sen verran kireän oloinen takapäästä.
Parin viikon takainen kuva kun oltiin Elinan & Ripen seurana maastossa. |
Perjantaina tallinomistaja oli aamupäivästä kranioinnut ponin. Ihanaa, että apu löytyy näinkin läheltä ja saatiin nopeasti helpotusta jumeihin! Fasulla oli ollut takaosa jumissa ristiluun takaa häntään asti, sekä reidet tiukat (+ pallea). Lisäksi ponille oli laitettu akupunktioneuloja mahapisteeseen ja avattu rankaa, sekä takaosaa. Palleaan liittyen Eläinpalvelu Somero olikin hetki sitten julkaissut mielenkiintoisen jutun (ao. teksti heidän käsialaansa):
"Pallea on kehon tärkein hengityksessä avustava lihas. Se ikään kuin jakaa kehon poikittais suunnassa kahtia rinta- ja vatsaonteloksi. Kun säikähdämme tai jännitymme, vaikutukset tuntuvat aina myös palleassa. Sydämen syke kiihtyy ja hengitys muuttuu nopeaksi ja pinnalliseksi. Pallean läpi kulkee mm. aortta ja ruokatorvi. Jännittynyt pallea tuntuu puristavana tunteena rintakehässä ja kurkussa. Pallea myös varastoi herkästi jännitystä ja pidempään jatkuneena jännitys ja stressi leviää myös muualle kehoon aiheuttaen monenlaista kipua ja kiristystä.
Se, miksi halusin juuri tänään kirjoittaa palleasta, johtuu koirastani. Hilla on nyt noin 5kk ikäinen ja jo jonkin aikaa sillä on ollut ns mörkökausi, eli monet uudet asiat tuntuuu jännittävän sitä enemmän kuin aiemmin. Tänään talomme yli lensi lentokone aiheuttaen valtavan seiniä tärisyttävän pamahduksen. Hilla ei tuntunut toipuvan säikähdyksestä millään, se läähätti rauhattomana ja pälyili jatkuvasti kattoa kai odottaen sen kohta tippuvan niskaan. Silittelin koiraa ja päätin vähän avata sen palleaa, jossa tuntuikin heti jännitystä. Koira rentoutui samaa tahtia kun pallea päästi irti tunteistaan. Tein pari viikkoa sitten Hillalle kraniohoidon ja myös silloin hoidin palleaa. Joskus eläimet ja ihmiset kantavat jännitystä palleassaan jopa vuosia, se heijastuu väistämättä koko kehoon ja mieleen. Lähes poikkeuksetta herkästi stressaantuvilla ja pelokkailla eläimillä on tiukkuutta palleassaan. Hoidan näitä viikoittain. Ja kuten Hillan tapaus osoittaa, aina ei tarvita kovin suuria kun keho ajautuu pois tasapainostaan. Psoas on myös toinen pelkoa ja jännitystä erityisen herkästi varastoiva lihas. Se koukistaa lonkkaa ja pelästyessämme kyyristymme automaattisesti tämän lihaksen vaikutuksesta. Kiristyessään psoas vaikuttaa lantion asentoon ja ryhtiin epäsuotuisasti.
Kraniohoitoon voi tulla mielellään ilman suuria vaivojakin, aina löytyy jotakin hoidettavaa. Eläimet usein piilottelevat pientä kipua ja omistajille voi tulla yllätyksenä kun löytyykin kireyksiä. Silloin kun vaivat ovat jo syvällä ja kroonisia, hoitokertoja tarvitaan enemmän."
Perjantaina ja lauantaina Fasu sai viettää kranion jäljiltä vapaata. Sunnuntaina kiipesin takaisin kyytiin ja ohjelmassa oli kevyttä eteen-alas jumppaa kentällä ilman satulaa. Poni tuntui jo heti alkuun paljon paremmalta, askel eikä selkäkään tuntunut enää samalla tavalla jäykältä ja mukavan rennosti F hölkkäili kentällä. Toki edelleen oli pientä jäykkyyttä havaittavissa, mutta parempaan päin jo huomattavasti. Pitkien alkukäyntien jälkeen taivuteltiin isoilla kaarevilla urilla hetki käynnissä - vähän myös avoja ja loivia väistöjä, että saatiin jumppaa selälle. Muutoin venyteltiin ravissa eteen-alas kenttää ympäri ja välillä tehtiin siirtymisiä käynti-ravi-käynti. Reilu puolisen tuntia tuli liikutusta alku- ja loppukäynteineen, huomenna jatketaan samalla teemalla. Ja myöhemmin päivällä Fasulla onkin sitten uudestaan kranio. Riippuen ihan huomisesta työvuorostani (tosiaan saan aika usein tietää vuoroistani vasta samana päivänä..) yritän päästä paikalle kranion aikaan. Josko siitä saisi jonkinlaista materiaalikin blogiin asti.
Viikonlopun suunnitelmat menivät tosiaan ihan uusiksi, kun Erikan ja Jeren piti tulla alunperin lauantaina mukaani heppailemaan ja sunnuntaiksi oli vuorostaan suunniteltu pulkkaratsastuspäivä. Täytynee järjestää uusiksi joku viikonloppu, kunhan saadaan vaan taas aikataulut yhteen. Tärkeintä kuitenkin, että poni tulee nyt ensin täysin kuntoon. Onneksi tosiaan tallinomistaja tekee kraniohoitoja niin onnistuu näinkin lyhyellä varoitusajalla saamaan ajan! Siitä tulikin mieleen, että minun pitäisi itselleni varata aika fyssarille tässä lähipäivinä, mutta jotenkin sitä ei vaan itselleen saa niin helposti mitään aikaiseksi. Sen verran vuorotellen niskat ja selkä kuitenkin kenkkuilleet vähän väliä, että pakko käydä niitä jossain näyttämässä kun hierontakaan ei loppujen lopuksi hirveästi auttanut.
Kysyin sitten Elinaa, josko hän lähtisi Ripen kanssa pulkkailemaan, ettei meidän suunnitelmat nyt ihan täysin peruunnu. Onneksi Elinalle passasi niin pääsi pikkusiskonikin vihdoin pulkan kyytiin. Ja hauskaa kyllä oli!
Muutama klippi vielä pulkkailuista:
Toivottavasti saatte ponin kuntoon :) Mistä muuton on noi sun siniset ratsastushousut? :)
VastaaPoistaToivotaan! Oli Fasu tänään jo paljon parempi, toivottavasti pysyykin hyvänä :) Muistaakseni HKM'n housut, miulla on kahdet tuollaiset samanlaiset - toiset ostettu joskus HIHS'stä ja toiset tilattu netistä. Kiitoksia siulle kommentistasi!
Poista